27. maaliskuuta 2017

Tanssii tähtien kanssa - viikot 5&6

Pari jaksoa on jälleen edetty TTK:ssa. Toissa sunnuntaina tanssittiin koko jakso pelkkiä vakioita ilman pudotusta, ja eilen kisan jätti Pepe. Vakiot ovat pidemmän päälle tylsiä, mutta täytyy sanoa, että vakiojakso sykähdytti enemmän kuin sitä edeltänyt lattarijakso. 

Ensin täytyy sanoa, että Jutta on aina niin tyylikäs ja elegantti, tanssi hän mitä tahansa! Tyylikkäänä oli myös Laura nahkamekossaan, ja tällaiselle quickstepiä juuri tuntemattomalle tanssi meni ainakin täydestä. Anna-Maijan wienervalssi oli kaunista katseltavaa, mutta en voi sille mitään, että valssi on vain niin tylsää. Yksi vielä menee, mutta sitten on mitta täynnä.

Kirsi oli tehnyt parannusta entiseen ja tango oli ihan tangon näköistä. Mustalla Barbaarilla on yksin tanssiessaan liikkeet hallussa, mutta kun pari tulee vakiotansseissa kuvioihin, liike muuttuu jähmeämmäksi. Minun silmiini tanssi näytti tyypilliseltä quickstepiltä, joka kaipaisi mausteeksi ripauksen rentoutta.

Foxtrot on quickstepin lisäksi vakio, jota jaksan katsoa pidempään tylsistymättä. Janin "foxtrot lipuu kuin Cadillac" oli hyvä ilmaus, niinhän se juuri on! Tuollainen auto vain soljuu mennä arvokkaasti. Lyhyiden foxtrot-kokeiluideni perusteella tanssi ei kuitenkaan lähde soljumaan ihan tuosta noin vaan, kuten ei Eevilläkään. Jokin lukko tuntui pidättelevän tanssia.

tanssii tähtien kanssa 2017 foxtrot

Eilen nähtiin sekalainen joukko eri tanssilajeja. Kirsi on edelleen tosi symppis, ja hänen tanssinsa on selvästi rentoutunut ja sujuvoittunut. Hän taitaa olla ainut, joka on tasaisesti kehittynyt koko kauden ajan. Kanta/päkiäaskelia ei tv:n välityksellä kovin hyvin nähnyt, mutta nousut ja laskut olivat päkiöistä huolimatta mukana. Tanssi oli ihan hitaan valssin näköistä. Pepen ja Jutan kohdalla huomio kiinnittyi aika vahvasti Juttaan, mutta lattarit ovat vaikeita, kuten on huomattu. Vaikka Pepelle kuinka naureskeltaisiin, sitä voi sitten jokainen seitenkymppisenä kokeilla, kuinka taipuisasti itseltä lähtee rumba tai jive! Ottaen huomioon muiden kilpailijoiden tason, Pepe oli silti oikea valinta pudotukseen. 

Eevi on enemmän vakio kuin lattari, mutta jokin tanssissa tökkii - tanssiasento tai liikkumisen sulavuus? Veikkaan, että liiallisesta fitneksestä on vain haittaa tanssiessa. Sama juttu on vähän Mustan Barbaarinkin kohdalla. Kuten Helenakin kommentoi, hänen olemuksensa voimakkuus häviää yhtäkkiä tanssissa. 

Lauran paso oli ihan pason näköistä, sen verran kuin lajista mitään tiedän. Näyttelijän ammatista on se hyöty, että tanssin tarinaan eläytyminen lähtee luonnostaan. Laura on niin selvä tanssijatyyppi, että hänen kannattaisi jatkaa harjoittelua/ylläpitää taitojaan TTK:n jälkeen. Samoin Anna-Maijalla on hyvät edellytykset tanssijaksi. Villi veikkaukseni on, että tässä tulee olemaan TTK:n finaalikaksikko. Hehän jäivät charlestonissakin viimeisinä parketille.

Näin lavatanssijan näkökulmasta olen edelleen sitä mieltä, että osa kilpailijoista on päässyt lyhyessä ajassa ihan hyvälle tasolle. Monet jauhavat lavoilla kymmeniä vuosia eikä tanssi ole sen ihmeellisempää. Tottakai tekemistä riittää ja paljon, mutta kenelläpä ei. Kilpatanssijoiden silmin oppilaiden tanssit eivät ehkä näytä yhtään miltään, mutta jos vaikka Laura ja Anna-Maija vietäisiin lavoille tanssimaan, niin he olisivat heittämällä yli keskivertolavatanssijan. Ei välttämättä seuraamistaidoiltaan, mutta tanssillisesti.

Viime viikonloppuna tv:stä tuli poikkeuksellisen paljon tanssia! TTK:n lisäksi nähtiin huipputason tanssiurheilijoita: lauantaina pätkä Finnish openin vakioista ja sunnuntaina lattareista. Jos nämä jäivät välistä, ohjelmat löytyvät kuukauden ajan Yle Areenasta. Noita katsoessa ei voi kuin miettiä, kuinka monta (kymmentä?) tuhatta harjoitustuntia tuon tason saavuttamiseksi on vaadittu - pakko ihailla. Finaalin "huonoimmatkin" tanssivat tosi upeasti, eikä suuria eroja parien välillä ollut. Siinä on tavoitetta kerrakseen, mutta minä olisin ikionnellinen, jos pystyisin tanssimaan huipputasoon verrattuna edes 10-prosenttisesti.

Kuva: Pixabay/ CC0 Public Domain

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti