28. helmikuuta 2017

Tanssii tähtien kanssa - viikko 2

Enimmäkseen TTK taitaa olla pidetty ohjelma ja ihmiset kannustavia oppilaita kohtaan, mutta joidenkin asenne ihmetyttää. Netissä näytti olevan tosi kriittisiäkin kommentteja. Jos ihminen tanssii ensimmäistä kertaa elämässään, neljän (?) viikon harjoittelun jälkeen suorassa tv-lähetyksessä, ei kai voi odottaa, että he osaavat heti kaiken ja pystyvät tanssimaan koreografian musiikkiin? En myöskään ymmärrä, miksi esitysten pitäisi aiheuttaa myötähäpeää. Ideanahan on, että oppilaat näyttävät livelähetyksissä sen, minkä sillä hetkellä osaavat, saavat palautetta ja kehittyvät. 

Ei kukaan nollatasoinen tanssija opi kuukaudessa huippukilpatanssijaksi, vaan se vaatii paljon enemmän aikaa ja harjoitustunteja. Vaikka olisi maailman parhaat tanssinopettajat käytettävissä, eivät hekään voi parissa sekunnissa siirtää kaikkea tietoaan ja tanssikokemustaan oppilaalle. Minusta suurin osa tanssii harjoitusmäärään nähden hyvin, kun ottaa huomioon, että miehet ovat joutuneet kaiken muun lisäksi opettelemaan viemisenkin. Toisaalta, kaikki eivät vain opi kaikkea (edes lavatanssia, saati kilpatanssia!). Minusta sai omaksi yllätyksekseni koulittua jonkinlaisen tanssijan, mutta esimerkiksi laulajaa tai piirtäjää minusta ei tule saamaan millään.

tanssii tähtien kanssa 2017


Tottakai itsekin kritisoin, kuinka jollain ei liiku lantio lattareissa tai kuinka jonkin lajin tekniikasta ei ole tietoakaan, mutta teen sen kotisohvalla, enkä ala julkisesti mollaamaan, että onpa tuokin surkea tanssija. Ja kuten muissakin kilpailuohjelmissa, helppohan se on kotisohvalta huudella, että minä olisin kyllä tiennyt ja minä olisin osannut. Jos minut heitettäisiin nyt kolmen vuoden harjoittelun jälkeen tanssimaan Helena Ahti-Hallbergin kriittisen katseen alle suoraan tv-lähetykseen, jäätyisin totaalisesti missä tahansa tanssilajissa. Kuinkahan monen arvostelijan oma tanssi olisi kestänyt kuukauden jälkeen julkisen arvioinnin...

Minusta TTK:n suola on nähdä, kuinka epävarmasta ihmisestä, joka ei ole ikinä ottanut yhtään tanssiaskelta, voidaan saada muutaman viikon harjoituksilla kelvollinen tanssija. Tämä ei tapahdu ilkeällä kommentoinnilla ja lyttäämisellä tai ulkonäön arvostelulla, vaan kannustavalla asenteella. Tuomarien kommentit ovat olleet näin alkuvaiheessa hyvinkin kannustavia ja pisteet joidenkin kohdalla ehkä jopa liiankin hyviä. Laura Malmivaara sanoi, ettei ole lukenut nettikirjoitteluja ollenkaan, jotta itseluottamus tanssissa säilyy. 

Kuten aina, heti ensimmäisen pudotuksen jälkeen alkoi valitus siitä, kuinka väärä pari putosi, kuinka pudotuksen tulisi perustua vain tuomaripisteisiin ja kuinka "nyt meni maku ohjelmasta". Minunkin mielestäni väärä pari putosi, mutta osasyy saattaa olla Hannalle osoitetut ilkeät nettikommentit (en ymmärrä, miten ihmisen ulkonäkö liittyy hänen tanssimiseensa..?). Ehkä Hannan tukijoukot ovat kannustuksena äänestäneet häntä sankoin joukoin. Maksullisilla yleisöäänillä taas rahoitetaan ohjelman tekoa. TTK on viihdeohjelma eikä sen takia kannata vetää hirveitä kierroksia.

Entä, jos yritettäisiin nähdä ohjelman hyviä puolet? TTK innostaa varmasti uusia harrastajia lajin pariin - ja heitähän kipeästi tarvitaan. Minä seuraan mielenkiinnolla tanssioppilaiden kehittymistä ja onnistumisia, sekä minkälaisia koreografioita ammattilaistanssijat ovat kehitelleet.  Oppilaiden seuraamisen lisäksi on tietysti aina hienoa katsella, kun ammattilaiset tanssivat lattareita niin uskomattoman vaivattoman näköisesti - heistä voi tuomarikommenttien ohella ottaa opikseen.

Kuva:  CC0 Public Domain

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti