30. tammikuuta 2015

Tapani Kansa @ Rauhalahti 28.1.2015

Sanottakoon alkuun, että keskiviikkona ei ollut lähistöllä muita tansseja, ja koska tanssijalkoja poltteli, ei edes Tapani Kansa estänyt Rauhalahti-tansseihin lähtemistä. Rimat on tehty paitsi ylitettäviksi, myös alitettaviksi. Toisaalta, voiko Souvarien jälkeen vajota enää alemmas? Esiintyjästä huolimatta tanssit olivat erinomaiset, ehdottomasti kolmen kärjessä kaikkien aikojen tanssi-illoissa.




Viikko sitten iso hiusruusuni sai kuumaa liimaa niskaansa, koska klipsi oli irtoamispisteessä. Siitä tulikin mieleeni, että en ole raportoinut ollenkaan viikon takaisista Charles Plogman -tansseista Rauhalahdessa. Onpa minusta on tullut laiska. Yöllä raapustamieni ranskalaisten viivojen perusteella bändi soitti pari rautalankaa ja buggia tuli arvatenkin todella paljon. Ensimmäisenä parketille pääsyn jälkeen tärähti soimaan salsaa. Cha chata tuli ainakin kahdesti (minulla on selvästi joku pakkomielle kirjata lattarit). Olen kirjoittanut, että koko illan oli tungosta, hitaat olivat kerrankin tarpeeksi hitaita ja että jossain vaiheessa bändi soitti Katerina-nimisen kappaleen. Muita muistikuvia tansseista ei sitten olekaan. Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen: ennen Tapsan tansseihin lähtöä hiusruusu sanoi sopimuksensa irti ja hajosi lopullisesti.

Tapani Kansa oli väsyneen oloinen esiintyjä, mutta bändi oli parempi, joskaan ei silti hirveän monipuolinen. Valssia tuli ainakin liikaa, olisi ollut edes hidasta valssia. Lattarit olivat vähissä. Kaikesta huolimatta koko illan tanssit menivät saumattoman tuntuisesti ja niistä jäi hyvä mieli. Lisäksi voin vetää taas yhden viivan seinään: eräältä tuntemattomalta minua ja tanssipariani seuranneelta kanssatanssijalta tuli jälleen positiivista palautetta!


Tanssiini on tullut aina vain lisää pieniä yksityiskohtia ja jippoja, nyt oikein erityisen paljon. Tangoon on ujutettu mm. vasenta käännöstä ja hifistely-slideja. Jiveen testattu kilpatanssista tuttu ristiaskelluskuvio ei ottanut tuulta alleen, koska olin harjoitellut sen kotona väärin. Ensi kerralla olen paremmin kartalla. Sitten olen oivaltanut tekniikan, jolla saan pyöräytettyä itseni spineissä sairaan nopeasti ympäri, silti tasapainoni säilyttäen. Minulla ei ole "oikeasta" tekniikasta tietoakaan, mutta jos nykyinen menetelmä toimii, pidän siitä kiinni. Muistan, kuinka kerran tanssitunnilla harjoiteltiin hidasta tuplaspiniä niin, että yhdellä iskulla pyörähdettiin vain yksi kierros, eikä kuvio onnistunut mitenkään. Nyt tuplat saa vedettyä yhden iskun aikana, ja mikäli pyöritys jatkuu edelleen, vauhti vain kiihtyy!

Haluaisin myös sanoa, että tanssin taas aivan älyttömän rivakat fuskut ja buggit, mutta se lause alkaa olla kohta niin kulunut, että lopetan sen viljelyn. Joka kerta luulen, ettei kädenalitansseja voi tanssia enää sähäkämmin, mutta silti saan jostain aina kaivettua puolikkaan lisävaihteen ja tanssittua itseltäni melkein keuhkot pihalle, jos niin voi sanoa. Näin tanssiuran alkutaipaleella kannattaa ottaa kaikki ilo irti siitä, kun tuntuu, että joka kerta tulee parannusta edellisiin tansseihin. Pessimistinä odotan vain päivää, jolloin seinä tulee vastaan enkä pystykään enää parempaan. Kaikkea ei voi tietenkään ikinä osata, mutta kehityksen on pakko joskus hidastua.

Seuraavana aamuna oli pakko jättää yhdeksältä alkaneet yritysoikeuden luennot väliin, mutta puoliltapäivin sain raahauduttua kohtuullisen virkeänä opiskelemaan laadullisia tutkimusmenetelmiä. Nyt intoilen jo huomista salsa-iltaa Leppävirralla! Hotelli Vesileppiksessä järjestetään Latin Weekend ja lauantai-illan esiintyjänä on ihan oikea salsaorkesteri Amapola, jota kuulin viime syksynä muutaman biisin verran Rauhalahdessa. Kaipailen aina tanssiorkestereilta lattareita, ja huomenna niitä tulee peräti neljä tuntia putkeen, oijoijoi! Täältä salsafiilistelyjen keskeltä toivotan teille oikein hyvää tanssiviikonloppua!

Kukkakuva: 2Happy

26. tammikuuta 2015

Mia Leivo @ Alapitkän ns 24.1.2015

Kävin testaamassa (minulle) uuden tanssipaikan Lapinlahdella eli Alapitkän nuorisoseurantalon, joka sijaitsee aika tarkalleen Kuopion ja Iisalmen välissä. Tanssireissusäde on taas laajempi, kun käytössäni on nyt kottero, jonka nappasin lomilta palatessani mukaan. Seurantalo oli positiivinen kokemus ja hyvä vaihtoehto Valkeisen lauantaitansseille. Irtotanssijat olivat hyvin vähissä, joten yksin liikkuville tanssimatkalaisille en Alapitkän seurantaloa suosittele.

Pääsylipun (13 €) oston jälkeen sai valita jättikö kamppeensa vartioituun ja maksulliseen vai vartioimattomaan ja ilmaiseen narikkaan. Kahvion sijainti oli ideaali, koska sieltä näki suoraan tanssilavalle ja kohti esiintymislavaa. Lisäksi seurantalolla oli ilmainen vesipiste. Ravintolatansseihin jälleen tottuneena Alapitkällä tuntui olevan hirveästi tilaa eikä suurempaa tungosta syntynyt missään vaiheessa.

Erikoinen havainto oli, että kappaleparien päätyttyä selvästi suurin osa tanssijoista jäi parketille. Minkäänlaista hakuriviä ei tainnut edes muodostua, enkä saanut seurattua mistä yksittäisiä tanssijoita oikein haettiin. Hakuvuoroista kertovissa kylteissä luki tekstit paikallisella kielellä: Miehet hakkoo ja Naeset hakkoo. Seiniä koristaneet parit puolapuut sulautuivat joukkoon eikä lavatanssitunnelmasta tarvinnut tinkiä yhtään. Lattia oli mielestäni erittäin hyvä tanssimiseen.

Mia Leivo ja Pekka Juntusen orkesteri olivat minulle ennestään tuntemattomia. Monipuolisuutta löytyi sambasta masurkkaan! Saapumisajoitus oli sellainen, että ensimmäiseksi lajiksi sattui rumba. Sen kanssa kävi vähän huono tuuri, koska rumba vaatisi jonkin lämmittelylajin alle. Minun esitykseni rumban osalta oli kankeaa. Lattareita tuli hyvin eli bändiltä kuultiin useamman kerran cha chata ja yhdet sambat. Jenkkaa tuli kahteen kertaan ja polkista selvisin hengissä swing-polkan turvin. Pääsin myös tanssimaan masurkkaa ensimmäistä kertaa lavalla!



Koska tilaa oli, kädenalitansseja sai vetää oikein antaumuksella. Haluaisin hirveästi nähdä miltä oma tanssini näyttää, koska esimerkiksi kieputusnopeutta ei itse havaitse. Räväkän viisinkertaisen spinin aikana ei ehdi ajatella mitään, maailma vain puuroutuu silmissä eikä katsetta saa kohdistettua mihinkään. Ulkopuolisin silmin tarkastellen saisi myös tutkittua parannusta vaativat kohdat. Kotona peilin edessä saa jonkin verran osviittaa tanssistaan, mutta kaikkeen ei pysty yksin, kuten juuri niihin spineihin tai vaikka kunnollisiin taivutuksiin.

Nyt Alapitkällä tanssin ehdottomasti rivakimmat fuskut ja buggit ikinä. Jälkihikeä pukkasi ja hengitystä piti tasauttaa reiluilla juomatauoilla. Pelkästään yksi kappalepari voi olla uskomaton urheilusuoritus! Kokonaisuudessaan illasta jäi positiivinen fiilis, ja uskon, että tulen vierailemaan Alapitkällä vielä uudelleen. Siellä ei esiinny ihan niitä tunnetuimpia tanssiorkestereita, mutta tuntematon bändi yhdistettynä tilaan ja toimivaan parkettiin on huomattavasti parempi ratkaisu kuin takuuvarma tanssibändi äärimmäisessä tungoksessa.

Kuva: 4seasons

18. tammikuuta 2015

Heidi Pakarinen @ IsoValkeinen 17.1.2015

Perjantaisia Rauhalahti-tansseja seurasi lauantai-ilta IsoValkeisella. Heidi Pakarisen taustalla oli poikkeuksellisesti Hovinarrit eikä Karavaani. Artistia tuli katseltua enemmän kuin tavallisesti, koska pikkuparketilla oli yhtä lailla tungosta.

Valkeisen DJ:t tuntuvat soittavan sitä kaipailemaani Paratiisia - Ville Valon laulamana. Eli täysin väärää versiota, höh! Eilinen DJ taisi olla Heidi Pakarisen fani, koska hän mainitsi Heidin joka välissä. Minusta Heidi oli juuri sellainen perus tangokuninkaallinen. Ei jäänyt erityisemmin mieleen enkä tunnistaisi ääntä, jos kuulisin hänen kappaleensa vaikka radiosta.

Pääsin tanssimaan pitkästä aikaa jenkkaa. Ja nyt tuli niitä kaivattuja lattareita! Cha chata tanssin pariin kertaan, ja soitetuista kappaleista iski eniten Finlandersin terävääkin terävämpi Amor. En ole yhtään innostunut koko Finlandersista, mutta kyllä ne osaavat ainakin cha chan säveltää. Se on juuri sellainen kuin cha chan tulee minun mielestäni olla eli sähäkkä. Laiskat cha chat, kuten Mies joka koskaan ei tanssi, eivät ole mistään kotoisin.


isovalkeinen tanssit heidi pakarinen


Olen monta kertaa kuullut rumbien aikana erään hienon kappaleen, joka on kuitenkin ehtinyt unohtua ennen kotiutumista. Eilen kuulin sen kummittelevan biisin taas, ja nyt muistan sen nimen: Näiden tähtien alla. Ei voi enää sopivampaa biisiä rumbaan olla, se on aivan mahtava! Taisin aiemmin moittia rumbaa ärsyttävän hitaaksi, mutta olen viime aikoina alkanut pitää siitä paljonkin. Sama juttu kävi tangon kanssa. Se oli aiemmin neutraali tanssilaji, mutta muuttui pikku hiljaa reilusti positiivisen puolelle. Rumban viehätystä lisää vielä sekin, että se soi niin harvoin. Haluaisin vain oppia rumban tekniikkaa, koska se vähä mitä lajista tiedän, on enimmäkseen peräisin lavoilta. Rumban alkeissa puolestaan keskityttiin askeliin ja tekniikka jäi niiden varjoon.

Yhdessä tangon taivutuksessa pääni muksahti matkalla jonkun kyynärpäähän ja toisen tangon aikana kompastuin vaihteeksi lattiassa olevaan rakoon. Sitten pikkuparketilla kun yksien tangojen aikana oli tyhjää, heilautin taivutuksen vahingossa liian reippaasti alas ja meinasin täräyttää itseni lattialle. Siitä on tullut jo perinne, että Valkeisella meinaa lentää nokilleen vähintään kerran illassa. Jos ei kenkä jää isolla parketilla jumiin, pienen parketin liukastusjauhe lennättää jalat alta - tai sitten sählään muuten vain omiani.

Viimeiset valssit jäivät suosiolla välistä, johan siinä oli neljä tuntia viiletetty. Tänä aamuna oli kertakaikkisen väsähtänyt olo, mutta niin väsynyt ei voi olla etteikö tanssitunnille jaksaisi lähteä. Illan ohjelmassa on suljetun tekniikkaa ja fuskua. Huominen onkin sitten vapaapäivä tanssista, mutta jo tiistaina jatkuu vaikean tuntuisen balboan harjoittelu.

17. tammikuuta 2015

Eini & Boogie @ Rauhalahti 16.1.2015

Edellisistä tansseista oli kulunut melkein viikko, mikä tarkoitti sitä, että seuraava tanssireissu oli järjestettävä pikimmiten! Eini tarjosi hieman erilaisen tanssi-illan Rauhalahdessa.

Bugg-harjoitusta tuli paljon, koska Einin kappalevalikoima koostui hyvin pitkälti disko-aineksesta. Sieltä tuli kaikenlaista Modern Talkingista Madonnaan ja Boney M:ään. Toisaalta oli kiva tanssia välillä ei-niin-perinteisen tanssimusiikin tahtiin. Yksi bugg-kappale oli niin nopea, että yhtään nopeampaa ei olisi enää pystynyt buggina tanssimaan. Siinä oli pyöritystä kerrakseen, kun tanssipari kieputti nelospyörähdyksiä!

eini boogie tanssit rauhalahti

Buggiin tuli parannusta, mutta vielä enemmän parantuivat hitaat. Ne olivat kevyen tuntuista liitelyä ja musiikintulkintaa, eikä tarvinnut kertaakaan miettiä askelia, sen kun vain antoi mennä. Siinä alettiin päästä tanssin ytimeen. Taivutuksissa sain ainakin omasta mielestäni rullattua itseni alas sulavasti, mutta se on tietysti eri asia miltä taiteilu näytti ulkopuolisen katsojan silmään.

Eini lauloi Nopsajalan kappaleen Lupaan olla sun, joka kuulosti hänen laulamanaan ihan hyvältä. Alkuperäinen biisi saa minut kääntämään radiokanavaa samalla sekunnilla. Paratiisin laulamisesta Eini sai roimasti lisäplussapisteitä! Luulin, että Paratiisi kuuluisi tyyliin jokaisen tanssiorkesterin ohjelmistoon, mutta sitä kuulee loppupeleissä harvoin. Paikalla oli jonkin verran fanittaja-heilujaa ja yksintanssijaa, mutta Einin lopetettua porukkaa kaikkosi ja tanssitilaa oli jälleen paremmin.

Boogie soitti sitten enemmän foksiosastoa. Lattareita ei tullut ollenkaan, mutta yhden salsahtavan foksin tanssin salsana. Tilaisuus täytyy aina hyödyntää, jos foksi on yhtään lattarimainen. Ainoat (?) tangot menivät juomatauon aikana enkä kuullut hidasta valssiakaan. Runsaan bugg-tarjonnan vuoksi loppuillan jivessä loppui veto kesken. Chassesta ei ollut jälkimmäisen kappaleen aikana tietoakaan, vaan tanssi oli omalta osaltani enemmän laahustamista kuin tanssimista.

Korvissa soi kotona uskomattoman paljon, eli desibelejä oli tavallista enemmän. Nyt kun olen selviytynyt edellisillasta, alan valmistautua tämäniltaisiin tansseihin Valkeisella. Luvassa on perinteisempää tanssimusiikkia Heidi Pakarisen tahtiin. Hyvin alkanutta tanssiputkea ei parane katkaista.

Kuva: Nicolas Raymond CC BY 3.0

15. tammikuuta 2015

1. Tanssivuosikatsaus


Muistatko vielä mitä teit 15.1.2014? Minä muistan elävästi! Minuutilleen tasan vuosi sitten seisoskelin J&V:n tanssisalin seinustalla jännittävissä tunnelmissa - elämäni ensimmäinen tanssitunti oli alkamaisillaan. Olin ilmoittautunut seuratanssin alkeiskurssille viime hetkillä, vain pari päivää ennen sen alkua, minkä vuoksi tuntia edelsi pahanlaatuinen kenkäkriisi. Hätäratkaisuna tanssikenkien virkaa toimittivat lättänät jumppatossut. Lajina oli perinteinen foksi, ja askeleet menivät heti sekaisin, jos jutteli tanssiparille. Taisivat ne mennä muutenkin. Oli vaikeaa käsittää miksi tanssin perusaskeleet riittävät vain kolmelle iskulle, vaikka kappaleet ovat nelijakoisia. Oikea ja vasen käännös tuntuivat ylitsepääsemättömiltä eikä rennosta tanssiasennosta ei ollut tietoakaan. Alkeiskurssin päätteeksi olin todella vähällä lopettaa koko tanssimisen.





Aktiivista tanssia on ollut nyt reilut puoli vuotta ja se on tehnyt ihmeitä. Ensimmäiset tanssit eroavat nykytilasta kuin yö ja päivä. Suurin epävarmuus ja jännitys on karissut, ja tanssista on tullut rennompaa. Marraskuussa saavutin pisteen, jossa osasin tarvittavat tanssilajit, jottei minun tarvitse poistua hakurivistä jonkin lajin osaamattomuuden takia. Lattareiden opettelusta olen ollut eniten innoissani! Olen myös tanssinut monia lajeja, joiden olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt, kuten swing-polkkaa ja lindyä.  Tämänhetkinen valikoimani kattaa parikymmentä tanssilajia. En tietenkään väitä osaavani niitä kaikkia vain vuoden mittaisella tanssitaustalla, mutta tiedän vähintään mistä puhutaan.

Kevätkaudella on taas paremmat lähtökohdat vahvistaa tanssitaitoja, koska olen useimpien lajien suhteen kartalla vähintään alkeiden osalta. Tänä vuonna voin myös lähteä kesälavoille uudella innolla. Viime kesän ensimmäiset tanssireissut olivat todella seisoskelu- ja istuskelupainotteisia johtuen siitä, etten osannut soitettavaa tanssilajia, ettei kukaan tullut hakemaan, tai etten itse uskaltanut hakea ketään. Melkoinen soppa! Näin jälkikäteen on pakko ihmetellä, miksi jaksoin kuitenkin niin ahkerasti käydä tanssilavoilla. Tanssilavat käsittivät enimmäkseen kotikenttää Pohjois-Savoa, mutta joululomalla kävin tutustumassa muutamaan eteläsuomalaiseen lavaan.

Nyt kun tarkemmin miettii, niin seuratanssin alkeissa en oppinut juuri mitään. Alkeisjatkossa ja jatkossa olen oppinut paljon enemmän, mutta silti selvästi parasta tanssinopetusta on käydä tansseissa. Edellyttäen, että pariksi sattuu toinen tanssiharrastaja. Ensimmäinen tanssivuosikatsaus on täynnä taitojen kehittymistä, koska lähtötasona oli pyöreä nolla. Toivon, että voin vuoden päästä taas hehkuttaa tanssitaitojen karttumista, paria uutta lajia ja muita oivalluksia. En voi sanoin kuvailla, miten tyytyväinen olen siitä, että löysin tanssin näin nuorena! Minulla on aikaa tanssia vielä kymmeniä vuosia, ja aionkin olla tanssiurani huipulla aikaisintaan kasikymppisenä.


Ensimmäisen tanssivuoden 3 parasta


1. Maaningan kasino 31.5.
Olin keväisen alkeiskurssin jälkeen kahden vaiheilla: lopetanko koko tanssimisen vai menenkö syksyllä pelkille rock'n'swing-tunneille. Maaningan kasinon avajaistanssit oli erittäin ratkaiseva tapahtuma, koska se oli ensimmäinen lavatanssireissuni ja sai pääni kääntymään seuratanssien suhteen. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi tuolloin kokeillut kepillä jäätä!



2. Tuntemattomien ihmisten palaute
Ehdottomasti toiseksi parasta tanssivuodessa oli positiivinen palaute tuntemattomilta ihmisiltä. Että joku näkee vaivaa ja tulee epäsuomalaiseen tyyliin oikein erikseen kommentoimaan. Se on varmasti aidointa palautetta, mitä voi vain saada.


3. Janne Tulkki -tanssit Rauhalahdessa

Ehdottomasti koko vuoden paras tanssi-ilta! Harvoin on tällaisia tansseja, jolloin kaikki menee putkeen. Se oli kuin neljän tunnin mittainen flow-tila. Näitä lisää, kiitos!


Tällainen oli ensimmäinen tanssivuosikatsaus, palataan vuoden päästä uusin kuvin ja tunnelmin.

Kuva: Jared Tarbell

11. tammikuuta 2015

Pokka @ Rauhalahti 10.1.2015

Tein paluun Kuopion tanssipaikoille kuukauden tauon jälkeen. Vanha kunnon Rauhalahti oli niin tyhjä, etten ole ikinä nähnyt (huiman pitkän tanssiurani aikana) sitä noin tanssija-vapaana. Tanssin tähän mennessä parhaat rumbat ikinä, ja reippaita lajeja vetäisin sellaisella teholla, että keuhkoista meinasi loppua ilma kesken.

Olin lauantaina poikkeuksellisesti Rauhalahdessa, koska keskiviikkotansseja ei kuluneella viikolla ollut, eikä Valkeisella esiintynyt Kari Vepsä innostanut. Kerrankin oli tilaa aivan illan alusta loppuun asti vetää kaikkia lajeja melko huolettomasti! Muita tanssipareja oli samaan aikaan lattialla keskimäärin 2-5. Kunto oli päässyt joululomalla rapistumaan ja fuskuissa meinasi tulla jaksamisongelmia. Mutta kummasti tangokin laittoi hengästymään, kun siihen sai enemmän vauhtia. Kyllä tyhjän parketin tango pesee tungostangon ihan 100-0!

Iskelmäyhtye Pokkaa en ollut aiemmin nähnyt. Alku ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta loppua kohti alkoi parantua. Lattareista cha cha oli ainut, joka tuli pyytämättä, mutta rumbaa saatiin pyytämällä. Bändin nimikin jo kertoo, että kyseessä on iskelmäyhtye. Tanssiorkesteriksi Pokalla on vielä hieman matkaa. Mutta vaikka perusohjelmistossa ei kovin laajasti eri tanssilajeja ollutkaan, bändi huomioi yleisön toiveita hyvin.



Yksi hauska tapaus sattui, kun tanssiparini kävi toivomassa rumbaa. Heti sen jälkeen bändi kuulutti, että tulee toivemusiikkia, koska paikalla on synttärisankari Irja. Kaikki kääntyivät tietysti katsomaan minua, koska he luulivat minua siksi Irjaksi! Kun bändi tiedusteli missä päin Irja mahtaa luurailla, pälyilin muiden mukana ympärilleni. Onneksi synttärisankari löytyi ja minä pääsin irti Irja-leimasta.

Bändi pystyi myös nopeisiin suunnanmuutoksiin. Kun kuulutettiin viimeiset valssit, eräs nainen parahti: "Eih!" Bändi ei aloittanut soittamista, vaan katsoi kysyvästi yleisöä. Nainen tarkensi huudahdustaan pyytämällä valssien sijaan jotakin nopeampaa lajia. Bändi vielä varmisti, halutaanko nopeaa valssia vai eikö yleisö tosiaan halua valsseja ollenkaan. Minä komppasin naista kommentoimalla: "Ei valsseja!" Eikä niitä sitten tullut, vaan sieltä tuli buggia!

Olen varmasti ennenkin tämän sanonut, mutta sanon sen vielä: viimeiset valssit pitäisi kieltää! Ensimmäiset valssit ovat vielä ihan ok, niillä tanssi-ilta lähtee leppoisasti liikkeelle, mutta että viimeisenä valssia - ei kiitos. Ehdottaisin tilalle edes hidasta valssia, eikä aina sitä tönkköä perinteistä.

Tämä raportti valmistui klo 04.35 eli uni ei oikein maistunut tanssien jälkeen. Päätä meinasi särkeä kotiin päästyä, mutta tankkasin kaksi litraa vettä. Jospa se auttaisi ensi hätään. Polvet ovat muusina, enkä yhtään tiedä minkä takia. Mustelmilta selvisin tanssijoiden vähyydestä johtuen. Nyt on taas pitkästä aikaa olo, että on tanssinut kunnolla! Polvia parantelen pari päivää, kunnes tanssit jatkuvat tiistaina hartaasti odotetulla balboa-tunnilla.

9. tammikuuta 2015

Uudenvuodenlupaus

Kielipoliisi täällä pohtii mikä olisi ollut oikeaoppisin tapa kirjoittaa postauksen otsikko. Uuden vuoden lupaus, uudenvuoden lupaus vaiko uudenvuodenlupaus. Tykkään pitkistä yhdyssanoista, joten liimasin kaikki yhteen pötköön. En ole tehnyt uudenvuodenlupauksia sitten eskarin, jossa sen keksiminen oli pakollista. Vuoden 2015 kunniaksi ajattelin tehdä lupauksen, jonka tiedän jo etukäteen toteuttavani. Aion tanssia tammikuusta joulukuuhun kuin viimeistä päivää.


Tanssitavoitteita vuodelle 2015


Olen aina tehnyt erilaisia vuosi- ja kuukausikohtaisia suunnitelmia, koska haluan olla kartalla pidemmälle aikajaksolle kuin seuraavalle viikolle. En ole yhtään sellainen elän hetkessä -ihminen, vaan minulla on aina Plan B ja C takataskussa. En aio tehdä tanssin suhteen poikkeusta ja siksi mietiskelin vuoden 2015 tanssikuvioita.


Haluan ainakin kokeilla miltä kilpatanssi tuntuisi. Jos se ei iske, keskityn hyvillä mielin lavatansseihin ja rock'n'swingeihin. Ja miksikö etsin kilpatanssiparia, vaikka vaihto-opiskelu häämöttää? Sain joulukuussa hyväksymiskirjeen Guadalajaran yliopistolta, mutta en ottanut paikkaa vastaan. Siirrän vaihtoon lähtöä hiukan ja haen sinne myöhemmin uudestaan. Koska olen vasta opintojeni alussa, ehdin hyvin käydä vaihdossa vaikka kaksi kertaa, jos niikseen haluan.

Fuskuun olisi kiva oppia kaikkia jänniä lisämausteita, ja muihin rock'n'swingeihin otan kevätkaudella uuden lähdön. En keskittynyt niihin syksyllä ihan täysillä. Boogie woogien otan nyt haltuun, koska se meni viime kaudella ohi. J&V:n kevään ohjelmistossa näyttää olevan rock'n'swingien kohdalla myös balboaa, joka näyttää hauskalta mutta vaikealta hipsuttelulta.

Tänä vuonna aion ratkaista polkkaongelman: miksi se sujuu yksin muttei parin kanssa. Haluan myös oppia tanssimaan paremmin lattareita. Salsakurssien rantautuessa Pohjois-Savoon, olen varmasti paikalla. Sitten olisi hauskaa osata tanssia merenguea (onkohan tämä oikein taivutettu..?), sillä merengue-musiikki on todella letkeää.

Kesällä vahva aikeeni on lähteä Valasrannan tanssileirille intensiiviopiskelemaan ja samaan syssyyn aion valloittaa uusia tanssilavoja. Viime kesänä olin melko rajoittunut tanssipaikkojen kanssa. Sunnuntaisista Kyllikinrannan tansseista pidän kuitenkin tiukasti kiinni, niistä en luovu vaikka mikä olisi! Lavatansseista puheen ollen, nyt kun hakeminen ei ole enää tanssilajien tietämättömyydestä kiinni, lupaan jälleen kerran ryhdistäytyä naistentunneilla.

Ensi syksynä alkaa kolmas vuoteni yliopistolla, mikä tarkoittaa sitä, että kandiseminaari lähestyy hurjaa vauhtia! Monille lopputöiden aihevalinnat tuottavat harmaita hiuksia, mutta minä olen tiennyt tulevan kandini aiheen jo viime vuoden keväästä lähtien. Se liittyy yllättäen tanssiin. Fiksuna opiskelijana aion tehdä gradun samasta aiheesta, jottei tarvitse kirjoittaa kahta isompaa työtä erikseen alusta loppuun asti, koska kandia voi hyödyntää gradun teoriaosuudessa. Tuleva kandi/gradu ei aiheen puolesta auta työllistymisessä, mutta ainakin teema on sellainen, jonka kanssa riittää mielenkiintoa nyhrätä monta kuukautta.

Tanssiharrastukseni näyttää tämän postauksen valossa aika tavoitteelliselta. Nämä ovat vain suuntaviivoja siitä, mitä aion tulevaisuudessa puuhastella, mutta tietysti kehittyminen on aina hyvä tavoite. Aina kun olen aloittanut jonkin harrastuksen, olen ottanut sen yleensä tosissani ja harjoitellut ahkerasti. Tanssin suhteen olen ollut hieman hitaasti lämpiävä, mutta nyt alkaa olla jo kaikki tai ei mitään -asenne! Kun aihe on kiinnostava, en oikein osaa edetä puolitehoilla. Näillä mennään.

7. tammikuuta 2015

Tanssien jälkeen

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta tanssit onneksi vain hetkellisesti. Vähän aikaa sitten kerroin tansseihin valmistautumisesta, ja itse tanssi-iltoja on käsitelty paljon, mutta nyt pureudutaan tanssien jälkimaininkeihin.

Kotimatkalla on tietysti jälkipyykin aika. Pohdin miksi jokin tanssilaji ei lähtenyt, tai mikä teki jostakin tanssista sujuvan. Muistelen hauskoja kommentteja, parhaimpia biisejä ja soimaan itseäni siitä etten ollut aktiivisempi naistentunnilla. Toisinaan kiroan epäonnistunutta iltaa ja päätän, että tanssit olivat nyt tässä. Yleisempää onneksi on, että hehkutan onnistunutta iltaa ja ajattelen, ettei ole mitään parempaa kuin tanssiminen.



Kun pääsen kotiin ja saan ulkovaatteet riisuttua, ampaisen ensimmäiseksi muistikirjan ääreen ja kirjoitan ylös mehevimmät kommentit ja sattumukset. Tällaisen huonon lähimuistin omaavan 21-v-mummon täytyy tallentaa tanssien tapahtumat heti paperille, muuten niistä ei ole enää aamulla mitään tietoa... Jos kotimatka on pitkä, tiiviit muistiinpanot on kirjoitettava jo autossa kännykkään. Seuraavana päivänä laadin täyteen töherretyn A5-sivun perusteella siistityn blogipostauksen. Ihan kaikkea en näin julkisesti kuuluta maailmalle, vaan henkilökohtaisimmat jutut päätyvät pelkästään päiväkirjani sivuille.

Vasta tärkeän kirjoitusepisodin jälkeen maltan tankata vettä ja evästää yöpalaa. Annos magnesiumia olisi yöpalan yhteydessä hyvä napata, mutta se ei kuulu vielä vakiorutiineihini.

Kuten ennen tansseihin lähtöä, venyttely olisi jälleen hyvästä, mutta se jää usein väliin. Vain erityisen rankkojen tanssien jälkeen saatan yrittää näön vuoksi ojennella raajojani ja uskotella itselleni, että siitä on jotain hyötyä.



Lopuksi ulkovaatteista koostuva vaatekasa lattialla saa seurakseen muut kamppeet. Kuvausta varten niitä oli hieman aseteltava, jotta ne mahtuivat samaan kuvaan. Normaalitilanteessa kamppeet on ripoteltu eri puolille kämppää aivan kuin pommi olisi räjähtänyt. Sitten vain iltatoimien jälkeen odottelemaan unta. Joskus tanssin tuoma energia pitää valveilla vielä pitkään, mutta useimmiten taju on kankaalla heti silmät suljettuani. Seuraavana päivänä vuorostaan pyykätään ja parannellaan hirveää oloa, joka johtuu käsittääkseni valvomisen ja nestehukan yhdistelmästä.

6. tammikuuta 2015

Hurma & FBI-Beat @ Lumo 3.1.15

Tanssilomani viimeiset humpat tanssin alkuperäisen ohjelman mukaisesti Lumossa. Pidin Ruusulinnasta enemmän tanssipaikkana, mutta Hurma + FBI-Beat on sen luokan artistiyhdistelmä, ettei sitä voinut ohittaa. Toisaalta halusin myös nähdä oliko Lumossa tehty muutoksia ensimmäisten tanssien jälkeen, koska pelkkien avajaisten perusteella ei voi vielä tehdä lopullisia johtopäätöksiä.



Järjestelyt olivat hieman parantuneet edellislauantaista. Salia oli hämärretty himmentämällä valaistusta, mutta tilalle oli tullut muutama kirkas ja häikäisevä kohdevalo. Tietyissä kohdissa tanssiessa oli aikamoisessa valokeilassa, mutta salin kokonaisvaikutelma oli nyt vähemmän koululiikuntamainen. Orkesterin koroke oli siirretty vastakkaiselle seinustalle ja toinen sisäänkäyntiovi oli avattu. "Parvekkeelle" oli nyt pääsy, ja siellä näytti pitkin iltaa olevan katselijoita. Yksi asia ei ollut muuttunut avajaisista, nimittäin narikan henkilöiden ystävällisyys!

Naistenrivi levittäytyi koko pitkälle sivulle, kun avajaisissa naiset olivat pakkautuneet orkesterikorokkeen viereiseen nurkkaan. Avajaisista tutun suhteen mukaisesti naisia oli nytkin mahdottoman paljon enemmän kuin miehiä, ja naistenrivi lähti valumaan koko ajan keskemmälle. On se nyt kumma, ettei malteta jäädä sinne seinustalle, vaan mennään tukkimaan tanssijoiden tie! Sitten kun suurin osa naisista on levittäytynyt sinne puoleen väliin salia, on itsekin pakko lähteä mukaan, jotta olisi edes jotain mahdollisuuksia päästä tanssimaan. Siitä se ketjureaktio lähtee liikkeelle.

Kohokohtana pääsin salsaamaan ja pari kertaa fuskaamaan, muuten mentiin satunnaisilla fokseilla ja tangoilla. Naistentunnin otin enemmänkin konsertin kannalta, koska halusin suosiolla jättää rynnimisen väliin. Kuuntelin bändejä tarkemmalla korvalla ja seurasin muiden tanssimista. Lumossa oli molemmilla kerroilla muutama todella taidokas tanssija/tanssipari, joita oli ilo seurata.

Hurman omista biiseistä en ole niin innostunut, mutta heillä on kyllä erinomainen valikoima muiden artistien biisejä, ja mukana on monta ei-niin-usein tanssilavoilla kuultua yksilöä! Hurman keikalla voi myös luottaa siihen, että lattareita soitetaan. Eräs cha cha -kappalepari oli omistettu Santanalle, ja jälkimmäisenä biisinä tuli Smooth. Oijoi, siinä vedettiin oikeasta narusta!

Hurma, ja varsinkin FBI-Beat, on yhtye, joka kuulostaa livenä huomattavasti paremmalta kuin levyllä. FBI-Beatin soundi on rautalankainen, mikä on minun makuuni.  Laulupuoli on myös erittäin hyvä ja miellyttävää kuunneltavaa. Illan aikana soitettiin yksi Baddingin kappale, mutta se ei ollutkaan perinteiseltä Paratiisi-Valot-Laivat-linjalta, vaan harvemmin kuultu ja vähemmän tunnettu Tynnörilintu. Hienoa! Nyt oli bändien puolesta erittäin onnistunut tanssi-ilta.

Yhteenvetona tästä tanssillisesta minilomastani sanoisin, että tanssimaan pääsi joka paikassa hyvin siihen nähden, että olin täysin uusi naama etelässä. Tietyt samat naamat näyttivät pyörivän kaikissa vierailemissani tanssipaikoissa, mutta he olivat niin paljon parempia tanssijoita, ettei heidän paikallaolostaan ollut minun tanssiinpääsyni kannalta mitään hyötyä. Navigaattori oli tanssireissuilla täysin korvaamaton, en olisi ikinä selviytynyt paperilappusteni kanssa perille pimeään aikaan.

Jos olisi oma tanssipari, Lumo olisi Ruusulinnan ohella kelvollinen vaihtoehto. Liikuntatuntivaikutelmasta ei siellä varmasti pääse koskaan täysin eroon, mutta sitä voi yrittää häivyttää. Tanhuhovia on paha kommentoida, koska olin siellä uutenavuotena, jolloin paikalla oli epätavallinen jakauma tanssijoita. Pesäkallio oli tunnelmaltaan kunnossa ja aion käydä siellä joskus uudestaan. Päällimmäisenä lomasta jäi kuitenkin mieleen tapaninpäivä Ruusulinnan tansseissa, siellä oli (ehkä hieman liiallisista ruusulaatoista huolimatta...) aivan mahtavaa!

Nyt olen kotiutunut Kuopioon, ja pian pääsen taas kolhimaan itseäni Rauhalahdessa ja IsoValkeisella. Kauaa ei tarvitse odotella tanssituntienkaan alkamista. Kiitos vielä yhteisesti kaikille tanssittajille, tulen viimeistään vuoden päästä sinne uudestaan häiriköimään!

3. tammikuuta 2015

Hurma @ Pesäkallio 1.1.2015

Tanssivuosi alkoi Pesäkalliolla, jonne minut veti Hurma. En muistanutkaan miten hyvä tanssibändi se on! Kylkiäisinä tuli pari settiä Tulipunaruusuja, josta en ollut kovin innostunut. Hurman ja Tulipunaruusujen ero oli räikeä. Ilta oli osaltani paria fuskausta lukuun ottamatta väsynyt, enkä uskaltanut hakea naistentunneilla kuin kerran. Pesiksellä oli kunnon tanssilavatunnelmaa, mutta olin niin mummo, että poistuin puolenyön aikoihin enkä katsonut edes Hurman keikkaa loppuun asti.

Olen yrittänyt kuunnella Hurmaa Spotifysta, mutta en saanut kiinni heidän levyversioistaan. Bändi kuulosti livenä paljon paremmalta, ja kappalevalinnat olivat erittäin onnistuneita! Hurma-faneja oli jonkin verran paikalla, ja Pesiksellä taisin nähdä tähän mennessä eniten nuoria. Tulipunaruusut esitti todella perinteistä tanssimusiikkia, ja nuoriso hävisi heidän settiensä aikana. Sinänsä biisit olivat tanssittavia, mutta Hurman astuessa lauteille mukaan tuli aivan erilainen meininki.


pesäkallio tanssit hurma

Olen huomannut, että viime aikoina olen alkanut kehua monia tanssilavojen esiintyjiä. Ehkä nykyään osaa kiinnittää paremmin huomiota esimerkiksi kappaleiden monipuolisuuteen ja tanssittavuuteen. Näitä kehumisiani täytyy kuitenkin tarkastella kriittisesti, sillä metallimusiikki on minulle edelleen ehdottomasti lähinnä sydäntä. "Hyvä" tarkoittaa hyvää tanssibändiä, muttei sitä, että jaksaisin kuunnella kyseistä musiikkia lavojen ulkopuolella.

Tanssiin pääsy noudatti ennestään tuttua kaavaa: noin kolmelle ensimmäiselle kappaleparille haetaan, sitten naisten määrän lisääntyessä paljon seisoskelua, naistentunneilla hiirenhiljaista ja loppuillasta vaihtelevaa tanssimenestystä. Vähäisistä tanssipareistani huolimatta löytyi taas sellainen tanssittaja, joka sanoi, että teillä Kuopiossahan on se J&V.

Miesten- ja naistenhaku vuorotteli siten, että naisille oli varattu ensin puoli tuntia ja myöhemmin kokonainen tunti. Loppuillasta oli sekahaku. Hakuvuoroista ilmoittava lappu kuitenkin kehotti ihmisiä hakemaan ensimmäisen hakuaallon jälkeen sekahakumaisesti, jotta useammat pääsisivät tanssimaan. Hakuvuorojen jatkuva vaihtelu on minun mielestäni turhaa säätämistä ja kellon kyttäämistä, mutta nämä ovat makuasioita. Minusta ideaalitilanne on se, että naisille varataan yksi tunti ja muuten on miestenhaku. Tai sitten mennään reilusti koko ilta sekahakuna.

Kynnys naistenhaulla hakemiselle nousi Tanhuhovilla töppäilyjeni jälkeen, enkä hakenut Pesiksellä kuin kerran. Muuten tyydyin katselemaan toisten suorituksia. Tanssilattia oli alempana kuin muut tilat, minkä vuoksi lavan reunoilta oli näkymät koko parketille ja sieltä pystyi hyvin ihailemaan tanssipareja. Sisustus oli tarpeeksi hämyinen ja Pesiksellä oli lavatanssitunnelmaa. Seinillä oli hienoja mustavalkoisia filmirullareunuksisia otoksia artisteista ja kattoa koristivat hehkulamppunauhat.

Naistenvessan käsipyyhepömpeliin oli kiinnitetty ohjelappu kuinka masiinasta saadaan paperia ulos. Lopussa toivotettiin "Kiitos ja onnea!".  Lisäonnea en tarvinnut, vaan sain masiinan onnistuneesti toimimaan. Tanssin aika vähän, joten jano ei päässyt yllättämään.

Pesäkallio oli ensimmäinen tanssipaikka, jossa lipunmyyjä tarkisti onko SUSEL-jäsenkorttini vielä voimassa. Muut ovat vain nopeasti vilkaisseet, että joku kortti sillä on kädessään ja alennus on tullut sillä.

Tanssillisesti ei ollut järisyttävä ilta, mutta siitä voin syyttää suurilta osin vain itseäni. Pesäkallion puitteet ovat kunnossa, ja voin hyvinkin harkita sinne lähtemistä joskus toiste. Tänään jätin Someron Varjokuvineen väliin turhan pitkän välimatkan vuoksi, mutta huomenna lähden viimeistä kertaa tanssimaan ennen paluuta kotiin. Vähän alkaa tässä jo olla koti-ikävä tuttuihin Kuopion tanssipaikkoihin!

1. tammikuuta 2015

Uudenvuoden tanssit Tanhuhovilla

Otin vastaan uuden vuoden 2015 Tanhuhovilla. Vaikka matka oli pitkähkö, Sinitaivas sai minut ajamaan Lohjalle asti. Minut tunnistettiin ensimmäistä kertaa Soratien laitaa -blogistiksi! Tangojen lomassa esitettiin kysymys kirjoitanko kenties blogia nimellä Katerina. Tanssillisesti ilta oli kangertelevat enkä näyttänyt ollenkaan parastani, mutta musiikkipuoli oli kohdillaan.

Paikalla oli jonkin verran tuttuja naamoja Ruusulinnasta. Osan olin nähnyt sekä Ruusussa että Lumossa. Kerrottuani, että olen Kuopiosta, jokaisella tanssipaikalla vähintään yksi henkilö on tiennyt  J&V-tanssiseuran, niin myös Tanhuhovilla. Tanssisuunnitelmani menivät uudenvuoden osalta yksiin myös Saanko luvan - vai tanssitaanko ensin -blogin Hetan kanssa, ja törmäsimme ensimmäistä kertaa livenä. Monet sanoivat, että tanssijoita oli poikkeuksellisen paljon eikä keski-ikä ollut niin korkea kuin yleensä. Hyvään aikaan siis testasin Tanhuhovin.

Miestenhaulla pääsin aika hyvin tanssimaan, valssien aikana livistin vapaaehtoisesti penkille. Olin tässä joululomalla tanssahdellut polkkaa onnistuneesti itsekseni kotona, ja jälleen kerran arvoin polkkien aikana uskallanko mennä hakuriviin vai en, mutta otin riskin. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Minua haettiin viimeisten joukossa, ja ennen hakua varmistettiin osaanko mitään, kun "näistä uusista ei aina tiedä". Siinä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida ja juosta karkuun. En luvannut mitään, mutta sanoin, että voin kokeilla. Mutta eihän tämä uusi naama saanutkaan polkkaa sujumaan parin kanssa, ja mies oli aivan hiilenä. Eilen polkkasin todellakin ensimmäistä ja viimeistä kertaa julkisella paikalla ennestään tuntemattoman tanssiparin kanssa!


Polkkien jälkeen soitettujen sambojen kanssa jänistin, koska en halunnut pilata vielä jonkun sambojakin. Tuntui, että moni muukaan tanssilaji ei sujunut eilen. Rumbissa olin pihalla ja tallustelin mukana omalaatuisella tyylillä. Tangot kangertelivat ja buggiin tuli uusia kiemuroita, joita en hoksannut. Fuskuissa ei ollut valittamista ja niitä pääsin vetämään pari kertaa! Kerran hain naistenhaulla asialliseksi havaitsemaani tanssijaa ennen kuin tanssilajikaan oli selvillä, ja ilokseni sieltä tuli cha chata, jonka klaarasin mielestäni kelvollisesti.

Naistenhaulle oli varattu kokonaiset kaksi tuntia, mistä en tykännyt yhtään. Sain haettua muutaman kerran, mutta se on uudessa paikassa vaikeaa, koska ei ole varma ketä uskaltaa hakea. Ettei sohaise vahingossa mihinkään sisäpiiriporukkaan. Viimeinen tunti oli sekahakua, mutta se mentiin aikalailla miestenhakuna. Pidin siitä, että bändit mainitsivat selkeästi vuorojen vaihtumisen eikä kelloa tarvinnut vahtia.



Bändeillä oli samanlaiset sinisävytteiset esiintymisasut. Sen muistan, että pääsin tanssimaan Kellohame heilahtaa ja When winter comes -biisien tahtiin, mutta muuten esitetyt kappaleet menivät täysin ohi (ja ihan nollapromilleilla olin liikenteessä!). J. Eskelinen & Onnenkulkurit oli uusi tuttavuus, mutta se kuulosti minusta yllättävän hyvältä ja tanssittavalta. Sinitaivas on Sinitaivas, yhtenä parhaimmista tanssiorkestereista se ei kaipaa kummempia esittelyjä.

Tanhuhovi oli eilisen perusteella ihan hyvä tanssipaikka. Tanssitilaa oli jälleen vaikka muille jakaa ja pehmustetut korokkeella olevat penkit olivat mukavat. Naistenrivi ja esiintymislava olivat vastakkaisilla päädyillä, minkä vuoksi soittajat nähdäkseen olisi tarvinnut kiikarit. Katossa olevat putket hikoilivat ja tietyissä kohdissa sai vesipisaroita niskaansa. No, sehän vain virkistää.

Kolmen tanssi-illan jälkeen johtopaikkaa pitää edelleen Ruusulinna, jonne olen näillä näkymin suunnistamassa lauantaina. Lumossa olisi huippuhyvä artistikattaus FBI-Beat + Hurma, mutta tykästyin sen verran Ruusulinnaan, että haluaisin käydä siellä vielä uudestaan. Onneksi on vielä pari päivää aikaa arpoa ja ihmetellä. Huominen on avoinna, koska reissu Somerolle alkoi tuntua liian pitkältä, mutta tänään on varmasti vuorossa Hurma Pesiksellä.