12. lokakuuta 2016

Ysäriä ja sambaa


Tanssintäyteistä viikkoa seurasi se pakollinen jokasyksyinen flunssaviikko, ja tanssimiseen tuli puolentoista viikon tauko. Noinkin lyhyt tauko tuntui liian pitkältä, koska tanssi ei meinannut lähteä millään. Olin ensi kertaa Janoisessa puumassa noin 1,5 sitten, jolloin totesin tanssilattian pieneksi ja luistamattomaksi. Mainos kertoi viime viikolla ysäritapahtumasta, ja kävin katsastamassa paikan nyt uudestaan. Ovella portsari varmisti: ”Ootteko meille tulossa?” - enkö ollutkaan paikan imagoon sopiva! :D Narikkamaksu taisi olla 3e. 

Janoinen puuma iisalmi


Tanssilattia on vähän kuin kaukalo alempana muusta tasosta, ja se oli ihan ok, kunnes DJ alkoi kopissaan puhaltaa ilmapalloja ja heitellä niitä parketille. Minä heittelin niitä samaan tahtiin pois, koska pallot olisivat jääneet sinne kaukaloon jalkoihin pyörimään. Reilun tunnin tanssimisen jälkeen eräs yksinäinen nainen meni tanssilattialle, jolloin DJ kuulutti saman tien innostuneesti, että edes joku on ymmärtänyt tanssilattian idean. Paritanssia ei siis näköjään laskettu – tai ehkä DJ närkästyi, kun en ymmärtänyt hänen hienoa ilmapalloleikkiään. DJ:n jutut eivät iskeneet yhtään. Janoinen puuma oli lähinnä vitsi, ja liian nuorisopaikka jopa 23-vuotiaalle. Paikan menosta kertoo ehkä jotain se, että lasit olivat muovisia.

Otetaan vertailun vuoksi hieman toisenlainenkin esimerkki:

Viime aikoina, kun Gracevillessä on huomattu, että tanssi-ihmisiä astuu kynnyksen yli, sieltä huikataan heti tiskin takaa, että he tulevat siirtämään pöytiä ja tuoleja pois tieltä. Eli henkilökunta huomioi yhden ainoan tanssiparin tekemällä lisää tilaa. Ilman pakottavaa tarvetta ja mitään erikseen pyytämättä. Parin pöytäryhmän siirrolla tanssitila noin kolminkertaistuu, mikä tietysti tekee tanssimisesta mukavampaa, mutta buggat onnistuisivat sillä 1/3 parketillakin.

---

Opiskelurintamalla kaikki mahdolliset kurssit ovat nyt päällekkäin menossa ja tekemistä riittää vaikka kuinka. Tanssi ei ole silti kiireessä unohtunut. Syksyn yhtenä missiona on jatkaa viime keväänä hautumaan jäänyttä samban opiskelua. Sambaa olisi hurjan hienoa osata tanssia oikeasti hyvin, se on minusta lattarimaisin kaikista tansseista. Kiinnostavin tekijä sambassa on sen vaikeus: väitän, että salsaa pystyy tanssimaan salsamaisesti lähes jokainen pienellä harjoittelulla, koska sitä ”saa” tanssia melko vapaasti, mutta samban tanssiminen sambamaisesti on täysin eri tasolla.

Ymmärrän hyvin, miksei sambaa soiteta enempää lavoilla: porukat vetävät lähinnä jotakin humpan tyylistä. Sitä en ymmärrä, miksi soitetut sambat ovat monesti niin hirveän nopeita. Kynnys tanssimiseen on suuri, sillä harvat osaavat sambaa edes hitaaseen rytmiin, saati sitten johonkin kilpailunopeuteen. Salsaa osataan selvästi enemmän, mutta senkin tanssiminen nopeaan sambamusiikkiin on vähän siinä ja siinä ettei mene hosumiseksi.

Katson mielenkiinnolla, millaisiin tuloksiin kahdeksan kuukauden aikana pääsee samban kanssa, jospa pystyisin tanssimaan sitä ensi kesänä jotenkuten. Jos se erottuisi selvästi humppasambasta, niin siinä olisi jo tavoitetta. Eteneminen tuntuu erittäin hitaalta, mutta kevääseen verrattuna jotain on sentään tapahtunut parempaan suuntaan. Muut harjoituskohteet tanssin saralla liittyvät enimmäkseen uusiin kuvioihin. Niissä naisen rooli on jälleen sellainen, että mustelmia ja kipeytymiä on tiedossa ja paljon. 


Kuva: Jörg Schubert (CC BY 2.0)