29. heinäkuuta 2015

Interrail osa 13: Rooma

24.9.-30.9.

Reilipostaussarja on vihdoin päätynyt Roomaan, joka oli reilini päätekohde. Siellä vietin kaikkein pisimmän ajan eli viisi yötä. Hotelli sijaitsi Trasteveressä, joka osoittautui mukavan rauhalliseksi alueeksi. Läheltä löytyi lukuisia ravintoloita ja jäätelökioski oli aivan kulman takana. Jätskiltä ei voi Roomassa välttyä, sillä makuvaihtoehtoja löytyy aivan varmasti jokaisen makuun!



Alla on tyylinäyte neljän juuston pizzasta, jonka innoittamana naapuripöytäläiset tilasivat itselleen samanlaiset. Hyvää oli, mutta ei italialainen pizza niin supererikoista ole aiemmin syömiini verrattuna. Ehkä se on enemmän se pizzaa Italiassa -tunnelma, joka tekee siitä erityisen.



Sunnuntaina kävin ulkoilmakirpputorilla, jossa oli enimmäkseen Intia-Pakistan-suunnan rihkamamyyjää. He pyysivät esimerkiksi koruista törkeitä ylihintoja. Myyjiä oli ainakin riittämiin ja kirppiskatu tuntui jatkuvan loputtomiin. Kirppishamsterina kävelin kuitenkin sen päähän asti.



Colosseum-reissu sisälsi tuttua sähläystä - kartan kanssa oli jälleen ongelmia. Normaalilippu maksoi 12 euroa, mutta alle 25-vuotiaat EU:n kansalaiset pääsivät 7,50 eurolla. Minulla oli opiskelijakortti mukana, mutta silti jouduin käymään pitkän väännön kassahenkilön kanssa, koska kortista ei selviä kansalaisuuteni. Colosseum oli todella eri näköinen sisältä kuin mitä olin kuvitellut, mutta onpahan nyt nähty.




Vatikaani


Sinä päivänä, jona kävin Vatikaanissa, kaikkiin kohteisiin oli ilmainen sisäänpääsy. Jonot olivat monia satoja metrejä ja pelkästään jonotus yhteen kohteeseen kesti 2 tuntia. Jonon ympärillä hääräsi jatkuvasti "skip the line" -huutelijoita - 20 eurolla olisi päässyt jonon ohi. Sisukas suomalainen ei näistä välittänyt, vaan jonotti tunnollisesti paahteessa. Vatikaaniin oli Trasteverestä lyhyt kävelymatka eikä rajan ylittämistä edes huomannut.



Päivät Roomassa sujuivat leppoisasti, ja siellä ehti hengähtää tiiviin junailurupeaman jälkeen. Rooma tuntui kävelijän silmin suurelta kaupungilta, jossa riitti polkuja tallattavaksi. Pahaa ruokaakaan ei sieltä löytynyt. Jos aikoo viipyä pidennetyn viikonlopun Euroopassa, Rooma on sellaiseen oikein sopiva kohde.





Reilin kokonaissaldoksi tuli ainakin 76 tuntia junassa/metrossa 29 päivän aikana. Kotimatkalla kentältä Kuopioon alkoi jo tuntua, että junassa istuminen riittää vähäksi aikaa. Jos nyt lähtisin uudestaan reilaamaan, en kahmisi niin paljon kohteita enkä varsinkaan näin pitkää reittiä. Se vain on niin, että ahneus iskee karttaa tutkiessa ja koko Eurooppa pitäisi nähdä kuukaudessa, vaikkei se ole mitenkään mahdollista. Nähtävää oli niin paljon, että matkailuannos täyttyi tuolla reissulla pitkäksi aikaa. Interrail oli kokemuksena hieno ja voisin lähteä koska tahansa uudelleen!

21. heinäkuuta 2015

Viikon 29 tanssit: Kyllikki ja Peltohovi

12.7. ohjelmassa oli tuttuun sunnuntaiseen tapaan tanssireissu Kyllikinrantaan. Myrskytuuli-tansseista ei ole ihmeempää kommentoitavaa - perushyvää settiä. Keskiviikkona ei ollut Kyllikki-tansseja, koska Kiuruvedellä vietettiin tanssijoita vetävää Iskelmäviikkoa. Torstaina 16.7. Peltohovi repäisi ja esiintymässä oli Charles Plogman - siispä sinne. Tanssijoita oli reilusti odotettua vähemmän, joten tanssimaan mahtui melko hyvin.

Sunnuntaina 19.7. olin taas yllättäen Kyllikissä. Sinitaivas-tanssit olivat ehdottomasti tähän mennessä kesän parhaimmat! Arvioni mukaan tämän kesän Kyllikin kävijäennätys rikkoontui. Tanssilattialla oli normaalista poiketen todella ruuhkaista ja täyden parkkipaikan lisäksi pitkät pätkät tienvierustaa oli täynnä autoja. Edellisiltana olin yrittänyt tehdä tutkimusmatkaa Iisalmen muihin yökerhoihin, mutta päädyin kuitenkin Stellaan alkulämmittelemään Kyllikkiä varten. Bepopin ovessa ollut lappu kertoi, että se on auki vain tilauksesta. Muutenkin ahtaan oloisen Janoisen puuman tanssilattia oli postimerkin kokoinen, joten Stellalle ei löytynyt kilpailijoita.



Alkukesänä vaivannut tanssiväsymys on selvästi väistynyt, koska kolmet tanssit viikossa oli ihan siedettävä suoritus. Enää ei myöskään paina jaloissa heti ensimmäisen tunnin jälkeen. Ajoittaisia väsymyksiä ilmeni peräkkäin tulleissa bugg- ja fuskupareissa sekä jivessa, josta tuli nuutunutta jive-fuskua. Kun loppuillasta alkaa tuntua siltä, että tämä oli nyt tässä, kannattaa lausua maagiset taikasanat: "Mennään vielä seuraavat ja sitten lähdetään." Viimeiseen kappalepariin löytyy aina jostain mystistä lisäenergiaa, jonka voimalla juuri toissapäivänäkin vedin makeimmat fuskut ikinä. Pääsin myös melkoiseen spin-pyöritysten sarjaan: nopeita kierroksia tuli sen verran monta, että lopussa en nähnyt muuta kuin sumeaa ja puuroutunutta maisemaa.

Jenkan aikana tanssilattia tyhjentyi melkoisesti, mutta se oli silti ainut tanssilaji, jonka aikana sain kolhuja nilkkoihin. Yhden rumban alussa tappaa läimäytin tanssiparini kaulalta hyttysen, mikä saattoi ehkä ulkopuolisen silmin näyttää joltain muulta, mutta todistajia ei ympärillä ollut onneksi montaa. Tuntui, että kaikki muut tanssivat kuivin kasvoin ja itse oli kuin pieni possu helottavine naamoineen. Miten reipasta buggia tai jivea voi muka tanssia hikoilematta!? Tätä jaksan pohtia joka kerta. Jos minut haluaa tunnistaa tanssilavalla, siihen on pomminvarma keino: paikanna vain lavan ainut nainen, jolla virtaa hikeä naamassa kuin Niagaran putouksilla.

Artikkelikuva: Richard Walker Photography

20. heinäkuuta 2015

Kanssatanssijoiden kommentteja osa 2

Viime kesänä jaoin viihdyttävimpiä kanssatanssijoiden kommentteja, joista seuraa nyt toinen osa. Olen tarkoituksella jättänyt osan kommenteista julkaisematta tanssiraporttien yhteydessä, jottei henkilöitä voida tunnistaa sitaateista. Seuraavat tapaukset ovat sattuneet tansseissa eri puolilla Suomea edellisten 11 kuukauden aikana.
 

1. Tanssipari ei tuntenut hidasta valssia, vaan tanssi sen normivalssin askelin. Ei siis ihme, että se tuntui hitaalta. Miehen ilme näytti mietiskelevältä hänen yrittäessään sovittaa askeliaan musiikin tahtiin. Hetken kuluttua hän kajautti suureen ääneen: "Onpa kyllä hidas valssi!"

2. Neljänsuoran laulaja kyseli ennen samannimisen biisin alkua, onko paikalla kenties tuhmia tyttöjä. "No, ilmoittaudu nyt!", tanssiparini kehotti.

3. Hakija sanoi minulle heti alkuun: "Mä olisin hakenut tota Pirjoa (nimi muutettu), mutta se vietiin ihan mun nenän edestä." Ok, ihan kiva tietää olevansa edes kakkosvaihtoehto.

4. J&V-tanssiseuran avajaisgaalassa kaksi ensimmäistä riviä oli varattu noin 6 - 8 -vuotiaille Bailatino-tanssijoille ja heidän vanhemmilleen. Minä olin varannut paikan heti kolmannelta riviltä, ja viereeni parkkeerasi vanhempi pariskunta. Vieressäni istunut mies kysyi: "Onko sinunkin lapsesi täällä esiintymässä?" Herranjestas, onneksi ei ollut! Muuten minun olisi pitänyt tulla äidiksi yläasteikäisenä.

5. Täysin tanssitaidoton ja rytmitajuton mies haki foksille. "Sinähän voit viedä, kun olet kursseja käynyt." Hieno homma, ei muuta kuin viemään selkä menosuuntaan jatkuvasti olan yli kurkkien, jottei tule törmäyksiä. Toimintani ei ilmeisesti vakuuttanut, sillä kappaleen puolivälissä tanssipari kysyi: "Kumman tässä pitäisi väistellä muita?" Tämä on ollut ehkä tanssihistorian katastrofaalisin kappalepari.

6. Tanssikurssivastainen pari kertoi omista näkemyksistään kuinka hän ei ole tullut tanssilavalle tanssimaan, vaan: "Mä tulin vaan tulkitsemaan musiikkia." Tässä tapauksessa musiikintulkinta tarkoitti tasaisen tappavaa vaihtoaskelta kappaleen ensimmäisestä tahdista viimeiseen asti.

7. Tanssittuani yökerhossa fuskua ja buggia, pitkään tanssia seurannut nainen tuli aurinkoisesti sanomaan: "Ihanaa, kun nuoret tanssii vanhojen ihmisten tansseja!" Auts. Tämä nainen ilmeisesti yhdistää kaikki paritanssit vanhojen ihmisten tanssiksi, sillä kommenttia ei ollut tarkoitettu mitenkään pahalla, vaan hän oli aidosti ilahtuneen näköinen. Mitäköhän valssi ja tango sitten ovat, fossiilien tanssia?

Osan 1 voit lukea tästä.


Kuva: Pixabay

19. heinäkuuta 2015

Interrail osa 12: Venetsia & Riomaggiore

23.-25.9.
Poistuin Salzburgista jo 6.12 lähtevällä junalla, koska matkanteko Venetsiaan kesti yli 7 tuntia. Heti, kun juna pääsi Italian puolelle, ensimmäisellä asemalla seistiin melkein tunti. Italiassa ei pääse edes laiturille ilman lippua, sillä kongissa on tarkastajia plus henkilökohtainen opastus oikealle raiteelle. Juuri kun olin Italian puolella saanut tehtyä junan vaihdon ja istuttua paikalleni, viereinen matkustaja näytti lippuaan ja kysyi meneekö juna hänen pääteasemalleen. Paha sanoa, varsinkaan italiaksi! Ensimmäinen päivä Venetsiassa meni ruuanhakuun ja pyykinpesuun. Sain myös vihdoin tuhottua reilut pari viikkoa rinkassa kulkeneet puolalaiset ja tsekkiläiset ruokatarvikkeet. Kyllä kannatti raahata puolta kiloa ylimääräistä selässä...






Hotellini sijaitsi 10 minuutin junamatkan päässä Venetsian keskustasta, mikä oli järkevää, sillä huonehinnat ovat "varsinaisessa" Venetsiassa huippuluokkaa. Heti toisen päivän aamuna lähdin tutustumaan kanavien ihmeelliseen maailmaan. Täytyy sanoa, että Venetsia on oikea eksyjän paratiisi: kartat ovat sokkeloisia ja  umpikujia on kaikkialla! Venetsiassa sai kulumaan paljon aikaa pelkästään kuljeksimalla ympäriinsä. Maisemat olivat katselemisen arvoisia, ja Venetsia oli yksittäisistä reilikohteista hienoin. Gondoliajelulla en käynyt niiden hintavuuden vuoksi.


Riomaggiore

Riomaggiore toimi välietappina ennen reilin päätekohdetta Roomaa. Jos nyt lähtisin reilaamaan, jättäisin koko Riomaggioren välistä. Sitä hehkutettiin ainakin VR:n interrail-sivuilla, mutta loppujen lopuksi siellä ei ollut muuta nähtävää kuin tämä perinteinen maisema:




Riomaggioressa meinasi iskeä hotellia etsiessä kunnon tuskanhiki. Kävelin pääkatua aina vain ylemmäs (Riomaggiore sijaitsee sairaan jyrkällä vuorenrinteellä), mutta oikeaa kadunnimeä ei näkynyt missään. Läksin kävelemään takaisin alas, ja pitkän ihmettelyn jälkeen tajusin, että "kadut" ovatkin niitä pikkuruisia sivukujia, joissa mahtuu sivusuunnassa kävelemään yksi ihminen kerrallaan. Oikea katu löytyi ja niin myös talonnumero sekä hotelli La Casa di Venere.


Hotellin varausohjeissa pyydettiin ilmoittamaan saapumisaika, joten olin laittanut monta tuntia etukäteen tiedon saapumisajastani. Omistajaa ei näkynyt eikä kuulunut, joten soitin hänelle. "Three minutes" venyi puoleen tuntiin, mutta sain kuin sainkin avaimen huoneeseeni. Tämä omistaja oli siihen mennessä ainut ystävällinen asiakaspalvelija Italiassa. Sivukuja oli rauhallinen ja sänky pehmoinen - hyvät yöunet oli siis taattu.

En olisi hirveästi menettänyt, vaikka olisin jatkanut Venetsiasta suoraan Roomaan. Riomaggiorea voi suositella kuntoilijoille, jotka haluavat patikoida pitkin vuorenrinteitä ja jyrkkiä portaita. Tällaista maisemaa nimittäin Riomaggioressa riittää kyllästymiseen asti:


Interrail osa 11: Oktoberfest & Salzburg

20.-22.9.
Ainut syy Münchenin-vierailuuni oli Oktoberfest, josta ala-asteen saksanopettajani kertoi monesti. Sinänsä hölmö kohde ihmiselle, joka ei edes juo olutta, mutta olihan tämä valtava festivaali nähtävä. Oktoberfestin takia majapaikkoja oli erittäin rajoitetusti (vaikka tein varaukset helmi-maaliskuussa) ja jäljellä olevat huoneet olivat kalliita. Jouduin maksamaan erittäin kaukana keskustasta olevasta hotellista 80 euroa eikä siihen kuulunut edes aamiaista. Lähimmältä U-Bahn-asemaltakin oli hotelliin parin kilometrin kävelymatka. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että tuon kahden kilometrin aikana ehtii eksyä monta kertaa...

Oktoberfest

U-Bahn-linjan U5:n päättäri vei suoraan festarialueelle - sisäänpääsymaksuahan ei ole. Asema ja metrot olivat aivan tupaten täynnä. Itse festarialueellakaan ei juuri väljiä alueita ollut, vaan koko ajan sai luovia ihmismassojen läpi.





Oluttelttojen lisäksi siellä oli paljon erilaisia huvipuistolaitteita, ruokakojuja ja sydämenmuotoisia keksejä myyviä kojuja. Suurimmat sydämet maksoivat kymmeniä euroja, minä ostin testin vuoksi pienimmän, jonka löysin (4,50 e). En viihtynyt ihmistungoksessa kauaa ja melko pian olin jo takaisin metrossa.

Seuraavana päivänä istuin S-Bahnissa matkalla päärautatieasemalle, josta matka jatkuisi Salzburgiin, kun kuulutettiin seuraava asema. Isartor soitti heti kelloja päässäni ja muistin, että se on Deutsches Museumin lähin pysäkki. Sekunnin miettimisen jälkeen hyppäsin vauhdilla ulos junasta ja suunnistin museoon. Normaalisti en ole museoihmisiä, mutta Deutsches Museumissa on suuri ilmailuosasto, joka kiinnosti. Museoon oli asemalta loistavat opasteet ja opiskelijalippu maksoi vain 3 euroa. Osastoja on tekniikan saralla joka lähtöön, mutta minä kierin vain tuon ilmailupuolen. Seurasin kateellisena vierestä, kun eräs satunnaisesti valittu mies pääsi lentämään yhdestä kolkasta löytyneellä lentosimulaattorilla.




Salzburg

Museovierailun jälkeen hyppäsin Salzburgiin menevään junaan. Matka-aika oli vain puolitoista tuntia. Päiväkirjani mukaan olin jälleen hukassa hostellin sijainnin suhteen, mutta perille lopulta pääsin. Juuri kun olin löytänyt YOHO Youth Hostelin ja rojahdin kamppeineni huoneeseen, muistin että on sunnuntai eivätkä muut ruokakaupat ole auki kuin päärautatieaseman Spar. Siinä sitten ramppasin samaa reittiä edestakaisin. Sänky oli mukava ja kattoikkuna toi aneemiseen koppiin valoisuutta. Huoneesta löytyi myös oma suihku.







Jatkuva matkustaminen vaati veronsa enkä menopäivänä jaksanut lähteä edes kaupungille. Vaikka en ollut tarvinnut saksan kieltä moneen vuoteen, muistui se äkkiä mieleen. Yllätyin positiivisesti miten paljon ymmärsin junien kuulutuksista ja erilaisista opasteista. Tanssikoulujen nettisivuja selatessa tuntui välillä kuin olisi lukenut englantia. Oma saksantuotanto vaatii vielä harjoitusta, mutta ymmärtämisellä pääsee jo pitkälle.



Kokonaisena Salzburg-päivänä kiertelin kaupungilla ja kävin dirndl-liikkeissä hypistelemässä mekkoja. Yhdessä kaupassa mies sovitti mokkanahkahousuja ja naiset kannustivat suomeksi: "Kyllä sun täytyy noi ostaa!". Kaupan ainut myyjä lähti varastoon etsimään toiselle asiakkaalle lisää kokoja, ja sillä aikaa yksi seurueen naisista jonotti kassalle, jonka vieressä minä satuin olemaan. Nainen totesi ääneen, että myyjä taisi hävitä johonkin. Minä päätin yllättää ja sanoin suomeksi, että "se lähti etsimään lisää kokoja". Naisen ilme oli näkemisen arvoinen ja nahkahousumies sanoi, että nyt ne huutelut kostautuu. Tämän porukan jäsenet olivat harvoja suomalaisia - elleivät ainoita - joihin kuukauden aikana törmäsin. Reilin keskivaiheita varjosti harmaa ja sateinen sää, niin myös Salzburgissa. Tuossa kohtaa alkoi jo tuntua, että kunpa pääsisi Italian lämpöön. Sitä ei tarvinnut kauaa odottaa, sillä Salzburgista reitti vei Venetsiaan.

16. heinäkuuta 2015

Interrail osa 10: Bratislava, Linz & Ebensee

17.9.
Koko matkan Budapestista Bratislavaan kuuntelin samassa loossissa istuvan unkarilaisen pariskunnan taukoamatonta höpötystä. Unkarin kieli on väsyttävän kuuloista, samaan tyyliin kuin tsekki tai puola. Unkarista ei saa mistään kiinni, se on sellaista örösmartystöröz-möngerrystä. No, yritin sulkea korvani ja vihdoin olin Bratislavan asemalla. Kaupunki teki heti suuremman vaikutuksen kuin Budapest (kuvat eivät ole parhaimmasta päästä).





Asemalta sai tarpoa majapaikkaani jonkin verran, mutta kerrankin pääsin perille ensiyrittämällä intuitiota seuraamalla. Botel Marina oli kelluva hotelli eli vanha pikkuinen laiva ankkuroituna Tonavan rantaan. Asiakaspalvelu ei ollut erikoista ja yöunia häiritsi naapurien tömistely hyttikäytävällä, mutta laiva oli hauska vaihtoehto perinteiselle hostellille. Bratislavan keskusta ei ole mikään järisyttävän suuri ja yhden vuorokauden pysähdys oli minulle riittävä. En tehnyt mitään erikoista, käppäilin vain päämäärättömästi pitkin kaupunkia.

18.9.

Juna Linziin lähti eri asemalta kuin mihin olin edellisenä päivänä saapunut. Olin varannut reilusti aikaa aseman etsimiseen, mutta silti meinasi tulla kiire! Mitään kylttejä ei ollut missään. Sittenkin kun näkyi raiteita, itse asemaa ei näkynyt. Ehdin junaan viime minuuteilla ja selvisin Linziin aikataulussa. Linz oli hieno, juuri sellaista perinteistä Itävaltaa. Ohjelmaani kuului samanlaista haljuilua kuin Bratislavassa.




Vaikka huonekuvauksessa lukee own bathroom, se saattaa silti olla vain suihkukoppi huoneen nurkassa:


19.9.

Vielä perinteisempää Itävalta-tunnelmaa löytyi Ebenseestä, joka oli todella pikkuinen kaupunki vuorten keskellä. Tuntemattomat vastaantulijat tervehtivät iloisesti "Grüss gott!", johon en aluksi tajunnut edes vastata. Jotkut puhuivat niin erikoista saksan murretta, ettei heidän puheestaan tunnistanut yhtään sanaa. Majoituin Landhotel Post Ebenseessä ja huoneestani avautui upea näköala:



Ebenseeläiset ovat kovia kaahaamaan liikenteessä, mutta jos he huomaavat jalankulkijan edes vilkaisevan suojatielle päin, he iskevät jarrut pohjaan! Jos joku on seurannut Lemmen viemää -sarjaa, Ebenseessä oli paljon eläviä esimerkkejä Herra Pachmeyerista - siis pyöräileviä sulkahattuisia papparaisia.


Suosituimmat ruokakaupat näyttivät olevan Billa ja Spar. Lidlit olivat yleensä kauempana keskustoista enkä törmännyt niihin kovin usein. Ebenseessä tein rinkastani löydön: olin kantanut mukanani melkein kaksi viikkoa puolalaista tomaattikastikepurkkia ja tsekkiläistä makaronipussia. Lopulta tuhosin ne vasta Italiassa reilin loppupuolella.

Interrail osa 9: Budapest

15.-16.9.
Jälleen oli aika istua junassa, tällä kertaa vain kolme tuntia välillä Wien-Budapest. Metrokarttaa sai hetken aikaa tavata, vaikka linjoja oli vain pari. Ahtaanpaikankammoisia saattaisi hirvittää Budapestin metrossa, sillä se tuntui jotenkin hirveän kapealta ja juna rymisi minkä kerkesi kulkiessaan läpi hämyisten asemien. Majoituin Caterina Guesthouse and Hostelissa, jossa yksi yö aamiaisineen maksoi 22 euroa. Taas kerran olin vaikeuksissa etsiessäni pientä ovea, josta majapaikkaan pääsee. Kävelin katua edestakaisin ja tavasin kadunnumeroita, mutta etsimääni ei tuntunut löytyvän.


Kuten aina, oikea ovi lopulta löytyi ja läksin kiipeämään portaita ylös. Vastaanotto oli todella ystävällinen. Huone oli lähes ilmainen, mutta todella karu. Yhteisen kylppärin lukko oli epämääräinen enkä tiedä saiko sitä todella lukkoon vai ei. Pitkälle yömyöhään respan ihminen siirteli jatkuvasti huoneeni vieressä olevia tietokonetuoleja ja kolisteli kaikenlaista. Sijainti oli kuitenkin erinomainen, hostelli oli yhdellä pääkaduista ja aivan Sparin naapurissa.



Respan tyyppi muistutti, että metroon mentäessä on aina oltava lippu valmiiksi ostettuna. Ajattelin, että eihän tässä mitään, reilikortilla selvitään. Mutta tarkistaessani asian se ei käynytkään metroon, eikä se olisi käynyt Berliinin ja Wienin U-Bahneihinkaan, vaikka niillä ajelin kilometritolkulla! Olin siis matkustanut pummilla minkä kerkesin, mutta se oli täysin tahatonta. Budapestissa ostin sitten tunnollisesti joka kerta lipun.



Budapest oli selvästi koko interreilin suurin pettymys. Jälkiviisaana on helppo todeta, että Unkari-koukkauksen olisi voinut pudottaa reitiltä pois. Sieltä ei jäänyt mitään käteen. Olen kirjoittanut päiväkirjaani etten tietäisi mitä tekisin pidennetyllä viikonlopulla Budapestissa, toisin kuin vaikka Berliinissä, jossa vierailu tuntui vain pintaraapaisulta.

Interrail osa 8: Wien & Melk


12.-14.9.
Katowicen ja Wienin väliseen Intercityyn oli tehtävä pakollinen paikkavaraus. Matkalla Wieniin sää oli sateisen harmaa eikä Wien ollut sen aurinkoisempi. Ainoastaan Melkissä oli hetken aikaa poutaa. Wienin hintataso on kallis, ja siksi valitsin majapaikkani reilusti keskustan ulkopuolelta. Myöhemmin siirryttyäni Itävallasta Saksan puolelle, huomasi selvästi kuinka ruokaostokset halpenivat. Tässä Puolan ja Itävallan välillä ero oli huomattava, minun kannaltani epäedulliseen suuntaan.

Majapaikan löysin kohtalaisen hyvin, mutta kauppareissulla eksyin totaalisesti. Ensin en meinannut löytää yhtäkään ruokakauppaa ja sitten kauppakassin kanssa tarvoin ties missä asti, kun en löytänyt edes U-Bahn-asemaa. Kauppareissun aikana alkoi tietysti sataa kaatamalla ja kengät täynnä vettä haahuilin pitkin Wienin laitakaupunkia. Vihdoin törmäsin U-Bahn-kylttiin ja pääsin metrolla suht lähelle majapaikkaani, AllYouNeed Hotel Vienna 4:ää.


Hotelli oli ymmärtääkseni opiskelijoiden ylläpitämä, ja se oli auki vain kesäkaudella. Huoneet olivat sairaalamaisia, mutta todella tilavia, eikä hinta ollut hotelliksi ollenkaan paha. Check-in oli vasta klo 16, minkä vuoksi rinkkaa oli pidettävä matkassa tavallista pidempään tulopäivänä.

Schönbrunn & Sacher & Wienerschnitzel

Pienen poutahetken aikana ehdin käydä vilkaisemassa Schönbrunnin linnaa. Päädyin ihailemaan sitä vain ulkopuolelta, vaikka sisällä olisi varmasti ollut upean näköistä. Vaikuttava pytinki se oli päältä päinkin.


Sitten oli pakollinen Sacher-tuokio. 5,30 euroa kuivasta käppänäkakkupalasta! Siitä ei tullut kuin vihaiseksi. Vaikka resepti olisi kuinka alkuperäinen, kakku kaipaisi reilusti enemmän aprikoositäytettä. Kuivasta kakusta huolimatta Sacher-kahvilaan on ikuinen jono. Sacherin lisäksi Wienerschnitzeliä oli pakko käydä maistamassa, se oli ainut kerta Roomaa lukuun ottamatta, kun söin ravintolassa.


Melk

Pikkukaupunki Melk sijaitsee tunnin junamatkan päässä Wienistä ja sen keskusta oli kävelty viidessä minuutissa. Kiipeilin myös Melkin linnalle, josta näki hyvin koko kaupungin.




Muuten pidin vähän leppoisamman matkapäivän ohjelmantäyteisen alkupätkän jälkeen, vaikka olin etukäteen suunnitellut Melk-Krems-jokiristeilyä. Yövyin edullisessa nuorisohostellissa.

12. heinäkuuta 2015

Eukonkantotanssit ja muita iltamia

Blogiin tuli ennalta suunnittelematon kuukauden kesätauko, mutta nyt on aika taas päivittää kuulumisia. Neljän viime viikon aikana olen valloittanut uusia tanssipaikkoja, saanut hämmentävää palautetta ja tanssien lomassa sairastanut kaksi flunssaa.

Tämänvuotiset juhannustanssit hoituivat Iisalmen satamassa Olutmestarissa. Late Duo soitti yläkerrassa lähes tyhjille seinille - ihmiset tuntuvat kaikkoavan juhannuksena kaupungista. Nekin yksittäiset ihmiset, joita siellä oli, eivät tanssineet. Olutmestarissa oli muuten hyvä lattia tanssimiseen, mutta se vietti hieman toiseen laitaan, mikä aiheutti epämääräisiä tasapainohäiriöitä spineissä ja muissa vastaavissa. Late Duon mukava pariskunta jutteli tauoilla ja kyseli tanssimisesta. Juhannusviikonlopun sunnuntaina olisi muussa tapauksessa kutsunut Kyllikki, ellei siellä olisi ollut suuresti ihannoimani Souvarit.

Heinäkuu alkoi Kyllikinrannan keskiviikkotansseilla 1.7. Siilinjärveläisellä Heidi Pakarisella luulisi olevan Iisalmessakin pieni kotikenttäetu, mutta tanssijoita oli saapunut Kyllikkiin uskomattoman vähän. Pakarisen ohjelmisto on takuutanssittavaa ja isona bonuksena on Näiden tähtien alla -rumba, jota voin hehkuttaa joka ikinen kerta! Voisin ostaa tanssilipun pelkästään sen takia. Näinköhän keskiviikkotanssit saavat jatkoa ensi vuoden heinäkuussa, jos osanottajamäärä on kerran näin surkea. Ehkä tämän alueen ihmiset ovat niin juurtuneita Maaningan kasinon torstaitansseihin, ettei heitä saa keskiviikkoisin liikenteeseen.



Seuraavana lauantaina 4.7. matkustin Sonkajärvelle kohteenani Eukonkantotanssit, jossa esiintyivät vielä tuolloin hallitsevat tangokuninkaalliset Maria Tyyster ja Teemu Roivainen. Liikuntahalliin oli kasattu parkettilattia tansseja varten. Lattia oli suunnattoman liukas ja kaatumisvaara suuri, vaikka jalassa oli kumipohjaiset Bleyerit. Valssit ja humpat vetivät tanssilattian ääriään myöten täyteen, mutta muuten sai tanssia melko väljillä vesillä, etenkin taukomusiikin aikana. Täynnä ihmisiä oleva halli yhdistettynä heikkoon ilmastointiin teki paikasta kuuman, ja hiki virtasi jälleen kerran oikein olan takaa. Tuona iltana sain monenlaista kommenttia tanssista, mutta kaikkein paras oli kysely siitä olenko tanssinopettaja!

Viikon kolmannet tanssit veivät taas seuraavana päivänä Kyllikinrantaan. Arja Koriseva ei iskenyt ennen eikä jälkeen tanssien, mutta olihan tanssiareenana kuitenkin Kyllikki. Pieni yllätysmomentti oli samba, jota en ole kuullut soitettavan tämän kesän aikana vielä kertaakaan! Puhtia ei oikein sunnuntaina enää ollut, liekö syynä sitten edellisiltaiset reippaat tanssit vai alkava flunssa. Nyt yritän välttää kolmatta kesäflunssaa ja lähden valmistautumaan Kyllikkiin, jossa puhaltaa tunnin päästä Myrskytuuli.

ps. Henkilöllisyyttäni arvuuteltiin Facebookin tanssiporukassa - blogini linkittäjälle tiedoksi, että olen lähettänyt sinulle yksityisviestin, mutta se on varmaankin mennyt muut-kansioon.