18. maaliskuuta 2017

Sambaa ja rumbaa

Kilpatanssiharjoitukset IINAssa jatkuivat eilen! Löysin taas paljon korjattavaa ja parannettavaa omasta tanssista. Uusia asioita ja havaintoja tuli sellaisella syötöllä, että tunnin jälkeen piti ottaa käyttöön vanha kunnon kynä ja paperi -kombo. Tuntien on tarkoitus jatkua kesäkuun puolelle, ja jos nykyinen tietotulva jatkuu, ei näistä muista ilman dokumentointia enää syksyllä mitään.

Samba

Samba walk ja Side samba walk käytiin jo aiemmin läpi ja nyt vain kerrattiin. Kuvioiden nimet ovat minulta hieman hukassa, joten piti googlettaa ja youtubettaa, että mitäs sitä on tullut harjoiteltua. Nimet ovat hämääviä, koska eihän noissa kävellä yhtään mihinkään, vaan pysytään aikalailla paikallaan. Sambakävely, jossa oikeasti kävellään, on täysin eri kuvio! Samba walkissa nainen käyttää vain vasemman jalan takana, side walkissa oikean jalan oikealla sivulla. Näitä olen harjoitellut jo pidempään, mutta korjauskohteita löytyi.

Botafogoa tehtiin kädenalitusversiona. Tämä ei sinänsä ollut kovin ihmeellinen, kunhan tarkkailee jalkateriään ja saisi sambamaisuutta liikkumiseen. Voltaa olen harjoitellut jo aiemmin. Se menee jotenkin hitaaseen musiikkiin, mutta nopeassa joko tippuu tai kangistuu. Voltan tanssiasentoa pitää korjailla ja kiinnittää huomiota jalkaterien suuntiin.

samba walk huisku rumba avaus perusaskel


Rumba

Tunnin päätteeksi käytiin pikaisesti läpi rumban perusaskelta, tanssiasentoa ja lantion liikettä. Ensinnäkin oikeaoppiseen tanssiasentoon vääntäytyminen vaatii peilin ja hieman kiemurtelua. Kun asennossa sai pysyttyä ehkä 3 sekuntia, niska-yläselkä-alue oli tosi jännittynyt, vaikka olemuksen pitäisi tietenkin olla rento. Heti kun pääsin liikkeelle, asento hajosi ja lähdin automaattisesti tanssimaan vanhalla turvallisella tyylillä. On tosi vaikeaa lähteä muuttamaan jotakin, jonka on aiemmin opetellut väärin tai vain osittain oikein.

Tärkeä huomio oli se, että lapaluiden pitäisi olla auki. Tunnilla lapaluut olivat jokseenkin jumissa, mutta kotona sain ehkä jopa ajatuksesta kiinni. Olo rentoutui heti, ja kummasti tanssiminenkin helpottui! Pitäisi siis muistaa huomioida ylävartaloa paremmin, eikä vain keskittyä jalkoihin ja lantioon - tai vielä pahempaa: pelkkiin jalkoihin.

Perusaskeleessa olen alkanut oikoa: huomasin peilistä, että en vienytkään jalkaa toisen jalan kautta, vaan suorinta reittiä tavoitepisteeseen. Tähän nyt ainakin pitäisi kiinnittää jatkossa huomiota. Toinen havainto oli, että "avauksissa" (Youtuben perusteella kyseessä on New York) otan turhan pitkän askeleen eteen, eikä takajalan polvi ole etujalan polvitaipeessa kiinni. En ole myöskään suoristanut jalkoja tarpeellisissa kohdissa.

Lisäksi jalkaterät osoittavat taas vaihteeksi vääriin suuntiin, lantio ei liiku tarpeeksi, liike pysähtyy/töksähtää ykkösellä, liikkeet eivät ole tarpeeksi teräviä... Mutta jos keskittyisi aina pariin asiaan kerrallaan ja saisi ne otettua mukaan tanssiin, niin se olisi jo aika hyvää edistystä. Kaikkea ei pysty millään tekemään heti.

---

Omissa harkoissa testikuvasin jiven tanssimista nopeaan tempoon - eikä se niin pahalta näyttänyt! Kaivoin vertailun vuoksi arkistojen kätköistä lyhyen jive-pätkäni parin vuoden takaa, ja ero oli tosi suuri. 2015 tanssin lähes tasajalkatallustelua, lantion käytöstä ei ollut tietoakaan ja tanssiasento oli oudohko. Jiven olemus puuttui kokonaan. Oman tanssinsa videointi on ihan hyvä ajatus, jotta voi seurata kehittymistään (tai paikallaan pysymistään..), vaikka tuntuukin hölmöltä tanssia kameralle :) Harmi, ettei minulla ole muita videointeja  "entisajoilta" kuin jiveä ja buggia. Tuon jiven perusteella olen varma, että kaikki muutkin lattarit ovat olleet aikamoista pökkelöintiä. Mutta kun aloittaa pohjalta, suunta ei voi olla kuin ylös!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti