24. helmikuuta 2015

FBI-Beat @ IsoValkeinen 21.2.2015

Tanssi-ilta oli tarkoitus viettää Alapitkällä, mutta siellä oli suoraan sanottuna aivan onneton meno. Hannu Hautaniemen yhtye oli väsyneen kuuloinen valssi ja humppa -linjan bändi. Lyhyen kärvistelyn jälkeen tehty vaihto IsoValkeiselle oli onnistunut veto ja kokonaiskuva illasta kääntyi reilusti plussan puolelle.

Bändin soitosta puuttui potku, esimerkiksi tango Romanialainen kitara pitäisi ehdottomasti soittaa terävästi ja asenteella, mutta nyt se oli kaikkea muuta. Foksit olivat niin hitaita, etteivät ne soveltuneet fuskuun. En tiedä oliko äänentoistossa vikaa, vai eikö bändi soittanut niin sanotusti yhteen. Yhtenäiseltä soitto ei joka tapauksessa kuulostanut pätkääkään. Alapitkällä on harvoin mitään tanssibändien kärkinimiä, mutta edelliset parit tanssit olivat kuitenkin ihan tanssittavat. Paikassa itsessään ei ollut mitään vikaa, mutta artisti oli nyt pohjanoteeraus. Jos verrataan vaikka toiseen "eläkeläisbändiin" Tulipunaruusuihin, heidän soitossaan on sentään sitä kaivattua potkua! Tunnin jälkeen riitti ja auton keula osoitti kohti Kuopiota.



IsoValkeisella oli täysin erilainen meininki FBI-Beatin ansiosta. Siinä on loistava yhtye siistillä rautalankasoundilla höystettynä. Ero Hannu Hautaniemen yhtyeeseen oli niin suuri, ettei sitä voi edes kuvailla. Iso parketti ei ollut niin tungoksellinen kuin normaalisti, joten bändiä tuli katseltua selvästi tavallista enemmän. Pidän FBI-Beatin reippaudesta, he eivät turhia himmaile. Jos kappalevalikoimasta tehdään lyhyt poiminta, Kissanainen on osuva lisä ohjelmistoon. Sen tyyli ei ole ihan niin perinteinen. Muistelisin myös Hurman soittavan samaa biisiä. Mitä enemmän olen FBI-Beatia nähnyt, sitä lähemmäs se kipuaa kohti Varjokuvaa. Se on paljon se.

Valkeisen DJ oli hyvällä päällä ja yhteenkin väliin hän tykitti kolme kappaleparia lattareita perätysten: sambat, cha chat ja rumbat! Lattaripläjäyksen lisäksi pikkuparketilla tuli Kellohame heilahtaa, ja vaikka jauhan taas tätä samaa virttä, nyt oli niin ylivoimaisesti reippain fusku ikinä, että siitä on aivan pakko mainita erikseen. Siinä tykitettiin periaatteella "näytetään kaikki mitä osataan - ja varmuuden vuoksi kaksi kertaa". Muita tanssipareja ei samaan aikaan parketille ilmaantunut eli siinä sai pyörähdellä vapaasti. Minun osaltani tanssi oli lähellä, ettei se mennyt jo hosumiseksi, mutta arvioisin pysyneeni tanssimisen puolella. Pelkästään sen yhden kappaleen jälkeen oli niin kaikkensa antanut olo, että jälkimmäistä kappaletta ei pystynyt tanssimaan heti alusta lähtien, vaan oli vedettävä pari kertaa syvään henkeä.

Jostain syystä IsoValkeinen ei nyt tuntunut yhtä huonolta kuin viime vuonna, ehkä pitkä tauko on tehnyt tehtävänsä ja sitä katseli taas uusin silmin. Ison parketin rakoihin kompastelukaan ei ärsyttänyt. Tai ehkä olin vain niin innoissani bändin tason parantumisesta, että sivuutin kaiken muun. Ennen kotimatkaa DJ soitti toivomuksesta salsat, joihin tanssi-ilta oli tarkoitus päättää, mutta niiden jälkeen tuli rumbaa, joka oli vielä pakko vetäistä loppuun.

Aamulla jalat olivat kankeat enkä meinannut päästä sängystä ylös. Olo tuntui ainakin 50 vuotta vanhemmalta. Tanssi voi olla uskomattoman rankkaa ja valvomiseen yhdistettynä vaatia pitkän palautumisajan. Näin tiistai-iltana elämä on jo normalisoitunut ja tuleva tanssilukujärjestys on suunnitteilla, kuinkas muutenkaan.

Kuva: moerschy (Pixabay)

20. helmikuuta 2015

Rauhalahden ja Peltohovin tanssit

Nyt vetäisin pohjat näiden tanssiraporttien laadinta-aikatauluissa. Viime päivät ovat täyttyneet tämän vuoden ensimmäisiin tentteihin päntätessä ja erinäisiä palautettavia tehtäviä pakertaessa. Nämä toimenpiteet ovat auttamattomasti menneet blogin - mutteivät kuitenkaan tanssimisen - edelle. Aluksi palataan yli viikon takaisiin tanssitunnelmiin. Samalla kiitän onneani, että olen kirjoittanut tansseista muistiinpanoja, koska muuten tämä(kin) raportti olisi jäänyt nyt laatimatta.

11.2.2015

Tapahtumapaikkana oli kotikulmien Rauhalahti ja keskiviikon naistentanssit Markku Aron tahdittamana. Valmistautuminen tansseihin tapahtui ennätysaikaisin, sillä tekaisin alkuillasta yleisen historian verkkotentin ennen liikenteeseen lähtöä ja kamppeet oli oltava katsottuna ennen tentin alkua. Enpä olekaan ennen tehnyt verkkotenttiä niin tälläytyneenä!

Kuten tavallista, en ollut nähnyt illan artistia aiemmin. En myöskään osannut etukäteen nimetä yhtäkään Markku Aron kappaletta eikä minulla ollut minkäänlaisia odotuksia musiikkipuolen suhteen. Yllättävää oli soitettujen lattarien määrä: sambaa, salsaa kahdesti, cha chata kolmesti, rumbaa kolmesti... wou! Kerrankin rumbasta sai rumban näköistä, kun oli kuuden kappaleen verran aikaa sitä veivata. Sambat tanssin salsana, mikä oli hyvää harjoitusta todella nopeatempoiseen salsaamiseen. Tämän lattaripläjäyksen lisäksi onnistuin välttämään joka ikisen soitetun valssin tanssimisen, mikä lisäsi olennaisesti illan onnistuneisuutta.

Markku Aro veti paljon porukkaa, mutta koska oli arki-ilta, tämä väkimäärä hävisi nopeasti. Puolenyön jälkeen oli jo selvästi väljempää. Pitkästä aikaa kuulin soitettavan tanssilavojen ykköskappaleen Se jokin sinulla on, siitä ehdottomasti plussaa. Markku Aro oli huomattavasti reippaampi esiintyjä kuin Tapani Kansa, ja biiseissä oli enemmän potkua. Markku Aro bändeineen tietää selvästi, että hajauttaminen pienentää riskiä, sillä he ovat hajauttaneet kappalevalikoimansa erinomaisesti: perinteisiä, lattareita ja fuskuun/buggiin/jiveen sopivia kappaleita tuli mielestäni harvinaisen hyvässä suhteessa.



14.2.2015

Heitän tähän loppuun vielä lyhyet kommentit viime viikonlopun uudesta tanssipaikkavalloituksestani, josta ei ihan kokonaista raporttia saa aikaiseksi. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Kiuruveden maaperällä ja siellä määränpääni oli hotelli Peltohovin tanssit. Esiintymässä oli kaarti jotain viimevuotisia Iskelmäviikon voittajia. Bändinä toimi Pekka Juntusen orkesteri. Kappaleet olivat käytännössä foksi-tango-foksi-valssi-foksi-osastoa, vaikka sama bändi oli Alapitkällä esiintyessään todella monipuolinen. En tiedä moneltako levymusiikki alkoi, mutta bändi aloitti tuolloin kymmenen ja puoli yhdentoista välillä.

Peltohovin sisustus oli IsoValkeisen tyyliin vanhahtava ja juomat kalliinpuoleisia. Alkuperäinen tanssilattia oli melko pieni neliö, mutta sitä oli "jatkettu" suorakaiteeksi. Näiden kahden pläntin välissä oli kynnys, jota sai koko ajan varoa, ja lisäksi plänttien materiaali oli erilaista. Kummassakaan pläntissä ei itsessään ollut mitään vikaa, vaan luisto/pito-suhde oli omille kengilleni oikein sopiva.

Peltohovissa saattaa joskus olla todellisia yllätysesiintyjiä nopealla varoitusajalla, kuten esimerkiksi Souvarit. Silloin tanssiminen on takuulla täysin mahdotonta, mutta tämän yhden käyntikertani perusteella tanssimaan mahtui kohtuullisesti. Seinän takana on vielä erillinen disko. Jos haluaa "kunnolla" tanssimaan, kannattaa suunnata jonnekin muualle kuin Peltohoviin, mutta vaihtelu virkistää ja onpahan taas yksi uusi tanssipaikka kokeiltu! 7 euroa maksanut pääsylippukaan ei päässyt täysin köyhdyttämään. Ensi viikonloppu sisältää hyvin todennäköisesti Alapitkän tanssit, joihin olen täysin ihastunut. Johan sitä sietää viikon tauon jälkeen tansseihin taas lähteäkin.

10. helmikuuta 2015

Matti Korkiala @ Alapitkän ns 7.1.2015

Parin viikon takainen käynti Alapitkän nuorisoseurantalon tansseissa vakuutti ja niinpä sinne oli suunnattava uudestaan. Tansseja järjestetään Alapitkällä talvikaudella joka toinen lauantai. Ensin näytti siltä, että paikalla olisi ollut muutama pariton tanssija, mutta he olivatkin Korkialan fanittajia. Yksin Alapitkälle lähteminen on siis silkkaa ajan- ja rahanhukkaa. Muuten se on tanssipaikkana erittäin hyvä.

Matti Korkialan bändinä toimi J. Eskelinen & Onnenkulkurit, jonka olin nähnyt kerran aiemmin. Googletus paljasti Korkialan tangokuninkaaksi. Tuntuu, että näitä tangokuninkaallisia vilisee joka paikassa. Jos ei entuudestaan tunne esiintyjää, ei yleensä mene pahasti metsään, jos veikkaa hänen osallistuneen joskus Tangomarkkinoille. Korkialan äänessä ei ollut mitään vikaa, mutta hän ei artistina oikein erotu massasta.



Kankean perjantain jälkeen olin taas iskussa ja välillä tuntui kuin tanssisin henkeni edestä. Joidenkin kädenalitanssirupeamien jälkeen hengitys tasaantui vasta kahden kappaleparin mittaisen tauon jälkeen. Outoa on, että myös hidas valssi hengästyttää, jos sen tanssii antaumuksella. Valssia ja tangoa tuli riittämiin ja aluksi tanssilajien valikoima tuntui todella kapealta. Illan edetessä alkoi yhtäkkiä tulla cha chata, rumbaa ja jopa salsaa! Tietysti tuli myös sitä polkkaa, mutta se kuittaantui swing-versiolla. Jivessä olen tehnyt erilaisia oivalluksia, joiden avulla tanssi ei enää lipsu kuvioiden aikana fuskuksi.

Juomatauolla eräs nainen tuli tiedustelemaan mistä olen ostanut seeprat ja mistä olen löytänyt saumasukkahousuni (hamstrasin niitä Seppälän alesta). Myöhemmin tuli kehuja tyylikkäästä pukeutumisesta, upeasta tanssista ja näyttävyydestä. Tyrmäävin kommentti oli, että minun ja parini tanssin katsomisesta voisi maksaa! Suomalaisetko muka kateellista ja kyräilevää kansaa, joka ei toista vahingossakaan kehu?

Tällaiset palautteet ovat joka kerta yhtä hämmentäviä. Sen kyllä itse tuntee, että tanssi on rentoa eikä askelia tarvitse miettiä, sen kun vain antaa mennä. Kai se sitten näyttääkin hyvältä. Koen silti olevani vasta tanssin alkutaipaleella ja edessä on rajattomasti kehittymismahdollisuuksia. Suuri tanssimaailma on vasta odottamassa. Virheitä sattuu jatkuvasti, mutta yritän parhaani mukaan tarttua niihin ja tehdä seuraavalla kerralla toisin. En kuitenkaan vedä lavoilla otsa rypyssä, vaan osaan nauttia tanssista. Nipottaminen ei kuulu lavoille, se hoidetaan ajan kanssa muualla. Jälleen kerran olin todella tyytyväinen Alapitkän tansseihin ja suosittelen niitä ehdottomasti (parillisille) tanssijoille.

Kuva: Pixabay

Neljänsuora @ Rauhalahti 6.1.2015

Puolentoista viikon lavatanssitauon seurauksena tanssit lähtivät nihkeästi käyntiin eikä normaalia puhtia tanssissani ollut. Ärsytti olla niin hidas ja tahmea! Ei sen puoleen parketilla olisi mahtunut pahemmin riehumaankaan, koska ihmisiä oli niin paljon paikalla. Tungos kesti harvinaisen pitkään, lähes alusta loppuun asti. Tanssiessa tuli jostain syystä aivan järjetön hiki, vaikkei tanssiteho ollut lähelläkään normaalia.

Setit olivat tuttuun Neljänsuora-tyyliin fusku- ja bugg-painotteisia, ja kaikki bändin takuuvarmat hitit kuultiin illan aikana. Tangoa, valssia ja hidasta valssia tuli kaikkia vain yksi kappalepari (sinä aikana kun itse olin paikalla). Olin laskevinani, että cha chata olisi tullut peräti kolme kertaa ja parit salsatkin pääsin vetäisemään! Yhtenä cha chana tuli Tehosekoittimen Pyydä tähdet taivaalta, joka soveltuu oikein hyvin tanssilavamaailmaan.

rauhalahti tanssit neljänsuora


Jivenä tuli Jace Everettin Bad Things, joka on hyvin tuttu kaikille True Bloodia seuranneille, koska kyseinen kappale on sarjan tunnari. Se on todella tanssittava kappale ja tarpeeksi hidas jiveksi! Saman kappaleen olen kuullut myös jollakin bugg-tunnilla. Jiveen olin kuluneella viikolla hionut hautumassa ollutta kuviota, jonka nyt onnistuneesti ensiesitin tanssilavalla. Sitä ennen olin sahannut sitä kotona ja jive-tunnilla tanssivuoroa odotellessa. Naisylivoiman vuoksi taukoja tulee usein ja ne voi hyödyntää omiin harjoituksiin.

Varsinaisella parketilla heiluneet fanittajat olivat onnistuneet tahmailemaan lattian läiskyneillä juomilla heti alkuunsa. Jos kaipasi yhtään luistoa, oli siirryttävä ylätasoille tanssimaan. Ylätasot ovat kapeita ja suorakulmaisia, eli kädenalitansseissa parit tanssivat ikään kuin rivissä. 

Viimeksi Rauhalahdessa esiintyessään Neljänsuora lopetti jo puolenyön aikoihin, mutta nyt soitto loppui vasta 01.15 - siis vartti ennen valomerkkiä. Vaikka en ollut aivan täydessä iskussa, ilta ei ollut ollenkaan huono. Perjantain tanssit olivat hyvää verryttelyä lauantaisiin Alapitkän tansseihin. Olen sitä mieltä, että jos esiintymässä on jokin muu kuin Souvarit, tansseihin kannattaa aina lähteä.

Kuva: Pixabay

4. helmikuuta 2015

Oppimispäiväkirja 1/15

Ajattelin seuraavaksi käydä läpi tammikuun tanssituntien saldoa oppimispäiväkirjan muodossa. Tansseissa opittuja ja havainnoituja juttuja tulee ruodittua jo tanssiraporttien yhteydessä, mutta tanssitunnit ovat jääneet vähemmälle. Kirjoitin tanssitunneista aiemmin vain paperista versiota omaksi ilokseni, mutta pyrin tästä lähtien laatimaan välillä päiväkirjaa tänne bloginkin puolelle.

Rock'n'swing

Tunneilla tutustuttiin tiiviskurssin muodossa balboaan, joka ei meinannut lähteä heti aukeamaan. Balboassa ei oteta kunnollisia askelia, vaan hipsutellaan, mikä teki siitä ainakin minulle vaikean. Ensimmäisellä viikolla kolmen tunnin tiivis putki täysin vierasta tanssilajia oli liikaa. Kahden tunnin kohdalla pelkkä perusaskelkin oli hukassa. Olin sitkeästi loppuun asti, vaikka viimeisestä tunnista ei saanut enää mitään irti. Toisella viikolla, kun lajista oli jo jonkinlainen käsitys, tanssi sujui heti alkuun paremmin ja uusiakin oppeja mahtui päähän. Kolmannella viikolla olin vuorostani aivan ulkona.

Kokonaisuudessaan tästä tiiviskurssista jäi käteen tanssilajin perusteet ja pari yksinkertaista (?) kuviota. Nyt puuttuisi vain pari, jonka kanssa harjoitella, sillä unohtamisprosessi on jo täydessä käynnissä. Balboa-tunneille suuntaavien naisten kannattaa muuten sujauttaa jalkaansa korkokengät, koska tanssiasento on etunojainen. Korot vähentävät pohjejumituksia ja maitohappoja. Balboa on hieno tanssi kun sen osaa, ja mikäli tunteja tulee myöhemmin lisää, olen mukana!



Alkeisjatko

Alkeistunneilta pysyin poissa, vaikka ohjelmassa olisi ollut fuskua. Muistutin itseäni siitä, että tunneilla on oikeasti alkeita opettelevia tanssijoita, enkä halua olla varastamassa näiden naisten tanssiaikaa, koska heitä on arvatenkin enemmän kuin miehiä. Hitaan valssin tunnit fuskasin, joten tammikuulle ei jäänyt kuin yksi alkeisjatkon tunti kuviohumppaa. Siellä harjoiteltiin yllättäen kuvioita, mutta en enää muista niistä yhtäkään.

Jatko

Jatkotunneilla tuntui, ettei yhtäkkiä osaakaan enää mitään. Erityisesti suljetun tekniikassa olin aivan ulkona vartalonkiertojen kanssa. Yksin harjoitellessa ne vielä muistaa tehdä, mutta parin kanssa niistä ei ole tietoakaan. Se mitä opin tekniikkatunnilla, oli hengittäminen, joka meinaa uusia juttuja treenatessa unohtua. Bugg kangerteli ja lavoilta tuttu vire oli pahasti kadoksissa. Tai sitten olen itselleni vain liian kriittinen.

Fuskussa selviydyin hyvin niin kauan, kunnes jouduin näyttöpariksi uusia kuvioita harjoiteltaessa. Osalla opettajista ei ole tunneilla paria ja he nappaavat yleisöstä jonkun "vapaaehtoisen". Siinä sitten yrittää näyttää muille, että joo näin se kuvio menee, vaikkei ole itse ikinä edes koko kiemuraa nähnyt. Joillain seuratanssipuolen tunneilla fuskua tanssitaan myös tuplajoustolla, mutta swing-puolella painotetaan, että tuplajoustofusku ei ole fuskua. Ok, sehän on sitten harvinaisen selvä asia.

Kuviot vs. tekniikka

Uusia kuvioita tuli paljon eri tanssilajeihin, mutta ei niistä tanssituntien ulkopuolella suurta iloa ole. Ne, jotka käyvät tunneilla pareittain, voivat harjoitella niitä heti kotona ja soveltaa tansseissa. Irtotanssijana opin kuvion hetkellisesti tanssitunnilla, mutta todennäköisyys sille, että joku vie jotain näistä spesiaaleista jutuista lavatansseissa, on pieni. Hyvin äkkiä uutuudet sitten unohtuvat. Seuraajan roolissa en koe, että hirveän kuviomäärän opettelusta on minulle suurta hyötyä.

Mutta kuvioharjoitteluidenkin avulla tanssitaitoa saa pidettyä yllä, ja onneksi viimeistään jatkotunneilla tanssitekniikkaa käydään tarkemmin läpi. Minusta tekniikkaa pitäisi opetella ja paljon, ennen kuin lähdetään sähläämään yhtään peruskuvioita pidemmälle. Monilla tanssikurssilaisilla on vain jokin hirveä sisäinen palo uusia kuvioita kohtaan. Saahan niillä tanssia "hienomman" näköiseksi, mutta tanssi voisi tekniikkaoppien avulla helpottua älyttömästi - ja myös sitä kautta muuttua hienomman näköiseksi.

Olen huomannut, että alkutaipaleella tanssin monia tanssilajeja turhan vaikeasti, ja parin pienen teknisen yksityiskohdan tajuaminen on tehnyt niistä vähemmän työläämpiä. Tottakai jos tekniikkaa lähdetään hiomaan pilkunviilaustasolla, se vain vaikeuttaa tanssia. Mutta jonkinlaisen vahvan perustekniikan hallinta auttaisi mielestäni sitten myöhemmin lajin jatko-opiskelua. Näissä tunnelmissa jään odottelemaan innolla viikonlopun tansseja, raporttia on tuttuun tapaan pian tulossa!

Artikkelikuva: Pixabay

1. helmikuuta 2015

Amapola-salsaorkesteri @ Vesileppis 31.1.2015

Lauantai-illan määränpäänä oli Leppävirta ja hotelli Vesileppis, jonne minut sai lähtemään huikea kuopiolainen salsaorkesteri Amapola. Ajomatka Leppävirralle oli kohtuullinen, noin 40 minuuttia. Tämä oli tietääkseni ensimmäinen kerta, kun ajan uuteen tanssipaikkaan eksymättä tai ajamatta yhdenkään risteyksen ohi.

Jätin kamppeeni narikkaan ja suunnistin ravintolaan. Ajatuksissani meinasin vahingossa mennä maksamatta sisälle! Lipunmyynti hoitui baaritiskin päässä enkä kiinnittänyt mitään huomiota isoon kylttiin "Liput 12 €". Baarin henkilö sitten huuteli minulle, että lipun voi ostaa tästä. Hetken päästä sain Vesileppis-leiman kämmeneeni ja otin uuden yrityksen.

Sitten vaikeampaan osuuteen. Kuinka kirjoittaa tanssiraportti illasta, jona ei ole tanssinut askeltakaan? Ihmettelin parkkipaikalla miksi autoja oli niin vähän eikä missään kävellyt ihmisiä tanssikenkäkassien kanssa, vaikka bändin aloitukseen oli vain muutama minuutti aikaa.  Myös narikassa oli hiljaista. Pelkoni kävi toteen lipunoston jälkeen: paikalla ei ollut irtonaisia paritanssijoita. Kuopiossa IsoValkeisella olisi ollut Sinitaivas, joka veti aivan varmasti porukkaa, mutta eikö ihmisiä kiinnosta salsa!?



Muutama pariskunta kävi tanssimassa, mutta muuten tanssijat olivat tanssikurssilaisia. Hotellissa oli siis Latin Weekend, joka sisälsi lattaritanssikursseja päivällä. Salsakurssit olivat soolosalsaa ja kurssilaiset näyttivät olevan lähes pelkästään naisia. He kävivät tanssimassa soolosalsaa ja johonkin väliin vetivät yhdessä kursseilla oppimiaan koreografioita. Mukaan olisi tietysti voinut mennä, mutta yksintanssi ei ole yhtään minun juttuni. Tottakai vedän kotona kaikenlaisia kuvioita, mutta tansseissa tuntuu hölmöltä tanssia yksin.

Tunnistan nykyään pelottavan paljon humppakappaleita ja -artisteja. Vaikka biisien nimiä ei heti alkuun kuulutettaisi, saatan jo parin ensimmäisen tahdin perusteella nimetä kappaleen. Eilen olin lähinnä täysin tietämätön biisien kanssa. Suurin osa kappaleista oli salsaa, mutta joukossa oli muutama cha cha ja yksi merengue. Yli kymmenen hengen voimin ja asiaankuuluvien soittimien kanssa salsa todellakin kuulosti salsalta.

Amapola soitti parisen tuntia, mutta sitä olisi kuunnellut kauemminkin. Ohjelmaan oli merkitty tanssien ajankohdaksi 22-02 ja bändin jälkeen lattareita soi levyltä. Läksin kotimatkalle heti bändin lopettamisen jälkeen. Vaikkei paritanssijoita juuri ollutkaan ja tanssit jäivät välistä, kannatti Leppävirralle lähteä, koska salsaorkesteri on sen verran harvinaista herkkua. Humppaa ehtii kuunnella aivan riittävästi. Seuraavista tansseista ei ole vielä tietoa, sillä Rauhalahden keskiviikon naistentansseihin saapuu inhonväristyksiä aiheuttava Souvarit. Ehkäpä tanssit siirtyvät ensi viikonloppuun.

Artikkelikuva: esthergalv