25. helmikuuta 2017

Kilpatanssin uusia tuulia Iisalmessa

Luin viime viikolla Yläsavolainen-lehdestä uutisen, jossa kerrottiin IINAn eli Iisalmen naisvoimistelijoiden järjestämistä tunneista. Jutun lopussa mainittiin kilpatanssin alkeista, ja selvisi, että Iivo Töysä on saapunut Iisalmeen ja ohjaa perjantaisin ainakin lattareita ja valssia. Jos nimi ei ole tuttu, Iivo on Kuopion J&V:stä tuttu, useamman SM-kullan kahminut 10-tanssija.

IINAn harjoitussali on Louhenkadulla, Gracevillen yläpuolella eli aivan ydinkeskustassa. Se, mikä on outoa, en ole nähnyt mainosta missään! Eipä tullut mieleen, että naisvoimistelijat voisi järjestää kilpatanssia. Mikään voimistelu ei taas kiinnosta yhtään, joten en ole IINAn tuntitarjontaan osannut tutustua. Kun kävin etukäteen tarkistamassa harkkasalin sijainnin, huomasin oveen ilmestyneen pienen A4-mainoksen, joka jää ohikulkijoilta helposti näkemättä. Eilen mainos oli jo hävinnyt.

Töllöttimessä ei ollut mitään aiheeseen liittyen, ja Yläsavolaisessa oli juttu vasta sen jälkeen, kun tunnit olivat jo alkaneet. Lisäksi jutun pääpaino oli informoida pojille suunnatuista tunneista, kilpatanssi oli enemmän sivuhuomiona lopussa. Eikö tuo olisi vähintäänkin etusivun juttu, että Iisalmeen saadaan noin laadukasta tanssinopetusta. Liekö sitten Iisalmen sanomissa ollut jotain infoa asiasta.

tanssikurssi iisalmi kilpatanssitunnit


Tunti alkoi verryttelyllä, mitä ei ikinä omissa harkoissa tule tehtyä, vaikka se kuinka hyödyllistä olisikin. Ensimmäisenä tanssilajina harjoiteltiin foxtrotia. Olen joskus J&V-aikoina käynyt seuratanssifoxtrot-tunnilla, mutta siellä ei kyllä kerrottu kaikkea, koska tanssiminen oli niin paljon helpompaa. Eilen tuntui kuin koko tanssitaito olisi hävinnyt yhtäkkiä kokonaan. Nousut ja laskut yhdessä kanta- ja päkiäaskelten muistamisen kanssa ei luonnistunut yhtään. Tähän pitäisi yhdistää ainakin vartalon kierto, mutta sitä ei vielä otettu mukaan. Eniten sotki se, että joku kannalla otettu askel nouseekin lopussa päkiälle. Harjoittelimme sekä miehen että naisen askelta, mutta kumpikaan ei sujunut minulta sen paremmin. Jos foxtrot-mestariksi tuleminen vaatii sen 10 000 tuntia harjoitusta, niin eihän tässä ole enää kuin 9998,5 jäljellä. Tällä hetkellä olen niin pihalla kuin vain voi olla.

Lopputunti mentiin sambaa. Yleisesti ottaen suomalaismiesten lantio ei oikein meinaa tanssissa liikkua, mutta tuolla oli se tilanne, että ohjaaja peittosi liikkuvuudessa naiset mennen tullen. Myös samban osalta olen käynyt pari vuotta sitten yhdellä seuratanssitunnilla, jolloin oma sambani oli kammottavan näköistä. En ole tämän jälkeen nähnyt omaa sambaani peilistä, enkä oikeastaan tiedä muidenkaan tanssilajien nykyisestä tasostani juuri mitään, koska en ole käynyt peilillisissä saleissa tanssimassa. Toisin kuin ennakoin, peilistä näkyi ihan hyvän näköistä sambaa baunsseineen ja lantion liikkeineen! En olekaan niin onneton kuin miltä tanssiminen on tuntunut, ja toivoa on paljonkin jäljellä. Foxtrot-kompurointi jäi vähän kaivelemaan, mutta samban harjoitteluun sain paljon uutta innostusta!  

Tanssilajien harjoittelut lähtevät liikkeelle täysin nollasta, joten mitään tanssitaustaa ei tarvitse olla. Pariakaan ei tarvitse olla, koska lajeja harjoitellaan yksin. Tunnilla ei kuitenkaan ollut kuin kolme muuta oppilasta, joten on olemassa vaara, että tunnit loppuvat. Nyt herätys Iisalmi, kaikki mukaan ensi perjantaina 18.20!

Kuva: Pixabay/ CC0 Public Domain

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti