8. huhtikuuta 2014

Interrail osa 1: Suunnittelu ja reitti

Aion livistää yliopistolta syksyllä, jolloin lähden kuukauden mittaiselle interrail-reissulle Hampurista Roomaan.

Interrail-reitin suunnittelu. Köröttelen ensin Kuopiosta Hellsinkiin, josta lennän Köpiksen kautta Hampuriin. Välilasku tiputti lipun hintaa huomattavasti. Otan Interrail-lipun käyttöön vasta Lyypekki-Berliini välillä, koska vietän Hampurissa ja Lyypekissä yhteensä 3 yötä eikä niiden välisessä maitojunassa kannata tuhlata reilikorttia. Loppureitti menee 22 päivän reilikortilla ja lopuksi vietän useamman yön Roomassa ennen paluulentoa.

Reilireitin suunnittelu lähti liikkeelle niiden kohteiden miettimisellä, joissa on pakko käydä. Päätin keskittyä suunnilleen Keski- ja Itä-Eurooppaan, sillä kuukausi ei millään riitä Eurooppaan päästä päähän ja laidasta laitaan, jos haluaa tehdä muutakin kuin istua yötä päivää junassa. Must-see-kohteita olivat Wien, Auschwitz ja Pohjois-Saksa, ja niiden perusteella reitti lähti rakentumaan. Tältä lopputulos näyttää:

interrail reitti suunnittelu
Interrail-reitti - klikkaa suuremmaksi!



Yritin valita mukaan myös pienempiä kohteita, ettei reitti koostuisi pelkistä pää-/suurkaupungeista. Itävallasta valikoituivat Melk ja Ebensee. Jälkimmäiseen päädyin, kun Linzin ja Münchenin väliltä piti valita jokin paikkakunta. Googlen kuvahaun perusteella Ebensee näytti hienolta ja sinne meni hyvin junia. Myös Riomaggiore Italiassa on pienehkö paikkakunta.

Vähemmälläkin kohdemäärällä tulisi toimeen, nyt yövyn jokaisessa kohteessa 1-3 yötä, pois lukien Rooma. Tämä on ehkä enemmän sellainen katsastus-reissu, jolla selvitetään mihin kohteeseen kannattaa myöhemmin lähteä pidemmäksi aikaa.

Kirjoja. Kirjastosta löytynyt Rough guide - Europe on a Budget oli kätevä apu reitti- ja kohdesuunnittelussa. Kirjassa on perustiedot kaikista Euroopan maista ja niiden suurimmista kaupungeista: majoitus- ja ruokavinkkejä, nähtävyyksiä, päiväretkikohteita, matka-aikoja... Samantyylinen opas on esim. Lonely Planetin Europe on a Shoestring.

interrail reitin suunnittelu



Matkan ajankohta. Heinä- ja elokuu ovat pahimpia turistikuukausia ja silloin on tukahduttavan kuuma, joten ne jäivät heti pois laskuista. Kesäkuussa kalenterissani on jo muuta ohjelmaa. Syyskuu tuntui sopivalta ajankohdalta, koska se on pahimman sesongin ulkopuolella ja sään pitäisi vielä suosia.

Matkaseura. Lähden ensimmäistä kertaa matkalle yksin.

Excel taipuu kaikkeen. Varausten teon apuna oli Exceliin tehty reittisuunnitelma, josta oli helppo tarkastaa mille aikavälille mihinkin kaupunkiin on tehtävä varaus.

interrail reitti suunnittelu
Matkasuunnitelma Excelissä

Majoitusten varaaminen. Kaikki majoitukset olen varannut etukäteen, sillä en halua käyttää puolta päivää majapaikkojen hintavertailuun / etsimiseen. Münchenin osalta olin myöhässä: Oktoberfestin takia edulliset majoitukset oli varattu jo ties kuinka aikaisin. Tein varauksen heti helmikuun alussa, mutta edullisin majoitus löytyi 15 km päässä keskustasta ja hintaa 79 €, joka ei sisällä edes aamiaista. Auts! Tässä kohtaa oli pakko joustaa budjetissa, koska olin päättänyt, että Oktoberfestin haluan nähdä.

Olen varannut yhden hengen huoneita. Osassa on jaettu wc, mutta oma suihku.  Joissain on kokonaan jaettu kylppäri ja jotkut ovat ensuite-nimellä eli niissä on sekä oma wc että suihku. Parista huoneesta löytyy oma pieni keittiö. 

Interrail osa 2 käsittelee budjettia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti