25. syyskuuta 2016

Tanssin superviikko


Nyt on rymytty neljät tanssit noin viikon sisään! Mukaan mahtui myös uusien jippojen harjoittelua, minkä seurauksena on taas suunnilleen kaikki paikat kipeänä. Keväällä tutustuin samban lyhyisiin perusteisiin, kesäksi se jäi hautumaan, mutta tämän talven aikana olisi tarkoitus treenata samba siihen kuntoon, että sitä pystyy kesälavoilla tanssimaan. Näin talviaikaan on hyvää aikaa harjoitella uusia juttuja. Kesällä on sitten ”lomaa” ja silloin vain tanssitaan.

La 17.9. Peltohovissa oli 70- ja 80-lukujen musiikkia levytanssityyppisesti. Ne toimivat hyvin, ei aina tarvitse olla liveyhtyettä. Bändien kappalevalikoima on rajallinen, mutta levyltä saa käytännössä tulemaan mitä tahansa. Jossain vaiheessa iltaa tanssimisesta innostuneen oloinen pariskunta tuli juttelemaan. Heidän ajatuksensa tanssimisen aloittamisesta (ja varsinkin sen aloittamisen vaikeudesta) tuntuivat hyvin tutuilta. Ehkä rohkaisu auttoi ja pari nähdään tulevaisuudessa Peltohovin tanssilattialla!

Ke 21.9. oli vuorossa Runni ja karaoketanssit. En esiintynyt muutoin kuin tanssimalla – minulla on musiikkiopistosta saatu kirjallinen todistus hylätystä laulukokeesta. Karaoketanssien yleisin miinus on se, että eläkeläiset tykkäävät laulaa liikaa tango-osastoa, mutta tuolloin paikalle sattui monipuolisempia laulajia. Olisi aika hieno juttu, jos laulajat pysyisivät rytmissä. Meinaa olla hankalaa sovittaa tanssimista, kun musiikki ja laulu tulevat eri rytmissä. Runnilla on takuuvarmasti porukkaa, oli viikonpäivä tai esiintyjä mikä tahansa.

Pe 23.9. Gracevillessä tanssittiin ysärimusiikin tahtiin. Tanssittavia kappaleita tuli niin paljon, ettei kaikkia olisi jaksanut mitenkään tanssia. Suurin osa oli supernopeaa discomusiikkia, mutta mukaan mahtui mm. Smoke on the Water, joka oli hyvä jiven harjoitteluun. Ajatukseni ei pysy mukana normaalinopeuksisessa jivessa, joten on hyödynnettävä hitaita kappaleita, vaikka ne eivät ole varsinaista jivea nähneetkään. Hauska mutta rankka ilta.

Eilen la 24.9. olin jälleen Peltohovissa, jossa esiintyi bilebändi. Paikalla oli hirveän vähän asiakkaita, eikä puolenyön maissakaan ollut kuin kourallinen ihmisiä. Minä ehdin jo lähteä kotiin ennen kuin bändiä näkyi tai kuului, mihinköhän aikaan lie aloittanut. Levyltä tuli paikoitellen tanssittavaakin materiaalia, mutta lähinnä tarkoitus oli testata päivällä treenattuja juttuja. Väsymys alkoi jo painaa ja tanssit loppuivat melko lyhyeen.



Tanssien välissä opiskelut ovat tältä syksyltä lähteneet ryminällä käyntiin. Graduseminaarin aloituksessa aiheeni sai professorin hyväksynnän, ja mikä parasta: opponentteja ei ole! Opponointi olisi aiheuttanut paljon enemmän harmaita hiuksia kuin itse gradun kirjoittaminen. Toki yleiseen keskusteluun graduesityksissä on osallistuttava, mutta kenellekään ei nimetä tiettyä opponenttia. Myöskään varsinaista tutkimussuunnitelmaa ei tarvitse tehdä, lyhyt PowerPoint-esitys riittää siinä vaiheessa, kun työssä on päässyt alkuun. Graduseminaarin suorittaminen ei vaadi kuin kaksi läsnäolokertaa: tutkimussuunnitelman & tulosten esittelyn. Tästä hyvästä ansaitsee 5 op!

Laskeskelin, että gradutiedostossani on jo 30 sivua valmista tekstiä, se on ehtinyt huomaamatta melkein puoliväliin. En enää ihmettele gradu valmiiksi kuukaudessa -tarinoita – se vaikuttaa hyvin mahdolliselta, mikäli keskittyy vain graduun ja tekee sitä joka päivä. Minä jatkan projektia vasta loppuvuodesta, kun saan ensin muutaman kymmentä opintopistettä tehtyä tässä syksyllä.


6. syyskuuta 2016

Vaihtelua Kyllikinrannalle


Koko kesä meni lähinnä Kyllikki-tansseista kertoessa, mutta näin syyskaudella on aika siirtyä taas talvitanssipaikkojen kimppuun.



Iisalmen nuorisotalon tansseissa olen käynyt tässä pariin kertaan. Asia, jota en edelleenkään ymmärrä: kuinka monta eläkeläisyhdistystä tarvitaan 20 000 asukaan kaupunkiin! Kaikki tuntuvat järjestävän tanssinsa muista irrallisina. Joku mainostaa Töllöttimessä, joku ei. Jollain on ehkä mainos Iisalmen sanomissa, mutta se ei tule joka talouteen. Suurin osa tansseista on ilmoitettu netissä, muttei kaikkia. Tanssien lopuksi järjestäjä kertoo milloin juuri heidän yhdistyksensä seuraavat tanssit ovat, mutta vahingossakaan ei voi mainita, että ensi viikolla tanssittaa yhdistys X -> jää epäselvyys siitä, onko tansseja ollenkaan vaiko ei.

Ainut paikka, jossa (ehkä) on ilmoitettu kaikki nuorisotalon tanssit, on kyseisen talon ulkoseinä. Hirmu kätevää näin netin aikakaudella, ja varsinkin kun asuu 80km päässä rakennuksesta! Suosittelisin tanssien järjestäjille edes jonkin tasoista yhteistyötä mm. markkinoinnin suhteen, mutta jos pikkukaupungin eläkeläiset eivät mahdu samaan yhdistykseen, niin yhteistyötä on kai turha toivoa.

Alkusyksyn duot ovat olleet ihan hyviä, ja suurinta osaa tanssilajeista on päässyt pitämään yllä. Talvella tanssiminen menee helposti liikaa bugg-osastolle, joten nuorisotalolla on hyvä käydä välillä muistelemassa muutakin. Loppukesästä tanssimista meinasi haitata oikean olkapään jumiutuminen ja vihlominen. Kun se parantui, tilalle tuli karmaisevan pistävä niskakipu. Nyt alkaa jo helpottaa, mutta parit viime tanssit olen tanssinut ilman taivutuksia ja muita ihmeellisyyksiä.

Kunnonpaikassa kävin pitkästä aikaa viime perjantaina, esiintymässä oli joku entinen tangokuningas, jonka nimeä en enää muista. Tanssilattia ei ole kovin suuri, mutta se toimi hyvin, kun tanssijoita ei ollut paljoa. Kunnonpaikka sopii minusta parhaiten duoille, jotka eivät vedä paikkaa täyteen tanssijoita. Itse ravintola on iso ja porukkaa mahtuu vaikka kuinka, mutta jos kaikki tanssisivat, ei koko sakki mahtuisi parketille millään.


Kuten ehkä ulkoasusta näkyy, olen siirtynyt takaisin Bloggeriin. Wordpress.org on bloggaajan taivas: loputtomia muokkausvaihtoehtoja ja superkäteviä lisäosia... Kääntöpuolena on jatkuva päivitysten tarve ja huoli siitä, onko varmuuskopiointi ok ja toimiiko sivusto kuten pitää. Toisin sanoen Wordpress vaatii aikaa. Bloggerissa kaikki rullaa, vaikket tekisi mitään, siksi olen lopulta päätynyt tänne takaisin. 

Opiskeluiden puolesta on tulossa suht kiireinen syksy. Ohjelmassa on muun muassa tuloslaskennan teoriaa ja tutkimusta, kansainvälistä laskentatoimea, corporate governancea, ja mikä mielenkiintoisinta: graduseminaari! Alun perin ajattelin ilmoittautua semmaan vasta keväällä, kun kaikki muu olisi hoidettu pois alta. Keksin kuitenkin mielenkiintoisen graduaiheen ja menen parin viikon päästä aloitustapaamiseen esittämään aihepaperini proffalle. Olen oikeastaan jo hahmotellut gradun rungon ja muokannut kandityöni kappaleita vastaamaan gradun aihetta, koska tällä hetkellä olisin muuten toimettomana. Aihetta sivuavia opinnäytteitä on tehty monia, joten ei pitäisi olla mitään syytä, miksi ohjaaja hylkäisi ideani. Monenmoista siis tiedossa, mutta ennen kaikkea tansseja!

Kuva: Ian Sane (CC BY 2.0)
Kuva: Kathryn (CC BY 2.0)