14. joulukuuta 2014

Mikael Konttinen @ IsoValkeinen 13.12.2014

Tanssiravintolaan lähteminen pikkujouluaikaan yksinään on riskialtista, mutta kokeilin onneani vielä IsoValkeisella. Yllätys oli suuri, kun pikkujouluporukoita ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Olosuhteet olivat kunnossa, mutta tanssi ei nyt sykähdyttänyt. Muutamaa valopilkkua lukuun ottamatta tansseista jäi tasapaksu kuva, ja neljä tuntia kului todella hitaasti, vaikka pääsin suht hyvin tanssimaan.

Jopa Mikael Konttisen esiintyessä isolla parketilla oli poikkeuksellisen hyvin tilaa mennä myös kädenalitansseja. Tai siis olisi ollut, minua vietiin enimmäkseen vaihtoaskeleella. Bändin tauolla iso parketti tyhjeni, kuten aina, ja pääsin tanssimaan kunnon tangot. Uusia juttuja tuli niin paljon kahden biisin aikana, että osaa en ihan heti sisäistänyt, mutta vauhtia ei ainakaan niistä tangoista puuttunut! Pääsin myös fuskaamaan samalla tyhjällä parketilla ilman törmäyshuolia, jee!

Osa hakijoista oli ovelia: minua haettiin seisoskellessani pikkuparketin reunustalla, mutta vietiinkin tanssimaan isolle parketille! Olin valinnut paikkani nimenomaan sen perusteella, missä soi parempi tanssilaji. Voikohan tällaisessa tilanteessa soveltaa tanssietikettiä ja kieltäytyä? Onko pakko lähteä valssille, jos sen parketin luona, jossa itse olen, soi jokin harvinainen kerran illassa -laji?



Mikael Konttisen bändillä Nelinpelillä oli tosi hyviä sovituksia eri biiseistä! Kun vain vielä muistaisin mistä kappaleista ja mihin tanssilajeihin. Jonkin sovituksen kuultuani ajattelin, että tämä on pakko painaa mieleen, mutta kotiin päästyäni en saanut millään päähäni tätä kappaletta. Jos väitän, että sovituksia oli ainakin humppaan ja rumbaan, en ehkä pahasti valehtele. Konttinen & Nelinpeli oli hauska tapaus, ja he pääsivät arvoasteikollani parempaan keskiluokkaan.

Jossain vaiheessa tuntui, että olen ollut tanssimassa jo ikuisuuden. Katsoin kelloa, mutta se oli vasta yksitoista. Tanssin toisen ikuisuuden, ja kello näytti puoli yhtä. Sitten kun oli aika lähteä bussille, en seurannutkaan ajan kulumista niin tarkasti. Jouduin ottamaan aika reippaan lähdön ja klenkkasin puolijuoksua rakkoja täynnä olevien jalkapohjieni kanssa pysäkille. Bussiin astuessani huomasin tansseista tutut kasvot, ja ihmettelin missä välissä hän oli hypännyt kyytiin. Selvisi, että vastakkaisessa suunnassa oleva pysäkki olisi paljon lähempänä eli olen tarponut aivan turhaan niin pitkälle. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Tansseja ei ole vähään aikaan tiedossa, enkä olisi näillä jalkapohjilla pystynyt tanssimaankaan. Hyvä, että kykenen edes kävelemään. Ensi viikolla aion valottaa joululomani tanssisuunnitelmia, sillä pääsen katsastamaan etelän tanssipaikkoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti