30. joulukuuta 2014

Interrail osa 7: Krakova

9.-10.9. Krakova
Jatketaanpas pitkästä aikaa reilipostauksia, sillä näitähän riittää! Brnon asemalla näytti siltä, etten ikinä löydä oikeaa Krakovan-junaa, mutta siinä sitä lopulta oltiin oikeassa junassa ja vielä oikeassa vaunussakin. Yritin käyttää viimeiset korunat asemalla eväisiin, mutta silti niitä nappuloita jäi.

Junalla Puolassa


Mukava Eurocity-juna

Matkalla Krakovaan oli pakko tehdä kaksi vaihtoa. Vaihtoväliä olin varannut reilusti, mutta toisen legin juna oli myöhässä ja missasin viimeisen etapin junan viidellä minuutilla. Se aiheutti tunnin odottelun, mutta pääasia oli, että junia kulki vielä useampi sinä iltana. Tsekin ja Puolan välinen EuroCity-juna oli siisti, ja kuulutuksia tuli usein ja englanniksi. Kaiken lisäksi junassa tarjoiltiin omena ja Scoopy Doo -pillimehu ilmaiseksi! Sain ihan itse valita haluaako omena- vai appelsiinimehun. Oikeaa vaunua etsiessäni kuljin varsinaisen sikaosaston läpi. En tunnistanut oliko kieli tsekki, puola vai venäjä, mutta tämä porukka mekasti ja huudatti poppia kovaäänisesti. Minun istumapaikkani sattui tietysti olemaan tämän rymyosaston vieressä olevassa loossissa. En välttämättä lähtisi seikkailemaan yksin yöjunalla noilla suunnilla.



Katowice-Krakova-rymyjuna

Katowice-Krakova-välisessä maitojunassa matkustusmukavuus tippui huomattavasti. Se oli koko reilin ryskyttävin ja vanhanaikaisin juna! Matka ei ollut pitkä, mutta juna rymyytti kaksi tuntia. Aina liikkeelle lähtiessään se oikein nytkähti ja rymähti eteenpäin. Sisustus oli korkeintaan 70-luvulta, mutta penkit olivat oikein pehmeät. Jarrut kirskuivat korvia vihlovasti ja sitä kuunneltiin usein, koska juna pysähtyi jokaisella vähänkin asemaa muistuttavalla paikalla. Junan ikkunasta näkyi lähes koko matkan pelkkää ryteikköä. Yhtäkkiä juna pysähtyi Business park -nimiselle asemalle ja kyytiin hyppäsi lauma pukumiehiä. Muutaman pysähdyksen jälkeen juna saapui erittäin modernin ostoskeskuksen sisään - olimme perillä Krakovan päärautatieasemalla. Se oli kuin eri maailmasta.

Krakova



Majoituin Princess Apartments -hostellissa, joka oli aivan juna-asemaa vastapäätä. Kuten nimi enteili, kyseessä oli 'apartment' eli huoneessa oli oma kylppäri, työtuoli ja -pöytä, taulu-tv, yöpöytä, ruokapöytä ja tuolit sekä keittiö! Liettä tai uunia ei ollut, mutta mikron olemassaolo auttoi paljon. Oma pikkuinen jääkaappi oli luksusta. Lähdinkin innoissani ruokakauppaan hankkimaan siihen täytettä.

Lappasin korin täyteen tavaraa ja menin kassalle. Kassapöydällä oli pieni luiska, johon kori laitettiin. Kassahenkilö purki ostokset ja laittoi ne viivakoodin skannauksen  jälkeen pöydän toiseen laitaan. Siitä ne piti kiireellä pakata omaan kassiin. Yritin maksaa rahanvaihdosta saamallani 100 zlotyn setelillä (noin 25 euroa), mutta se ei käynyt. Tarjosin puolta pienempää seteliä. Kassahenkilö otti sen vastaan, mutta ilme oli nyrväkkä. Tässä vaiheessa en vielä aavistanut minkälaisiin rahavaikeuksiin joutuisin Krakovassa.




Krakova, ja oikeastaan koko Puola, valikoitui interrail-reitilleni pelkän Auschwitzin takia. Itse Krakovan kaupunki jäi vajavaiseksi, koska olin tehnyt liian tiukan aikataulun. Kolme päivää Krakovassa kuulosti riittävän pitkältä ajalta, mutta todellisuudessa junamatkojen viedessä kahdeksan tuntia sekä tulo- että lähtöpäivänä, ei aikaa jäänytkään muuhun kuin Auschwitzin reissuun. Kiinnostus Krakovaa kohtaan kuitenkin heräsi ja sinne täytyy lähteä joskus uudestaan pidemmälle lomalle.

Auschwitz

Junamatkoineen Auschwitzin reissu vei 9 tuntia. Junaosuudet jouduin taas menemään sillä ryskyttävällä maitojunalla. Koska minulla oli reilikortti, tein Auschwitziin omatoimiretken. En ala sen enempää kohteesta tarinoimaan, koska jokaisella on varmasti jonkinlainen käsitys paikasta. Tiivistettynä se oli karmivan vaikuttava, ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kohde.





 

Kannattaa aloittaa Auschwitz 1 -leiristä, koska sieltä on lipun hintaan kuuluva bussikuljetus Birkenaun leirille sekä opastus myös siellä. Jos ykkösleirille saapuu ennen klo 10 aamulla tai tarpeeksi myöhään iltapäivästä, ei ole pakko ostaa opastettua kierrosta. Joskin se oli mielestäni kattava ja maksaisin siitä joka tapauksessa. Birkenaun leirille ei ole pääsymaksua.

Rahavaikeuksia

Lähdön lähestyessä tuli aika maksaa yöpymiset. Lasku oli kahdelta yöltä yhteensä 44 euroa ja tulopäivänä olin tarjonnut 50 euron seteliä (he sanoivat eurojen käyvän myös). Se oli liian iso seteli eikä heillä ollut antaa siitä vaihtorahaa. Viimeisenä iltana yritin tarjota 100 zlotyn sekä kahta 50 zlotyn seteliä (yhteensä noin 50 euroa). Nekään eivät käyneet, sillä heillä ei ollut rikkoa noin suuria seteleitä. Tuskanhiki alkoi nousta otsalle, sillä en keksinyt missä saisin rikottua setelit pienemmiksi. Läksin viereiseen kauppakeskukseen ja ostin muutaman euron kengät. Hymyilevä ja ystävällinen myyjä muuttui nyrpeäksi nähdessään 100 zlotyn setelin ja pamautti vaihtorahat tiskille silmiin katsomatta. Tämän episodin jälkeen minulla oli yksi satanen vähemmän ja pikkurahaa tilalla. Tarina päättyi onnellisesti ja sain lopulta maksettua hotellilaskun tasarahalla, ja loput zlotyt käytin ruokakauppaan. Olin vaihtanut tulopäivänä 70 euroa, mutta oli todella hankalaa saada ne kaikki käytettyä, vaikken maksanut Krakovassa mitään kortilla.

Kommunikointi sujui kuten Tsekissä, eli minä puhuin englantia ja minulle vastattiin paikallisella kielellä. Poikkeuksen teki Auschwitz, jossa osattiin tietysti todella hyvin englantia. Periaatteessa matkoilla pärjää pelkällä hello-thank you -linjalla oikein hyvin. Kielimuureista puolin ja toisin huolimatta asioin reilin aikana vaikka missä, ja aina asiat hoituivat. Tähän asti säät olivat suosineet pientä tihkusadetta lukuun ottamatta, mutta seuraavalla etapilla tuuli kääntyi ja Wien näytti vain sateisen puolensa.

P.S. Puolaan suuntaavien kannattaa ehdottomasti tutustua maahan erikoistuneeseen Panun matkat -blogiin, jossa on laadukasta asiaa sekä Puolasta että muista matkakohteista.

28. joulukuuta 2014

Lumon avajaiset 27.12.2014

Lumon tanssit herättivät ristiriitaisia tunteita. Periaatteessa puitteet olivat kohdillaan, mutta jotain jäi puuttumaan. Lumoon on erinomaiset kulkuyhteydet (Korson juna-asema on vastapäätä) ja talon vieressä on suuri parkkihalli, johon voi pysäköidä ilmaiseksi. Tilaa on joka puolella, varsinkin parketilla. Mutta se lavatanssitunnelma, mistä sitä saataisiin taiottua liikuntahalliin?


Läksin hyvissä ajoin liikenteeseen, koska en halunnut lähteä parkkihalliin pyörimään ruuhka-aikaan. Navigaattori neuvoi taas perille, ja parkkihalliin suunnistamista varten oli laitettu hyvät opasteet. Halli oli avoinna yhteen asti yöllä, vaikka normaalisti se olisi mennyt jo monta tuntia aiemmin kiinni.


Lumon tanssit järjestetään liikuntasalissa, ja tunsin itseni typeräksi tyllihameineni. Heti ovesta sisään astuttuani muistuivat kouluajat ja liikuntatunnit mieleen. Orkesterikorokkeen taustaa koristivat puolapuut ja koripallotelineet. Valaistusta oli minun makuuni turhan paljon, se lisäsi entisestään liikkatuntivaikutelmaa. Lumon lattiaa ja sen luistoa spekuloitiin netissä ennakkoon kyllästymiseen asti, mutta minun haljasnahkakenkäni luistivat parketilla sopivasti.

Porukkaa oli runsaasti paikalla jo noin vartti tanssien alkamisen jälkeen. Naisia oli kuten PNP:n tansseissa, eli seisoskelua sisältyi iltaan paljon. Ensimmäisten kahden tunnin aikana olin päässyt tanssimaan kaksi kertaa, ja ne molemmat sen ansiosta, että olin edellisiltana verkostoitunut Ruusulinnassa. Naistentunnin ryysikseen en viitsinyt lähteä mukaan ja sen tunnin mittaisen tauon voin laittaa omaan piikkiini.

Orkesterit Lumilinna ja Teijo Suomi Orch kuulostivat nimensä puolesta pappabändeiltä, mutta ennakkoluuloni eivät osuneet oikeaan. Molemmat bändit olivat oikein tanssittavia ja erityisesti Teijo Suomi orch huomioi yleisön hyvin. Esimerkiksi cha chaiden jälkeen bändi totesi, että kun lattarit näyttävät sujuvan noin hyvin, niin mennään perään salsat. Myös yleisön toiveita toteutettiin. Erityisen yllättynyt olin siitä, että toinen bändeistä soitti yhden Francinen kappaleen! Loistavaa!

Viimeisen tunnin aikana mies-nais-tasapaino alkoi löytyä ja pääsin hieman enemmän tanssimaan. Olin sijoittuneena yli-itsevarmasti lähelle orkesterikoroketta, koska ajattelin ettei minulla ole täällä mitään hävittävää. Yhdet rumbat mokasin huolella, mutta vastapuoli tuli silti hakemaan minua myöhemmin pari kertaa uudestaan. Aivan loppuillasta pääsin fuskaamaan kolmesti, mistä olin iloinen. Illan kohokohta oli eläytymisellä maustettu cha cha -kappalepari.

Perjantaina Ruusulinnassa tanssin entisen kuopiolaisen kanssa ja eilen törmäsin taas Kuopion tanssipaikkoja tuntevaan henkilöön. Eivät pääse kotikonnut unohtumaan, kun saa jatkuvasti keskustella Rauhalahdesta ja IsoValkeisesta! Läksin kotimatkalle ennen viimeisiä valsseja, koska ne eivät jaksa innostaa pätkän vertaa. Onnistuin hienosti jättämään kännykkäni autoon, joten kuvat jäivät Lumosta ottamatta.


Lumo oli kerrassaan erikoinen kokemus, koska monet hyvän tanssipaikan kriteerit täyttyivät, mutta se tärkein eli tunnelma uupui. Loppuun pakolliset jossittelut: jos Kuopioon ilmestyisi Lumon kaltainen tanssipaikka, voittaisi se mennen tullen ravintolatanssit. Mutta jos asuisin Uudellamaalla, valitsisin tanssipaikaksi ennemmin Ruusulinnan kuin Lumon. Mikä kenellekin painaa vaakakupissa eniten. Lumon suuri etu on hyvät kulkuyhteydet ja sijainti sekä suuren suuri parketti. Minusta lavatansseissa täytyy kuitenkin olla lavatanssitunnelmaa, vaikka tanssitilaa olisi sitten vähemmän. Jos olisi pari omasta takaa, voisin harkita Lumoa, mutta yksin lähtiessä valintani on Ruusulinna.

27. joulukuuta 2014

Tapanintanssit Ruusulinnassa

12 päivän piinaava tanssitauko on nyt ohi! Hyvinkään päivätanssit saivat hylkypäätöksen ja syyhkäisin ennakkosuunnitelmista poiketen Nurmijärvelle Ruusulinnan tapanintansseihin. Olo tuntui kotoisalta ja ensimmäinen kerta Ruusulinnassa sisälsi monta miellyttävää kappaleparia. Kiitoksia vaan hakijoille, mikäli tätä satutte lukemaan! Vaikka olin yksi harvoista 90-luvun edustajista, tunsin itseni vanhaksi. Mutta miksi, se selviää pari kappaletta alempana!

Ruusulinnaan ei ollut kuin reilun puolen tunnin ajomatka, ja laina-auton navigaattorin ansiosta en edes eksynyt uudella ajoreitillä! No yhdestä risteyksestä ajoin vahingossa ohi, mutta sitä ei lasketa... Parkkeeraus onnistui kerrankin moitteettomasti, sillä pysäköintihemmot viitoittivat ajamaan keula edellä laitimmaiseen riviin. Järjestelyt toimivat muutenkin hyvin. Ensimmäisenä eteisessä oli lipunmyyntitiski, jonka jälkeen heti lipuntarkastus ja narikka. Tilaa kenkien vaihtamiseen ja ulkovaatteiden kanssa sähläämiseen oli runsaasti. Näin päin sen juuri pitää olla, että ensin lippu ja sitten narikka.



Olin paikalla hyvissä ajoin ennen kahdeksaa enkä poistunut ennen kuin vihonviimeinen kappale oli soitettu. Ruusulinna oli sisustukseltaan erittäin ruusukas. Katsoi mihin suuntaan tahansa, joka puolella näkyi ruusuja. Seinillä maalattuna, ja katossa roikkuvia laattoja ruusukuvioinnilla. Mutta mikä hienointa, tanssitilaa oli aivan valtavasti! Kädenalitansseja mahtui vetämään hyvin läpi koko illan, hitaisiin valsseihin sai lennokkuutta ja polkkaa olisi saanut kirmata avarilla mailla.

Esiintyjinä nähtiin Helminauha ja Jaska Mäkynen. Sen lisäksi lavalla heilui alku- ja loppuillasta joku naislaulaja. En tajunnut oliko bändejä kolme, vai kuuluiko nainen Jaska Mäkysen porukkaan. Illan aikana tuli sekä jenkkaa, polkkaa että masurkkaa. Kaikkien aikana otin riskin ja pönötin hakurivissä, mutta siihen myös jäin. Toisena masurkkana soitettiin Lentävä kalakukko, ja siitä tuli niin kotoisa olo!

Cha chaita en päässyt itse tanssimaan, mutta seurasin vierestä todella ammattimaisen näköistä tanssia. Epäilen, että asialla oli ainakin viejän osalta joko kilpatanssija tai vähintäänkin tanssinopettaja. Hämmästyin, kun minua haettiin myöhemmin sekä samboille että salsoille! Aika rohkeaa hakea uutta ihmistä harvinaisille tanssilajeille. Alun jälkeen oli aika pitkä seisoskelutauko, mutta muuten pääsin mielestäni todella hyvin tanssimaan. Se siitä, etteikö uusi naama muka pääsisi tanssimaan! Jalassani oli seeprat, jos sillä jotain merkitystä oli. Naistenhaku meni aikalailla penkin alle ja naistentunnin seisoskelusta voin syyttää vain itseäni.

Hieno suunnitelmani kuvata Ruusulinnaa eri puolilta kariutui, koska pääsin sen verran hyvin tanssimaan, etten ehtinyt häärätä kännykän kanssa. Pari kuvaa sain alkuillasta näpättyä, tosin laatu on kännykkäkameran mukainen. On nyt kuitenkin jotain todistusaineistoa, ja tämä kaksi kuvaahan on aivan poikkeuksellista, koska yleensä en kuvaa tanssipaikoilla ollenkaan.


Ihan hirveästi ei nuorempaa tanssijaa näkynyt. Tunsin itseni hirveän vanhaksi, sillä kaksi eri hakijaa teititteli! Meinasin ensin vastata oletteko viihtyneet -kysymykseen: Ketkä me? Sitten tajusin, että vastapuoli teititteli. Ollaanpa Nurmijärvellä kohteliaita!

Kun väki väheni viimeisten settien aikana, pidot paranivat ja pääsin tanssimaan jatkuvasti! Loppuillasta oli oikein kilpailu kahden hakijan välillä. Kun hakija huomasi minua lähestyvän toisen hakijan, hän kiihdytti askeleitaan, jotta kerkisi ensimmäisenä. Tämä kilpajuoksu tapahtui kaiken lisäksi sambojen alkaessa! En edes hallitse koko lajia, olenkohan sitten niin sambaajan näköinen. Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa taas fuskaamaan, mutta illan toinen kohokohta oli hienojen tangojen tanssiminen. Uskalsin jopa sulkea silmäni.

Tanssiminen Ruusulinnassa oli ravintolatanssiputken jälkeen aivan luksusta. Tanssiparketilla oli neliöitä enemmän kuin riittävästi, ja soittamassa oli kaksi orkesteria eikä kappaleita tarvinnut kuunnella levyltä ollenkaan kahdeksan jälkeen. Parin tunnin päästä lähden Korsoon testaamaan uudet Lumon tanssit, siellä nähdään!

20. joulukuuta 2014

10 kohdan tanssi-iltaan valmistautuminen

Kesällä ajomatka tanssilavalle Jaakko Tepon musiikkeineen oli olennainen osa tanssireissua. Menomatkalla ehti spekuloida mitä ilta toisi tullessaan ja paluumatkalla ruotia illan tapahtumia. Mutta mitä tapahtuu tanssimatkaa ennen? Aikaa valmistautumiseen kuluu helposti pari tuntia, mutta äkkilähdön sattuessa selviydyn suihkusta ulko-ovelle hyvinkin nopeasti. Kun kiirettä ei ole, lähdön voi tehdä vaikeaksi ja toteuttaa sen pitkän kaavan mukaan.


1. Ennakkofiilistelyt

Kaikki lähtee musiikista! Olen humppa-artistien (humppa = kaikki iskelmämusiikkiin viittaava) suhteen niin ulkona, että olen yrittänyt alkuillasta paikata tietämättömyyttäni kuuntelemalla illan artistia Spotifyssa. Jos artisti ei iske, vaihdan suosiolla metalliin tai lattareihin. Fiilistelyn lomassa alkaa tutustuminen reittiohjeisiin, jos määränpäänä on uusi tanssilava.


2. Ennakkonesteytys


Suosin elämässäni alkoholitonta linjaa, ja ennen tansseja vedän kotona kunnon pohjat joko kirkasta tai viskiä. Minulla on kotona hieno tuparilahjaksi saatu viskikone, joka tunnetaan yleisemmin nimellä SodaStream.



3. Suihku & Vaatekaapin edessä seisoskelu

Vaatevalinnan kesto: 5 - 60 min. Tanssivaatteiden valintaa hidastaa se, että vaatekaappini on aika musta eikä sukkaa meinaa erottaa puserosta. Aina välillä täytyy vetäistä kokonaisen hyllyn sisältö pihalle, jotta vaatteista ottaa jotain selvää. Tällä menetelmällä voi korvata shoppailureissut, sillä joka kerta kaapin perukoilta löytyy sellaisia vaatteita, joiden olemassaoloa ei enää edes muistanut.

Tanssit eivät tee poikkeusta arkeeni, vaan suosin 97 % hameita ja 3 % mekkoja. Tansseissa erityisesti polvimittaisia kellohelmoja. Omistan muistaakseni yhdet farkut ja yhdet suorat housut, mutta niitä en ole aikoihin käyttänyt. En halua edes kokeilla miltä lavatanssit tuntuisivat farkuissa, kun en niitä muutenkaan pidä. Olen koukussa erilaisten kuviosukkahousujen keräilyyn ja niitä näkee usein jalassani. Tuttu ja turvallinen asukokonaisuus on lyhythihainen kauluspaita yhdistettynä kellohameeseen. Hame saa nostetta tyllihameesta ja siihen kiinniommeltu alushame estää vilauttelut.


4. Tukka




Olen huono tekemään mitään kampauksia ja käytännössä hiukseni ovat aina ponnarilla. Joko kokonaan, tai niin, että etummaiset hiukset on vedetty taakse pikkuponnarille. Jälkimmäinen on enemmän talvikausiponnari, koska siinä tulee kesähelteillä tukalan kuuma. Hiukset kokonaan auki tanssiminen olisi tällaisella kiharalla peikkotukalla täysin mahdoton ajatus. Hiusruusu(t) on must, sitä ilman ei voi tansseihin lähteä.


5. Meikkiä naamaan ja kynsilakkaa näppiin

Kolmen kohdan kosmetiikkarutiinistani kirjoitin vähän aikaa sitten (postauksen voit lukea tästä). Korvikset on myös kiva laittaa, mutta muita koruja en tanssiessa käytä.


6. Kamat kasaan

Kirjoitin kesällä tanssikassini sisällöstä, joka ei ole pahemmin tässä muuttunut. Paitsi nenäliinoja ei enää tarvita pakettitolkulla, koska uudet tanssikenkäni ovat sopivan kokoiset eivätkä kaipaa täyttämistä. Ajokortti vaihtuu välillä bussikorttiin ja reittiohjeet bussiaikataululappusiin.


7. Tanssikenkien valinta




En ole niin pro, että osaisin miettiä mitkä kengät sopivat millekin lattialle parhaiten, vaan menen sen mukaan miltä sattuu tanssi-iltana tuntumaan. Näin talviaikaan olen kuitenkin suosinut kumipohjaisia seeproja, koska niillä voi hipsiä muutaman askeleen myös ulkosalla.


8.  Evästys

Alkuillan evästysten kanssa olen kahden vaiheilla sen suhteen, paljonko pitäisi syödä. Maha täynnä tanssiminen ei ole kovin terveellistä, mutta toisaalta nälkä yllättää tanssiessa äkkiä. Olen kokeillut erilaisia ateriaratkaisuja, mutta en ole vielä päässyt selvyyteen mikä niistä on kaikkein toimivin. Magnesiumia olisi myös hyvä napata ennen tansseihin lähtöä pahimpien suonenvetojen välttämiseksi.


9. Venyttely ja yksinhumppaaminen


Voisinpa sanoa venytteleväni ennen jokaista tanssikertaa, mutta se unohtuu melkein aina joko tahattomasti tai tahallisesti. Ei vaan jaksa. Mutta tanssiaskeleita saatan muistella itsekseni lähtöä odotellessa.


10. Viime hetken paniikki

Onks tukka hyvin, näkyyks kello? Eihän liesi ole jäänyt päälle? Ovatko avaimet mukana? Bussikortti? Riittävästi rahaa? Sitten kun kaikki on tarkistettu vähintään kahteen kertaan, ulos ovesta kohti uusia seikkailuja!

17. joulukuuta 2014

Tanssiloma Etelä-Suomessa!

Istun parhaillaan junassa matkalla kohti Etelä-Suomea, ja tiedossa on sekä ulkomaanmatkailua että tanssilomailua. Kuukauden mittainen joululoma yliopistolta mahdollistaa pitkän oleskelun etelässä ja tutustumisen moneen uuteen tanssipaikkaan. Tänä vuonna en voi ainakaan valittaa tekemisen puutetta joululomalla, sillä alustava aikataulu näyttää seuraavalta:

Viikko 1
22.12. - 26.12. Jouluristeily Saksaan Finnlinesilla. Jouluaattoon sisältyy vierailu Schwerinin linnassa ja joululounas linnan talvipuutarhassa. Vierailun päätteeksi linnassa on vaskipuhallinkonsertti. Henkilökohtaisesti en ole suuri vaskipuhaltimien ystävä, mutta en nyt aivan suoriltaan tyrmää ajatusta. Muut päivät kuluvat laivalla, jossa on kaikenlaista ohjelmaa. Laivabändin lisäksi mukana on Finlandersin Jussi Lammela. Siellä on jonkinnäköinen tanssimahdollisuus, nyt vain peukut pystyyn, että tanssittajia olisi myös! Otan varmuuden vuoksi seeprat mukaan, jotta tunnistautuminen helpottuu.

26.12. Värisuora (Hyvinkään järjestötalo). Nämä ovat päivätanssit, joten en odota mitään suurta ja mahtavaa. Hyvinkää valikoitui kohteeksi lyhyen ajomatkan vuoksi, mutta jos laivalla pääsee paljon tanssimaan, taidan jättää tapanintanssit suosiolla väliin.

27.12. LUMOn avajaiset (Vantaa). Tämä on aika varma tapaus, eli lähden mielenkiinnosta tutustumaan uuteen tanssipaikkaan. Tai paikkahan ei ole mikään uusi, mutta lavatanssitoiminta on uutta. LUMO sijaitsee Vantaan Villissä lännessä eli Korsossa, mikä luo tanssireissulle oman jännittävän lisänsä. Stereotypiat kunniaan!





Viikko 2
Nyt on pakko sanoa, että tanssiviikko näyttää harvinaisen hyvältä, nimittäin samalle viikolle sattuu Sinitaivas, Hurma, Varjokuva ja FBI-Beat! Siinä on melkeinpä koko tanssilavojen aateli koossa!

31.12. Sinitaivas (Tanhuhovi, Lohja). Uudenvuoden tansseista ei ollut suurta epäilystä. Sinitaivas on varma tanssittaja, ja Lohja on vielä mukavan ajomatkan päässä. Odotan innolla minkälaista on viettää uusivuosi tanssilavalla!

1.1. Hurma (Pesis, Lahti). Hurma tuntuu kiertävän ahkerasti etelää joulun aikaan, joten ei ollut yllätys, että kyseinen bändi sattui melkein pakosti ohjelmistooni. Mutta mikäs siinä, nuoria tanssijoita vetävä (?) ja lattareita soittava bändi - sopii!

2.1. Varjokuva (Teeriharju, Somero). Mitä olisi tanssiohjelmisto ilman Varjokuvaa? Somerolle alkaa olla jo turhankin paljon matkaa, mutta mieluummin ajan Varjokuvan vuoksi muutaman ylimääräisen kilometrin kuin lähden lähiseudulle tanssimaan huonomman bändin tahtiin. Ainoastaan superhuono ajokeli saa minut muuttamaan taktiikkaa.

3.1. FBI-Beat ja Hurma (LUMO, Vantaa). Ellei LUMOn tansseissa ole jotain todella pahasti pielessä, FBI-Beatin ja Hurman yhdistelmä saa minut sinne takuuvarmasti uudestaan.


Viikko 3

5.1. Ruusulinna? Satulinna?
Paluupäivä Kuopioon on vielä epäselvä, joten en tiedä olenko enää viimeisenä maanantaina menossa mihinkään tanssimaan. Jos olen, vaihtoehtona on Ruusu- tai Satulinna. Ennakkoon olin lyönyt lukkoon yhden Ruusulinna-käynnin, mutta se ei jotenkaan sopinut tähän lukujärjestykseen. 5.1. on viimeinen mahdollisuus Ruusulinnalle, mutta luulenpa, että edellisviikon neljän päivän putkea seuraa pieni tanssivapaa. Loppiaisena on sitten jo oltava Kuopiossa, sillä tanssiseuramme järjestää Musiikkikeskuksella kevään avajaisgaalan, jonne minulla on lippu ostettuna (en sentään ole itse siellä esiintymässä!). Tanssillinen loma on edessä, ja sen päätteeksi tulen takaisin kotiin - tanssimaan!

14. joulukuuta 2014

Mikael Konttinen @ IsoValkeinen 13.12.2014

Tanssiravintolaan lähteminen pikkujouluaikaan yksinään on riskialtista, mutta kokeilin onneani vielä IsoValkeisella. Yllätys oli suuri, kun pikkujouluporukoita ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Olosuhteet olivat kunnossa, mutta tanssi ei nyt sykähdyttänyt. Muutamaa valopilkkua lukuun ottamatta tansseista jäi tasapaksu kuva, ja neljä tuntia kului todella hitaasti, vaikka pääsin suht hyvin tanssimaan.

Jopa Mikael Konttisen esiintyessä isolla parketilla oli poikkeuksellisen hyvin tilaa mennä myös kädenalitansseja. Tai siis olisi ollut, minua vietiin enimmäkseen vaihtoaskeleella. Bändin tauolla iso parketti tyhjeni, kuten aina, ja pääsin tanssimaan kunnon tangot. Uusia juttuja tuli niin paljon kahden biisin aikana, että osaa en ihan heti sisäistänyt, mutta vauhtia ei ainakaan niistä tangoista puuttunut! Pääsin myös fuskaamaan samalla tyhjällä parketilla ilman törmäyshuolia, jee!

Osa hakijoista oli ovelia: minua haettiin seisoskellessani pikkuparketin reunustalla, mutta vietiinkin tanssimaan isolle parketille! Olin valinnut paikkani nimenomaan sen perusteella, missä soi parempi tanssilaji. Voikohan tällaisessa tilanteessa soveltaa tanssietikettiä ja kieltäytyä? Onko pakko lähteä valssille, jos sen parketin luona, jossa itse olen, soi jokin harvinainen kerran illassa -laji?



Mikael Konttisen bändillä Nelinpelillä oli tosi hyviä sovituksia eri biiseistä! Kun vain vielä muistaisin mistä kappaleista ja mihin tanssilajeihin. Jonkin sovituksen kuultuani ajattelin, että tämä on pakko painaa mieleen, mutta kotiin päästyäni en saanut millään päähäni tätä kappaletta. Jos väitän, että sovituksia oli ainakin humppaan ja rumbaan, en ehkä pahasti valehtele. Konttinen & Nelinpeli oli hauska tapaus, ja he pääsivät arvoasteikollani parempaan keskiluokkaan.

Jossain vaiheessa tuntui, että olen ollut tanssimassa jo ikuisuuden. Katsoin kelloa, mutta se oli vasta yksitoista. Tanssin toisen ikuisuuden, ja kello näytti puoli yhtä. Sitten kun oli aika lähteä bussille, en seurannutkaan ajan kulumista niin tarkasti. Jouduin ottamaan aika reippaan lähdön ja klenkkasin puolijuoksua rakkoja täynnä olevien jalkapohjieni kanssa pysäkille. Bussiin astuessani huomasin tansseista tutut kasvot, ja ihmettelin missä välissä hän oli hypännyt kyytiin. Selvisi, että vastakkaisessa suunnassa oleva pysäkki olisi paljon lähempänä eli olen tarponut aivan turhaan niin pitkälle. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Tansseja ei ole vähään aikaan tiedossa, enkä olisi näillä jalkapohjilla pystynyt tanssimaankaan. Hyvä, että kykenen edes kävelemään. Ensi viikolla aion valottaa joululomani tanssisuunnitelmia, sillä pääsen katsastamaan etelän tanssipaikkoja!

13. joulukuuta 2014

Myrskytuuli @ Rauhalahti 12.12.2014

Keskiviikkotanssit jäivätkin väliin, mutta eilen pääsin taas humpalle. Viimeisiä Rauhalahti-tansseja vietiin minun osaltani tänä vuonna! Teemana oli Koko kansan pikkujoulut, mikä kuulosti tanssien kannalta pahalta. Eräs hakijoista sanoikin, että kun "täällä on nämä saatanan pikkujoulut". Lipusta olisi saanut tonttulakilla 4 euron alennuksen, mutta koska en omista kyseistä päähinettä, tyydyin 2 euroon tanssiseuran jäsenkortilla. Yritin suhtautua pikkujouluihin positiivisesti, mutta uskoni oli koetuksella pahemman kerran.

Sitä kuuluisaa pikkujouluporukkaa oli riittämiin paikalla, mutta onneksi löytyi myös selvin päin olevia tanssijoita. Olin omatoimisesti liikenteessä, mutta pääsin yllättävän paljon tanssimaan. Taisin tehdä hakuennätyksen, koska minua haettiin selvästi yli puolelle kappaleista. Tosin suurena apuna oli pari kesälavoilta tuttua naamaa, jotka hakivat useamman kerran. Ylätasanteet olivat jouluruokailijoiden käytössä, mikä pienensi tanssitilaa.

Myrskytuulen olin nähnyt joskus kesällä, mutta se jäi silloin Varjokuvan pimentoon. Tanssittavia kappaleita he soittivat melko monipuolisesti, ei kuulostanut yhtään pahalta. Olin niin keskittynyt uusien hakijoiden seuraamiseen, etten muista juuri ollenkaan soitettujen kappaleiden nimiä. En käsitä, miten jotkut voivat muistaa tarkasti mitkä kappaleet tulivat minkäkin tanssilajin aikana! Minä unohdan kappaleet heti, kun ne loppuvat, ellei kyseessä ole joku tosi tuttu biisi.

Ilahduin, kun ikäiseni mies tuli hakemaan fuskujen aikana, mutta se muuttuikin parketilla painajaiseksi. Mies ei pahemmin varonut ketään, vaan ajoi täysillä muita päin. Jonkinlaista fuskua olimme tanssivinamme, ja kädenalituksissa tämä riuhtaisi käsivarteni melkein irti. Minä yritin tehdä kädenalituksia mahdollisimman varovasti ahtaalla parketilla, mutta tanssiparini käytti huolettomasti neliöitä ja törmäili muihin minkä kerkesi. Kanssatanssijat tönivät närkästyneen näköisinä pariani takaisin raiteille ja minua hävetti.






Erään pikkujoululaisen kommentti: "Sun pitäis olla [ikäsi puolesta] tuolla kaupungilla viihteellä eikä missään tansseissa." Jaahas. Kiitos vaan neuvosta, mutta viihteellä minä siellä tansseissakin olin, ja aion jatkossakin viettää vapaa-aikani parhaaksi katsomallani tavalla - eli tanssien. Ei hirveästi "viihde kaupungilla" kiinnosta. Sitten hakijaksi sattui Naapurinvaaran huvikeskuksen kanssa tekemisissä oleva henkilö, ja olisin muuten saanut vapaalipun Napikselle, mutta tällä ei sattunutkaan olemaan lippuja mukana.

Vakiopaikkani Rauhalahdessa on seinusta, jonka istumapaikat on sijoitettu niin korkealle, että siitä näkee hyvin tanssilattialle sekä bändin. Tämä "sohva" on tietynlaisessa liikenteen solmukohdassa, joten siinä istuessa on näkyvillä, kun hakijat lähtevät liikkeelle. Jossain vaiheessa viereeni pöllähti toinen ikäiseni mies. Mietin taas positiivisen toiveikkaasti, että ehkä hän olisi tanssija-ihmisiä. Totuus: ei-tanssiva tuhannen tuiskeessa oleva pikkujoululainen. Onneksi en ehtinyt lähteä tanssimaan tämän kanssa. Kun kuluva kappalepari päättyi, suunnittelin pakoa. Ajattelin, ettei kukaan uskalla hakea minua, jos luulevat meidän olevan vaikka yhdessä liikenteessä. Suunnitelmaa ei tarvinnut toteuttaa, sillä tuttu hakija tuli tietämättään pelastamaan minut.

Toiseksi parhaan kotimaisen fuskubiisin Paha vaanii jouduin tanssimaan foksina, siitä pienen pieni miinus. Plussaa sen sijaan tuli salsoista/samboista, jotka pääsin tanssimaan ja kaiken lisäksi lajit hallitsevan hakijan kanssa! Niihin tuli hauska swingahtava ote, ja jälkikäteen sain kuulla tanssineeni myös pienen pätkän lambadaa. Itse en sitä tunnistanut ja kotona piti googlettaa miltä se lambada mahtaa oikein tanssina näyttää.

Yksi pikkujouluhakijoista sanoi, että minun pitäisi viedä, kerran olen "tanssiseuran jäsen". En tiennytkään, että pelkkä tanssiseuran jäsenyys on tae tanssitaidosta. Teki mieli vastata, että älä hae, jos et osaa viedä. Sitten ilokseni minua haettiin jenkalle. Luulin, että jenkka on turvallinen laji sinänsä, ettei sille haeta, jos ei osata. Olin väärässä. Tanssiparillani ei ollut minkään valtakunnan tietoa mistään tanssiaskelista. En oikein tiennyt mitä tehdä, ja yritin lähteä viemään pelkkää jenkan alkuosaa. Mukanani raahautui kahden kappaleen ajan tallusteleva riippakivi, jos en paremmin sanoisi. Jossain vaiheessa alkoi pinna kiristyä ja vilkuilin kelloa, josko bussille voisi jo lähteä.

Kaikkia pikkujoululaisia en leimaa, koska joukosta löytyy myös helmiä, mutta suurin osa kuuluu valitettavasti siihen tuhannen tuiske -tanssisarjaan eikä heidän kanssaan tanssiminen ole millään tavalla hauskaa. Tämän kokemuksen perusteella en suosittele ravintolatansseja yksin liikenteessä olevalle naisihmiselle pikkujouluaikaan, ellei hänellä ole paljon tuttuja tanssittajia paikalla. Minun onneni olivat nämä kesälavatutut, mutta ilman heidän monia hakujaan olisin poistunut ensimmäisellä mahdollisella paluubussilla kotiin. Oikolukiessani tätä kirjoitusta tuntui kuin nipottaisin joka asiasta ja vaatisin itselleni vain parhaita hakijoita. Mutta onko liikaa vaadittu, että hakija olisi edes selvin päin?

8. joulukuuta 2014

Varjokuva @ IsoValkeinen 6.12.2014

Itsenäisyyspäivän tanssit IsoValkeisella Varjokuvan johdolla kuulosti yhdistelmältä, joka vetäisi paikan tupaten täyteen. Olihan siellä porukkaa ja isolla parketilla oli tuttu tiivis tunnelma. Oli tehtävä valinta haluaako katsella Varjokuvaa ja himmailla tanssimista vai tanssia täysillä pikkulavalla. Pikkuparketti parempine lattioineen vei voiton, ehtiihän sitä  Varjokuvaa nähdä sellaisessakin paikassa, jossa tanssiminen on mahdollista. IsoValkeinen on siitä erikoinen tanssipaikka, että siellä on periaatteessa aivan sama kuka on illan artisti, koska paremmalle pikkulavalle sitä ei kuitenkaan näe eikä kuule.

Pikkuparketin DJ:t huomioivat mielestäni hyvin eri tanssilajeja. Sieltä tulee yleisimpien lajien lisäksi salsaa, sambaa, jiveä, rockia... Polkat saisi varmasti pyytämällä. Eilen tuli jotenkin ekstrapaljon salsaan sopivia biisejä ja niitä pääsi kerrankin vetämään kunnolla. Ensimmäiset fuskut ja buggit ison lavan tungoksessa tuntuivat kankeilta, mutta parketin vaihdoksen jälkeen niihin tuli sama rivakkuus kuin ennenkin. Kyllä kädenalitanssien pyörityksessä on sitten hauskaa!





Tanssilipun hinta oli 17 euroa ja sen päälle 1,5 euroa jokaisesta vesilasillisesta... Tarvitseeko tähän edes kommentoida mitään! Tuohon hintaan saisivat edes kunnostaa isomman lavan. Siinä on koko lavan levyisiä käsittämättömiä railoja, joihin on jatkuvasti kompastumassa. Tai voisiko uudistumisen aloittaa vaikka tarjoamalla sen ilmaisen veden?

Valituksesta huolimatta aion lähteä Valkeiselle myös ensi lauantaina. Rauhalahteen suunnistan keskiviikkona ja perjantaina. Täytyy ottaa kaikki irti "kotitansseista" ennen siirtymistä vieraille vesille! Joulun ja vuodenvaihteen aikoihin pääsen tutustumaan Etelä-Suomen tanssipaikkoihin ja käynnissä on parhaillaan ankara suunnittelu tanssiohjelmasta. Hurma näyttäisi esiintyvän paljon, joten ennustan itselleni Hurmaavaa loppuvuotta tanssin merkeissä.

5. joulukuuta 2014

Anne Mattila @ Rauhalahti 3.12.2014

Viikoittaisen humppa-annostuksen ensimmäinen puolikas on taas nautittu ja toinen puolikas odottaa lauantaina, jolloin Varjokuva esiintyy IsoValkeisella. Sitä onkin odotettu! Alkuillasta kävin hakemassa vielä oppeja salsatunnilta, minkä jälkeen suuntana oli Rauhalahti. Parkkipaikka näytti täydeltä, mutta tanssijoita ei kuitenkaan ollut älyttömään tungokseen asti. Liekö paikalla ollut tanssimaton pikkujouluporukka?

Lavan edessä oli muutama innokas valokuvaaja ja fanittaja, lähinnä miehiä. Uskon tunnistaneeni eturivistä henkilön, joka seuraa Mattiloiden keikkoja ja kirjoittaa Tapsukka tarinoi -blogia. Katsotaan ilmestyykö blogiin raporttia eilisestä keikasta vai olinko väärässä päätelmineni.

Näin Anne Mattilan viime juhannuksena Maaningan kasinolla, mutta muita muistikuvia minulla ei siitä kohtaamisesta ollut. Anne oli nauravainen ja todella iloisen oloinen artisti. Hetkittäin hän ei pystynyt nauramiseltaan edes laulamaan. Vaikka biisit eivät kolahtaneet, hänen esiintymistään oli mukava katsella. Matkassa oli mukana myös Anneli Mattila, joka kävi laulamassa pari rockimpaa biisiä. Anne ei kuulemma normaalisti laula sen tyylistä.


Kuva: Judy ** CC BY-NC-ND 2.0


Hämmentävät palautteet jatkuivat: olimme aulassa juomatauolla, kun Anne käveli aulan poikki huoneeseensa, ja huikkasimme hänelle ohimennen kiitokset keikasta. Anne kiitti ja sanoi, että tanssimme tosi hyvin, varsinkin hitaat valssit. Johan nyt! En pidä itseäni ihmeellisenä valssaajana, ja valssit kuuluivat pitkään inhokkeihini (enkä pidä normivalsseista edelleenkään). Hitaiden valssien aikana oma tanssimiseni ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Siinähän ne menivät, mutta moni muu laji tuntui paljon sulavammalta. Ihan hieno juttu, jos valssi näytti jonkun toisen silmään hyvältä.

Mistral-bändi jatkoi vielä pari setin verran. Tuttuun keskiviikkotanssien tapaan Rauhalahti alkoi tyhjentyä melko aikaisin ja viimeisten kappaleparien aikana parketilla oli vain pari muuta tanssiparia. Mistral soitti mielestäni ihan hyviä biisejä, tuli lattaria ja rockimpaa osastoa. Esitettyä rumba-toivetta eivät suoriltaan pystyneet toteuttamaan, mutta väliajalla bändi oli saanut kaivettua pari sopivaa kappaletta ja viimeisellä setillä päästiin sitten rumbaamaan.

Sambat eivät minun osaltani lähteneet, vaan kyseinen laji on alkanut jumittaa. Salsassakin tulee välillä ihmeellisiä lukkoja. Hartain toiveeni on, että salsoja ja samboja soitettaisiin lavoilla enemmän. Yleensä tällaisten harvinaisempien lajien kohdalla ensimmäinen kappale menee orientoitumiseen ja vasta jälkimmäinen - jos sekään - tuntuu oikealta tanssimiselta. Ilta hujahti hirveän nopeasti ja viimeiset valssit tulivat juuri, kun oli päässyt vauhtiin. Onneksi tanssitaukoa ei tarvitse pitää kuin pari päivää ennen Varjokuvaa.

1. joulukuuta 2014

Tanssituntien loppurutistus

Toissasunnuntaina polkattiin, mutta se ei meinannut lähteä millään liikkeelle. Swing-polkka luonnistuu edelleen, kokeilin kotona! Polkkaa seurasi masurkka ja toinen tunti tanssittiin slow foxia. Masurkasta ja slow foxista minulla ei ollut ennestään minkäänlaista käsitystä, mutta ei ollut kaikilla muillakaan. Onneksi jatkoryhmässä ei olla turhan tarkkoja, vaan sinne uskaltaa jäädä, vaikkei olisi jotain lajia koskaan ennen tanssinut.

Tunnin jälkeen tajusin, että nyt osaan sellaisen kirjon eri tanssilajien alkeita, että voin olla hakurivissä koko ajan! Ensimmäinen virstanpylväs saavutettu! Masurkka oli se viimeinen puuttuva palanen, sillä polkan (no ainakin swing-polkan) olin oppinut hetkeä aiemmin. Muistan miten viime kesänä ärsytti lavoilla, kun joutui istuskelemaan tosi monien lajien kohdalla vain siksi, ettei osannut niitä.




Loppukausi on ollut todella fuskuntäyteinen, sitä tanssittiin rock'n'swingissä, jatkossa ja alkeisjatkossa. Olen käynyt pari kertaa myös fuskun alkeistunneilla, koska se on niin hauskaa, että sitä voi hyvin vetää kolme tuntia putkeen! On ollut mielenkiintoista seurata kuinka alkeiskurssilaiset ovat kehittyneet ja oppineet tanssimaan. Alkeissa on muutama jatkotason viejä, joista on kokemuksieni mukaan huiman suuri apu aloitteleville naisille. Mietin onko minusta ennemminkin haittaa tunneilla. Olen vienyt turhaan tilaa oikeasti aloittelevilta seuraajilta. Tähän pitäisi saada kommentteja alkeisfuskaajamiehiltä, että onko viemisen harjoittelu helpompaa, jos seuraaja on jo valmiiksi kartalla lajin alkeista. Jatkossa lupaan varmuuden vuoksi pysytellä pois peruslajien alkeistunneilta.

Juuri kun pääsin tanssituntien kanssa vauhtiin, eilen vietettiin jo seuran pikkujouluja. Disko fox -tunnin jälkeen tanssittiin pari tuntia sekalaisia lajeja sekahakumenetelmällä. Loppukaudesta tanssin jopa 8 tuntia viikossa J&V:llä, ja koen oppineeni syksyn tanssikursseilla todella paljon. Tunneilta on hyvä hakea uusia niksejä, kuvioita ja tekniikkaa, mutta ne eivät silti mitenkään korvaa "käytännön" lavaharjoittelua. Alkuvaiheessa kursseista sai varmuutta tanssiin, mutta nyt vaaka on kääntynyt toisinpäin. Tanssirutiini ja -varmuus tulevat lavoilta, ja tanssitunnit ovat ripaus suolaa siinä sivussa.





Tänään olen innoissani, sillä joulukalenterista saa avata ensimmäisen luukun. Minulla ei ole muutamaan vuoteen ollutkaan kalenteria, mutta nyt oli pakko hankkia, kun huomasin Facebookissa julkaisun Viikate-joulukalenterista. Kaarle Viikatteen tuntien luukkujen teksteissä saattaa olla ihan mitä tahansa. Ensi viikolla on jäljellä enää parit fuskut ja salsat, ja tämä kausi olisi sitten tässä. Viikko-ohjelmaltani menee pohja tanssituntien loppumisen myötä, koska yliopistollakaan ei ole kuin pari hassua tenttipäivää jäljellä. Mitä ihmettä teen seuraavat puolitoista kuukautta?

27. marraskuuta 2014

Janne Tulkki @ Rauhalahti 26.11.2014

Ensimmäistä kertaa tanssiurallani voin täysin rehellisesti ilman pienintäkään epäilyksen häivää sanoa bloggarikollegaani Hetaa lainaten: Paras ilta ikinä! Kaikki tanssitut kappaleet menivät eilen sujuvammin, rennommin ja saumattomammin kuin koskaan aiemmin. Sen lisäksi, että oli paras tanssi-ilta ikinä, kuulin vielä yhden parhaimmista palautteista ikinä. Olin taas perinteisellä tyylillä Rauhalahdessa, mutta vaikka Janne Tulkki & Tulinen Sydän enteili hyvää tanssi-iltaa, en vielä menomatkalla arvannut mitä kaikkea ilta toisi tullessaan.

Tanssiparini kuviopankista löytyi eilen uusi hurjan hieno kuvio, jota sovellettiin buggiin ja fuskuun. Tunnistaakohan joku tämän omin sanoin kerrotun kuvailun? Jos vaikka buggissa pyöritään rinnatusten niin että nainen ottaa taka-askelia. Sitten nainen pyöräytetään ikään kuin kerältä auki. Siitä heti seuraavalla iskulla takaisin kerälle, muutama taka-askel väliin ja taas auki. Harmi, etten itse nähnyt miltä se näytti.

Janne Tulkki Rauhalahti tanssit
Kalenterin tärkeimmät tapahtumat.

Olen nähnyt Janne Tulkin kerran aiemmin ja pidin hänen äänestään jo silloin. Myös Tulinen sydän oli miellyttävää kuunneltavaa. Samboista tuli iso plussa, tosin tanssimme ne salsana. Salsat lähtivät minulla nyt ensimmäistä kertaa niin, että tanssi tuntui ja toivottavasti myös näytti salsalta. Humppaa mentiin buggina, kuviohumppana sekä ihan perinteisenä hyppelynä. Viimeksi mainittu on tylsähköä, mutta välillä hauskaa vaihtelua. Ilta sisälsi myös todella vauhdikkaita fuskuja ja cha chata uudella vaihteella sekä nättejä slovareita ja tangoja - musiikintulkinnalla höystettynä. Tanssissa on ihan erilainen tunne mukana, kun musiikkia tulkitaan eikä vain juosta koko kappaletta läpi samalla kaavalla.

Jottei tämä mene pelkäksi hehkutukseksi, niin valsseja tuli illan aikana luvattoman paljon. Minun puolestani illan viimeiset valssit voisi kieltää ja soittaa niiden sijasta ihan mitä tahansa muuta lajia. Jos polkkaa olisi soitettu, se olisi voinut katkaista sujuvuusputken, sillä viime tanssitunnilla en saanut polkkaa pyörimään kunnolla. Siinä tuli nyt jokin seinä vastaan.

Huomasin kädenalitanssien aikana, että eräs hyvin tanssiva pariskunta vilkuili aika usein meidän suuntaamme. Hieman myöhemmin slovareitten jälkeen pariskunta poistui parketilta ja he kävivät lähtiessään sanomassa meille: "Teidän tanssianne on kyllä ilo katsella". Nähtävästi tanssin ilo välittyi myös muille eikä ollut vain meidän päidemme sisällä, minkä pitäisi olla koko tanssin ydin. Jos tuntemattomat ihmiset tulevat kommentoimaan, he yleensä myös tarkoittavat sanomaansa. Tällaiset kommentit lämmittävät mieltä, pitäisi itsekin muistaa käydä sanomassa ääneen, jos jonkin parin tanssi näyttää erityisen hyvältä.

Tanssien jälkeinen energia oli sitä luokkaa, että olisin voinut rakentaa pienen kylän, mutta kotiin päästyä ja pään tavoitettua tyynyn, energia loppui kuin seinään ja nukahdin saman tien. Yritin vielä tänään pohdiskella, mistä eilinen sujuvuus johtui, mutta en keksinyt mitään erityistä syytä. Tanssiparini mukaan olen kehittynyt tanssijana paljon, mutta ei se yksinään selitä eilistä neljän tunnin flow-tilaa. Siinä oli pakko olla jotain muutakin, koska yhtä lailla tanssimme viikko sitten samantasoisen orkesterin tahtiin, mutta tanssi ei tuntunut samalta. Nähtävästi joskus vain kaikki loksahtaa kohdalleen.

23. marraskuuta 2014

Agents @ IsoValkeinen 22.11.2014

Eilen tippui aikamoinen tangopommi! Se on tähänastisen tanssiurani suurin meriitti! Olin vaihteeksi omin päin liikenteessä ja tällä kertaa Agents veti minut IsoValkeiselle. Tanssillisia odotuksia ei sen kummemmin ollut, ajattelin mennä lähinnä katsomaan bändiä. Paikalla olleesta pikkujouluporukasta huolimatta tanssijoita alkoi kuitenkin löytyä, ja vietin enemmän aikaa pikkulavalla ravintolan puolella, koska siellä ei ollut niin pahaa tungosta. Sen hetken mitä Agentsia kuuntelin, se kuulosti hyvältä, vaikka Vesa Haaja ei edeltäjiensä veroinen olekaan.

Alkuillasta minua haettiin sambaan sopivien kappaleiden aikana, mutta tämä pikkujoululainen heilui jotain omiaan. Meillä oli avoin tanssiote eikä minkäänlaista vientiä miehen puolelta tuntunut, joten minä päätin hyödyntää tilaisuuden ja harjoittelin omalla puolellani sambaa. Fuskuille hakenut mies varmisti, osaanko fuskata. Olisikohan jättänyt riviin, jos olisin vastannut kieltävästi? Siirryin pikkuparketilta esiintymislavan puolelle ja siellä pääsin sambaamaan uudestaan. Sitten tanssin ratkaisevat tangot kurssikaverini kanssa. 

Kuva: HTML'S MAGIC CC BY-SA 2.0


Niiden jälkeen, kun olin taas hakualueella, eräs mies tuli kysymään tanssinko kilpatangoa. Hän oli nähnyt äskeisen tangoamiseni (seeprat olivat kiinnittäneet huomion). En todellakaan osaa kilpatangoa, en edes tiedä miten se eroaa lavaversiosta, eikä tango muutenkaan ole vahvinta aluettani. Hän halusi kuitenkin tanssia lavatangoa, ja sovimme, että seuraavat tangot mennään yhdessä. Lopuksi selvisi, että hän on vuosien takainen kilpatangon SM-hopeamitalisti. Ei tullut yhtään paineita...

No, hetken kuluttua kuulutettiin tangot ja siinä sitä sitten mentiin. Mietin matkalla parketille, miten onnistun aina ajautumaan tällaisiin tilanteisiin. Että olisi pitänyt jättää seeprat kotiin, kerran ne näin houkuttelevat kilpatanssijoita. Mies vei (yllättäen) tosi selkeästi eikä siinä voinut oikein muuta kuin seurata. Keskityin täysillä molemmat biisit alusta loppuun ja sitten oli palautteen aika. 

Ensimmäinen lause mieheltä oli: "Herranjestas miten sä liikut!" Minulla on kuulemma kissamaiset liikkeet, otan tarpeeksi pitkiä askeleita, seuraan ihan mitä tahansa hän keksii viedä ja pärjäisin kilpatangossa kolmostasolla (mitä se ikinä tarkoittaakaan). Hän käski etsimään oman ikäiseni kilpatanssiparin ja alkaa käydä kilpailuissa. Sanoi minun olleen illan pelastus ja päivitteli "Jos Åke Blomqvist olisi saanut tuollaisen helmen..." Voi vitsi! Ei tuollaista palautetta voi saada! Tanssimme myöhemmin vielä toiset tangot ja pari muuta lajia. Lopuksi mies kiitteli moneen kertaan, vaikka minähän se siinä olin kiitokset velkaa.

Mistä ihmeestä olisin voinut tietää, että minussa on potentiaalia johonkin kilpatangoon! Minä olen pitänyt tangoa yhtenä heikoimmista lajeistani, enkä ole ajatellut, että aloittaisin koskaan kilpatanssimista. Olen pitänyt sitä vain turhana nipottamisena. Mutta voiko tuon tapauksen jälkeen olla aloittamatta? Tässä taisi nyt käydä niin, että heti vaihdosta palattuani aloitan tanssiparin etsimisen. Tämä kohtaaminen oli onnekas sattuma. Mies ei ollut käynyt Valkeisella vuoteen, eikä paikka kuulu minunkaan vakioihini. Voihan tango sentään!

20. marraskuuta 2014

Neljänsuora @ Rauhalahti 19.11.2014

Voisin taas aloittaa postaukseni sanoilla "sama paikka, sama tanssittaja", mutta sen sijaan aion aloittaa kertomalla polkasta! Nimittäin ennen illan tansseja kerkesin käydä swing-polkan tunnilla. Tunnin alussa oli hieman jännittävät oltavat, koska en osaa kunnolla edes peruspolkkaa. Olen tanssinut sitä tasan kerran, viikko sitten Rauhalahdessa. Ensin käsiteltiin onneksi juuri tämä peruspolkka ja vasta sen jälkeen siirryttiin swing-versioon.

Nyt löytyi tanssilaji, joka painii lattareiden kanssa samassa sarjassa hauskimman tanssin tittelistä! Tai ehkä polkka onkin se hauskin laji, mutta cha cha on The one and only -tanssilaji. Polkan perusteiden oppimiseen meni noin 10 minuuttia, vaikka luulin, että se on vaikea tanssilaji. Kun opettajat näyttivät askelluksen, lamppu syttyi nopeasti. Peruspolkan jälkeen swing-polkka tuntui vieläkin helpommalta. Mutta kun siihen alettiin yhdistellä fuskusta tuttuja kuvioita, piti keskittyä aika tarkkaan, jotta askeleet eivät seonneet. Tanssittuani swing-polkkaa kuvioilla höystettynä, opettaja tuli oikein sanomaan, että minulla meni hyvin! Mitä ihmettä!

Kuva: JD Hancock CC BY 2.0


Jäin polkan jälkeen vielä fuskutunnille. Jos muilla polkka kävi pohkeisiin, minulla kävi polviin. En tiedä onko toisessa polvessani jotain vikaa, koska fuskatessa en välillä pystynyt joustamaan sillä ollenkaan! Rauhalahteen päästyä ongelma oli onneksi poistunut. Polkka oli hirveän hauskaa, ja toivoin, että olisin päässyt vetämään sitä vielä Rauhalahdessa. Sitä ei kuitenkaan tullut tai sitten olin juomatauolla polkkien aikana.
 
En ole aivan vakuuttunut Neljänsuorasta. Parin viikon takainen Taikakuu oli esimerkiksi huomattavasti parempi. Neljänsuoran laulajan huomio keskittyy aika pitkälti eturivin tyttöihin ja Juha Metsäperä on paljon aidomman oloinen esiintyjä.

Neljänsuora lopetti tosi aikaisin, jo puolenyön jälkeen. Se oli oikeastaan hyvä asia, koska ravintola tyhjeni selvästi, eikä parketille jäänyt kuin muutama pari. Viimeiset biisit sai vetää täysin tyhjällä tanssilattialla. Oli kivaa päästä kädenalitanssimaan ilman huolta törmäyksistä ja vetämään reippaita tangoja koko parketin leveydeltä. 

Tanssiparini ujutti taas mukaan uusia jippoja mm. hitaaseen valssiin. Rauhalahden tanssit ovat eräänlaisia yksityisopettajan vetämiä tehotanssitunteja livebändin säestyksellä. Mukana on kaikkea mahdollista perusteiden vahvistamisesta tekniikkaan ja uusiin kuvioihin, mutta ilman nipottamista virheistä. Siinä yhdistyvät huvi ja hyöty parhaalla mahdollisella tavalla.

13. marraskuuta 2014

PNP @ Rauhalahti 12.11.2014

Vietin keskiviikkoillan jo tutuksi tulleeseen tapaan. Sama paikka, sama tanssittaja. Olin juuri viikko sitten kritisoinut, etten ymmärrä Pekkaniskan poikien suosiota. PNP ei kuulu suosikkeihini, mutta en kuitenkaan malttanut olla lähtemättä tansseihin, kun tanssittajakin ilmoitti tulostaan. Mukana oli nyt uusi lisämauste: polkka! Pääsin/jouduin tanssimaan sitä ensimmäistä kertaa ikinä.

PNP on kummallinen tanssijamagneetti ja Rauhalahti oli täynnä. Ei sentään niin täynnä kuin Souvareissa, nyt tanssiminen oli ihan mahdollista, vaikka ajoittain oli aika tukkoinen parketti. Valotaulua en nähnyt missään. Tanssit menivät suhteellisen sutjakkaasti eikä mitään suuremman luokan sähläystä tai ihmettelyä ollut. Valsseja tuli liikaa eikä niitä mahtunut täydellä parketilla pyörähtelemään. Tangojen kanssa oli vähän samaa ongelmaa, ne vetivät myös parketin täyteen. Yhteentörmäyksiä oli riittämiin ja sain muutaman mustelman lisää kokoelmiini.

PNP Rauhalahti tanssit
Kuva: whatleydude CC BY 2.0


Tangossa koin valaistumisen tunteita, ja olen muutenkin alkanut pitää siitä. Tango on ollut aina sellainen neutraali tanssilaji, joka ei ole herättänyt ajatuksia suuntaan eikä toiseen. Viime aikoina se on kallistunut plussan puolelle. Cha cha sujuu aina vain paremmin, mutta salsa junnaa paikoillaan. En saa sen kuvioista kunnolla kiinni.  Rumba olisi hieno tanssi osata hyvin. Siinä on vain ikiaikainen ajoitusongelma, kun ei malttaisi liikkua tarpeeksi hitaasti ja tulee oltua iskujen edellä.

Sitten se polkka. Tanssilattialla kävi ennennäkemätön kato, kun polkat kuulutettiin, jäiköhän meitä tanssipareja kaksi vai kolme.  Siitä sitten vain kylmilteen polkkaamaan. Ensimmäinen kappale meni vähän niin ja näin, mutta jälkimmäisen aikana sain jalkani tottelemaan nopeammin, ja pysyin jopa enimmäkseen rytmissä. 

Parketin reunalle ilmestyi muutama askeliamme tiiviisti seuraava kiinnostuneen näköinen naama. Toivottavasti eivät seuranneet minun askellustani! Polkat sattuivat sopivasti, koska tanssitunneilla on ensi viikolla ohjelmassa swing-polkkaa. Nyt on edes jonkinlainen käsitys perusversiosta, mutta sanotaan näin, että kaipaan vielä harjoitusta. Missäpä tanssilajissa sitä ei tarvitsisi. 

11. marraskuuta 2014

Tanssituntipäivitys

Tanssin viikko-ohjelma on nyt muotoutunut ja ajattelin avata tanssitunteja hieman enemmän. Tanssikouluna toimii edelleen Tanssiseura J&V, johon olen ollut tyytyväinen. Tosin vertailupohjaa muihin kouluihin ei vielä ole.

Tiistaisin käyn rock'n'swingien alkeissa, jossa tanssijoiden keski-ikä on selvästi matalampi kuin muilla tunneilla. Boogie woogie jäi interreilin takia aikalailla välistä, mutta buggia ja lindyä olen harjoitellut. Fusku on vielä tulossa. Buggin mielekkyys riippuu tilanteesta ja varsinkin musiikista. Lavoilla se menee, mutta tunneilla bugg ei ole mikään ykköslaji.

Lindystä on parin tunnin perusteella jäänyt todella positiivinen kuva. On tosi siistin näköistä, kun osaavat lindaajat tanssivat. Minun pitää vielä keskittyä tarkkaan ja laskea mielessäni 1,2,3a4,5,6,7a8 - muuten menee sekaisin. Tai oikeastaan pää menee joka tapauksessa sekaisin swing-tanssien pyörityksessä. Pitäisiköhän katse opetella kohdistamaan johonkin, ettei olisi niin heittoisa olo? Marraskuussa on tiedossa vielä buggin kertauskurssi ja rock'n'swing-bileet. Olisinpa tajunnut aloittaa swing-tanssit jo heti alussa seuratanssien kaverina!

(Kuva: .Baz CC BY-SA 2.0)

Keskiviikkona on ensin lattareiden alkeisjatko ja sen perään seuratanssin alkeet. Jälkimmäisessä käyn satunnaisesti, mutta lattaritunteja odotan aina koko alkuviikon. Musiikki on omaa luokkaansa ja erityisesti cha cha on suuri suosikkini. Olen pärjännyt alkeisjatkossa mainiosti, mutta ilman kesän tanssikilometrejä olisin tunneilla pulassa.

Toisaalta alkeisjatkoon tulee toisinaan viejiä, jotka eivät ole käyneet alkeitakaan, joten miksei seuraajanakin voisi pärjätä ilman suurempia ennakkotietoja. Alkeisjatkossa on kuitenkin tehty vielä pikakertaus alkeista. Lattareiden loppupuolella salin liukuoven raosta näkyy usein alkeistunnille tulleiden kiinnostuneita naamoja. Muistan miten jännää oli tirkistellä "tosi hyvien tanssijoiden" harjoituksia, kun itse tuli "vain alkeisiin".

Torstainen west coast swing jäi yhteen kertaan, koska se ei tuntunut tyyliseltäni. Eniten minua ärsytti musiikki, johon sitä tanssittiin. Tämän päivän eniten radiosoittoaikaa saavat kappaleet eivät tanssita yhtään. Tanssi oli jotenkin liian pehmeää ja tasapaksua. Sitä on hankalaa kuvailla, mutta WCS ei vain sykähdyttänyt eikä siitä tullut sellaista virnettä naamalle kuin vaikka lattareista.

Kuva: Sebastian Niedlich (Grabthar) CC BY-NC-SA 2.0


Sunnuntaisin tanssitaan 2,5 - 3 tuntia jatkotasolla. Lajeista löytyy enimmäkseen perinteistä ja lattaria, mutta viime viikolla tarjottimella oli disko swingiä ja buggia. Ihan jokaiselle tunnille en ole uskaltanut mennä, koska taitoni eivät läheskään kaikissa lajeissa riitä jatkotasolle. Sunnuntaitunneilla en ole nähnyt yhtään täysin aloittelijaa, joita vielä alkeisjatkossa käy. Vaikeustasosta huolimatta jatkotunnit tuntuvat leppoisimmilta. Siellä on paljon tuttuja naamoja lavoilta ja muutenkin porukat tuntevat toisensa. Mitään nipotusmeininkiä ei ole ollut havaittavissa.

Itse tunneista on sanottava, etten osaa kuivaharjoittelua ollenkaan. Ilman paria olen hukassa enkä varsinkaan hahmota mihin suuntaan pitäisi kääntyä. Jos muut pyörähtävät vasemmalle, minä saatan hyvinkin mennä oikealle ja luulla tekeväni oikein. Toisekseen, soitettavalla musiikilla on suuri merkitys siihen, miten tanssi sujuu! Bugg-tunneilla kun soitettiin yltiöruotsalaisen bugg-musiikin jälkeen yksi raskaamman rockin biisi, tanssiini tuli ihan erilainen fiilis mukaan.

Kuva: tanakawho CC BY 2.0


Tuntien lisäksi on vielä tansseja 1 - 3 kertaa viikossa. Parhaimmillaan maanantai ja torstai ovat ainoat tanssivapaat viikonpäivät. Myöhäisen tanssitunnin tai -illan jälkeisenä aamuna tietysti nukuttaisi, mutta jossain välissä yritän aina käydä myös yliopistolla. Luennon sattuessa tanssitunti-illalle, on myönnettävä, että luento häviää lattareille. Tällaista ohjelmaa kuuluu siis syksyyni. Kalenterini ei ole ikinä ollut näin täynnä - ja vielä vapaaehtoisesti.

8. marraskuuta 2014

Rakkauden ammattilaiset@Rauhalahti 7.11.14

Vietin eilen eksoottisen tanssi-illan Rauhalahdessa nyrkkeily- ja rautalankateemalla. Ennen tansseja parketilla vietettiin Boxing night -ammattilaisnyrkkeilyiltaa. Pelkän tanssilipun ostaneet päästettiin sisälle kymmenen jälkeen ja ehdimme nähdä viimeisen ottelun. Enpä ole ennen nyrkkeilyä nähnytkään livenä! Se on aika turha laji, mutta huvinsa kullakin. 

Nyrkkeilykehää alettiin purkaa yhdeltätoista, ja tanssimaan päästiin puoli kahdentoista aikoihin. Väliajalla kävin karaokepuolella, jossa on minitanssilattia. Yhtä kappaletta tanssiessani taakseni lattialle sukelsi mies, johon sotkeuduin jaloistani, ja tunsin kuinka lähdin hitaasti kaatumaan taaksepäin. Tanssiparistani ei ollut hirveästi apua tilanteessa, mutta sain siinä jotenkin palautettua tasapainoni ja matka jatkui.

Kuva: mikecogh CC BY-SA 2.0

Olin valmistautunut siihen, ettei tanssijoita välttämättä ole, ja olisin ollut tyytyväinen pelkkään bändin katseluun. Rakkauden ammattilaiset on hyvä bändi, mutta se ei ole varsinainen tanssiorkesteri, ja kappaleet ovat erittäin foksi- ja fuskupainotteisia. Väliajalla soi toki muitakin tanssilajeja. Siksi päättelin, etteivät tanssijat ole sankoin joukoin paikalla, mutta olin väärässä. Miestanssijoiden taso oli korkea, ja kaiken lisäksi he hakivat minua. Liekö syynä seeprat vai olinko antanut tarpeeksi näyttöjä aiempina Rauhalahti-iltoina?

"Mitä mun pitäis tehdä sun kanssa?", kysyi eräs näistä hyvistä hakijoista epätoivoisena kankean foksin jälkeen (miten foksista voikin saada niin vaikean!?). Hetkeä aiemmin näin kuinka hänen päässään raksutti, miten muotoilla nätisti kysymys siitä miksi en osaa seurata. Kysymys jäi ilmaan, koska seuraava kappale lähti soimaan heti edellisen perään. Se oli onneksi fuskua ja pysyin paremmin mukana. Fuskujen jälkeen hakijan ilme oli jo toiveikkaampi: "Hyvä! Et tippunut pahasti missään vaiheessa." 

Tämä kuva havainnollistaa sekä alkuillan ohjelmaa että tanssivastusta. (Kuva: jnyemb CC BY 2.0)
 
Muutkin hakijat veivät niin ammattilaistyylillä, ettei minulla ollut mitään saumaa seurata kaikkia yksityiskohtia. Yhteen putkeen tuli pelkkiä rytminrikkoja, ohiaskeleita, kävelytyksiä eri pituisin ja kestoisin askelin, hidastuksia, outoja taivutuksia... Välillä tuntui kuin olisin ollut tanssitunnilla vienti- ja seuraamistekniikan hiomisharjoituksissa. 

Kaikki keskittyminen meni sataprosenttisesti seuraamiseen enkä muistanut enää tanssin päätteeksi mikä kappale oli juuri soinut. Välillä on toki hyvä testata rajojaan, mutta tällaiseen tasoon en kykenisi montaa tuntia. Tanssit jäivät nyrkkeilyn takia lyhyiksi, mutta olivat opettavaiset senkin edestä. Todella erikoinen tanssi-ilta, josta riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa!

6. marraskuuta 2014

Taikakuu @ Rauhalahti 5.11.2014

Yliopiston ohi kulkevassa aamubussissa oli tänään paljon unisia matkustajia, joita ei selvästi innostanut hereillä olo aikaisin aamulla. Yhdellä niistä matkalaisista oli niin paha univelka, että se olisi nukahtanut heti, jos vain olisi saanut tyynyn päänsä viereen. Se oli nukkunut edellisyönä vain pari tuntia. Matkalaisella jomotti päätä ja kolotti selkää, mutta silti sillä oli hyytymätön virne naamallaan. 

Jos en olisi itse ollut tuo virnistelijä, olisin voinut pitää naista hieman hämäräperäisenä. Piristeenä olin vaihteeksi nauttinut annoksen Rauhalahden keskiviikkotansseja (alkaako jo valjeta, mistä tanssipaikasta pidän eniten Kuopiossa..?). Ne piristävät kummasti ja katkaisevat arkea viikonloppujen välissä. Torstaina tuntuu maanantailta ja viikonloppu tulee sen perään ihan puskista. Tanssit olivat tähän mennessä kaikkein sujuvimmat ja hauskaa oli! On se tanssiminen vaan parasta ajanvietettä.

Kuva: Eskling CC BY-ND 2.0

Menomatkalla piti ihan muistella, olenko aiemmin nähnyt koko Taikakuuta vai en. Vaikka olin kesällä Kyllikinrannassa heidän tansseissaan, ei bändi jäänyt erityisemmin mieleen. Tämän illan jälkeen kyllä jäi positiivisessa mielessä! Taikakuun esiintyminen oli rentoa ja reipasta eikä lavalla tarvinnut katsella mitään vanhoja kääkkiä. En kiinnittänyt huomiota yleisön määrään, mutta perinteisesti Rauhalahdessa on parin tunnin ruuhka noin klo 22 - 24 aikoihin, jos on ollakseen. Erityisesti arkena porukkaa alkaa valua pois jo ennen puoltayötä. 

Tangojen aikana tullut Hernandon salaisuus esitettiin kunnon asenteella. Kappale on jo valmiiksi terävä ja dramaattinen, mutta Taikakuu laittoi siihen vielä lisää potkua. Se mikä oli yllättävää, Minä en puhu tuli mielestäni kaksi kertaa illan aikana. Harvoin kuulee samaa biisiä kahdesti. Lattarit huomioitiin ja välimusiikit tuntuivat monipuolisilta. Kokonaisuus vaikutti oikein hyvältä.

Kuva: Debarshi Ray CC BY-SA 2.0

Tanssittajana toimi tuttu naama koko illan, eli selvisin jälleen naistentansseista kuin koira veräjästä. Ilmeisesti fusku ja bugg ovat vahvuuksiani, koska niiden jälkeen tanssiparini pisti taas palautelaatikon laulamaan. Miten kevyt vienti riittää, liikkeeni on pehmeää ja tasapaino spineissä horjumaton. Sen lisäksi cha chassa on kuulemma nähtävissä selkeää parannusta. Seuraaminen on tietysti helpottunut tutun viejän kanssa. Jos ote sattuu irtoamaan, tiedän suunnilleen, mitä seuraavaksi olisi ollut tulossa, ja voin vetää automaatilla jonkin kuvion. Näin tanssiin ei tule ylimääräisiä katkoja.

Yhteisesti olemme sitä mieltä, että tanssimme on kokonaisuudessaan sujuvaa ja mukavaa. Jaksamme myös jankata siitä, että parin pituus on suuri plussa. Pituuseroa on vajaat kymmenen senttiä ilman korkoja, mikä tuntuu kaikkiin lajeihin sopivalta. Oli myös puhetta siitä, että positiiviset asiat pitäisi muistaa sanoa ääneen, eikä vain pitää niitä päänsä sisällä, ja tätä ajatusta olemme aika hyvin toteuttaneet.

Kuva: crimsong19 CC BY 2.0

Kehuista huolimatta kumpikaan ei ota vastuuta onnistumisista. Jos saan kuulla olevani helppo vietävä, heitän pallon takaisin kertomalla syyksi hyvän ja jämäkän viejän. Selitys ei koskaan kelpaa, vaan joudun ottamaan kopin "ei se yksinään riitä, tarvitaan siihen muutakin" -kommentilla varustettuna. Mutta kun ei se pelkkä vietävyyskään riitä, jos viejä on täysi tumpelo.

Päädymme aina samaan noidankehään, mutta minun mielestäni viejällä on paljon suurempi vastuu tanssiessa. Hyvä viejä voi saada huonomman seuraajan tottelemaan, mutta huono viejä yhdistettynä hyvään seuraajaan on tuhlausta. Tästä voidaan vääntää kättä vielä syksyn mittaan. Mutta jos ongelmat ovat tätä luokkaa, kai me jotain osaamme. Tai siis tanssiparini taidoistahan ei ole mitään epäilystä, minä se tässä olen vaakalaudalla.

Seuraavia tansseja ei tarvitse kauaa odotella: huomenna vuorossa Rakkauden ammattilaiset Rauhalahdessa!

5. marraskuuta 2014

Palautteen antaminen tanssiparille

Matkalla parketilta takaisin hakuriviin ei ole aikaa muotoilla sämpylämallin mukaista palautetta, mutta pieni kehu sujuvan tanssin päätteeksi on paikallaan. Positiivinen palaute meinaa unohtua ja sen kanssa voisin skarpata. Jotenkin tulee ajateltua, että hyvä tanssija tietää jo olevansa hyvä eikä siitä tarvitse jatkuvasti erikseen muistuttaa. Mutta ketään ei varmasti haittaa kuulla kehuja tanssitaidoistaan. Vaikka olisi kuinka hyvä tanssija, positiivinen kommentti kohottaa aina mielialaa.

Aloittelijalle palaute on erityisen tärkeää, mutta kannattaa välttää kommentteja aloittelijamaisuuteen viitaten. Ensimmäisissä kesälavatansseissani Maaningan kasinolla jouduin heti alkuun valsseille, ja kun hakijalle selvisi, että olen ekoissa tansseissa, hän sanoi: "No mä jo ihmettelinkin, että olenko näin huono viejä." Öö... kiitos? Mustalla listalla ovat myös "ei tarvitse turhaan jännittää" ja "ihan rennosti vaan" sekä edellisten variaatiot. Vaikka sanoja tarkoittaisi hyvää, ne vain pahentavat tilannetta. Jännitys häviää ajan myötä eikä sitä voi napsauttaa pois päältä kuin valokatkaisijaa.

Kuva: Lauren Lionheart CC BY 2.0


"Hyvin meni" on oivallinen peruskommentti, jos esimerkiksi uusi tanssilaji menee edes kohtuullisesti. Huomattavasti paremman tanssijan suusta kuultuna "ihan hyvinhän se meni" oli urani alkumetreillä jo tanssimaailman mullistava palaute. Se loi uskoa siihen, että kyllä minusta kelpo tanssija vielä jonakin päivänä tulee. Yksi mainio palautteenantokeino on huikata tanssin lomassa pienistä onnistumisista. Esimerkiksi: "Nyt oli hyvä vaste". Välitön palaute on toimivaa, koska sitä muistaa vielä minkälaista vastetta äsken harjoitti. Samaa efektiä osaa sitten soveltaa jatkossakin.

En koe, että tansseissa tarvitsisi antaa tanssiparille suurempia kehitysehdotuksia. Mikä minä olen ketään neuvomaan. Jos tanssi sujuu, voin sanoa sen. Jos ei suju, kiitän tanssin päätteeksi ja se on siinä. Olen ohjeistanut vain silloin, kun viejä on kysynyt kommentteja tanssiasennosta tai jotain kuvioihin liittyen. Jos itse saisin tansseissa rakentavaa palautetta, haluaisin kuulla sen tanssinopettajalta tai muulta ammattilaiselta. Siinä tapauksessa, että tuntisin entuudestaan tanssiparin esimerkiksi kurssilta, saattaisin antaa rakentavaa palautetta. Kunhan vain olisin itse täysin varma, että olen oikeassa, enkä neuvo väärin.

Oletko sinä saanut hyödyllistä palautetta tanssiin liittyen? Oletko joutunut joskus pahoittamaan mielesi negatiivisen palautteen takia? 

3. marraskuuta 2014

Interrail osa 6: Brno


Berliinistä otin suunnaksi Krakovan, mutta yöjunat eivät houkutelleet, joten tein pienen välipysähdyksen Tsekissä Brnon kaupungissa. Alkuperäinen suunnitelma oli pysähtyä Varsovassa, mutta koska en ollut koskaan käynyt Tsekissä, muutin hieman reittiä.

8.9. Brno
EuroCity-juna Berliinistä Brnoon kulki vajaat 8 tuntia. Paikkavaraus ei tainnut olla pakollinen, mutta maksoin 4,50 euroa siitä, että saan istua rauhassa omalla paikalla. Se oli fiksua, koska juna oli täynnä ja ilman paikkaa matkustaneet saivat seilata jatkuvasti ympäriinsä.

Berliinin päärautatieaseman alin kerros

Matkaevääksi nappasin asemalta pizzapalan, kinkkusalaattia ja jugua.

Kahdeksan tunnin matkalla heräsi ajatus netissä surffaamisesta, mutta VR-tyylisestä ilmaisesta junaverkosta ei ollut tietoakaan, paitsi Itävallassa. Asemien ilmaisissa wlaneissa oli usein 30 minuutin rajoitus, ja niihin piti tilata koodi, jonka sai tekstarilla. Rajoittamattomat yhteydet löytyivät osasta majapaikkoja ja yksittäisistä kauppakeskuksista. Brno kuitenkin yllätti tarjoamalla kaupungilla ilmaisen nettiyhteyden!



Brnossa hostellin löytäminen kävi yllättävän helposti. Hintataso oli todella edullinen ja kaupunki näytti hienolta. Tsekistä jäi olo, että sinne pitää tehdä myöhemmin oma pidempi reissu. Ainut miinus oli tsekin kieli, jota ei jaksaisi kuunnella. Tsekki, puola, venäjä ja unkari ovat kieliä, joiden kuuntelemisessa sietoraja tulee äkkiä vastaan. Rahaa en vaihtanut, koska Tesco-ruokakaupoissa kävivät eurot. Vaihtorahat sai paikallisena valuuttana ja ne tuhlasin take away -sapuskaan. 

Näkymä hostellihuoneen ikkunasta

Läksin illalla ruuanhakumatkalle ja huomasin erään grillin luukun luona pitkän jonon. Se on yleensä hyvä merkki, joten jäin jonon jatkeeksi. Tilasin kahden euron tuplajuustohampurilaisen ja se paljastui kahden jättipihvin jättihampurilaiseksi. Painoa tekeleellä oli reilusti ja nälkä ei todellakaan jäänyt. 



Junalla Keski-Euroopassa -erikoisuus
Tällä ensimmäisellä pitkällä junalegillä tutustuin uuteen tervehtimiskulttuuriin, joka oli voimassa koko matkan Italiaan asti. Nimittäin samaan loossiin tai esimerkiksi neljän hengen penkkiryhmään tulijat tervehtivät. Kun he jäivät junasta pois, he sanoivat näkemiin tai toivottivat hyvää matkaa. Aina. Vaikka olisi istuttu monta tuntia nokikkain eikä oltaisi puhuttu mitään muuta, tervehdykset hoidettiin. Niin kiireistä bisnesmiestäkään ei löytynyt, ettei olisi ehtinyt moikata. 

Aluksi en tajunnut, että minua puhutellaan, enkä osannut vastata mitään. Pitivät varmaan töykeänä ja ylimielisenä. Olen matkustanut Suomessa paljon junalla eikä meillä ole samanlaista sisäänrakennettua tervehdys-ominaisuutta. Joskus kaukojunissa tervehditään viereen istuessa, mutta harvoin lähtiessä. Usein ei kummassakaan.

31. lokakuuta 2014

Varjokuva @ Rauhalahti 29.10.2014

Keskiviikkona rykäisin kahdeksannet tanssit lokakuulle vanhassa tutussa Rauhalahdessa. Tanssittajana toimi hartaasti odotettu Varjokuva. Lähtö sujui kerrankin ilman viime hetken vaate- tai varustautumishuolia. Kaikki kamppeet oli mietitty jo iltapäivällä valmiiksi, koska kävin alkuillasta vielä jive-tunnilla.

Tunti päättyy 19.15 ja bussi Rauhalahteen lähtee 20.35. Kävelymatkat huomioiden aikaa itse valmistautumiselle jää enintään 45 minuuttia. Jos mitään ei ole valmiina, tulee yleensä tuhoton kiire hilpaista bussille. Miksei seuraavallakin bussilla voisi mennä, mutta minä yritän olla koko rahan edestä paikalla.

Kuva: T.Kiya CC BY-SA 2.0

Syy, miksi lähdin vapaaehtoisesti naistentansseihin, oli Varjokuva. Olin asennoitunut siihen, että menen vain töllistelemään Varjokuvaa ja jätän tanssit sikseen. Niin tasokasta bändiä kelpaa pelkästään kuunnellakin. Paikalle pöllähti kuitenkin tuttu tanssittaja, ja pääsin välillä humppaamaan, vaikken itse hakenut ketään. Varjokuva veti arki-illasta huolimatta hyvin porukkaa ja sisälle joutui jopa jonottamaan! Souvareiden aiheuttamaa ryysistä ei ihan ollut, mutta tanssilattialla oli toisinaan ahtaanpuoleista.

Mietin, oliko ohjelmistoa mukautettu ravintolaympäristöön sopivaksi, koska monet tanssilajit olivat aika harvassa. Kesällä Ilveskasinolla tuli kappaleita paljon monipuolisemmin (tai sitten muistini vain pätkii). Eikö Varjokuva ole tanssijoiden suosiossa nimenomaan monipuolisuutensa vuoksi? Jenkat ja polkat jäivät kokonaan välistä, mutta tarkemmin kun ajattelen, en muista kuulleeni Rauhalahdessa vielä kertaakaan polkkaa. Ehkä ne on säästetty varsinaisille tanssilavoille.

Joka tapauksessa Varjokuvaa käy aina yhtä mielellään katsomassa, oli ohjelmisto minkälainen tahansa. Seuraava Varjokuvan keikka ei ole vielä tiedossa, mutta Kyösti Mäkimattilan Joulumuistoni-kirkkokonserttikiertue rantautuu Kuopion tuomiokirkkoon joulukuussa. En kyllä tykkää joulumusiikista yhtään, enkä edes joulusta, mutta Kyöstiä voisi periaatteessa mennä kuuntelemaan.