28. huhtikuuta 2018

Testissä Bailatino

Työkaverin suosituksesta kävin kuluneella viikolla testaamassa bailatinoa Tiinan Treenipalveluissa. En ole käynyt kyseisellä salilla aiemmin, koska minuahan ei tunnetusti saa lähellekään kuntosalia. Bailatinon takia tein nyt poikkeuksen. Tilat ovat siistit ja pukuhuoneessa on lukolliset kaapit samaan tyyliin kuin uimahallissa. Tunti maksoi 8e, tai 10 kerran kortilla 7e/h.

bailatino iisalmi tiinan treenipalvelut


Ymmärrän hyvin bailatinon suosion. Siellä saa ottaa kanta-askelia ja muutenkin mennä miten itse tykkää. Reggeaton vaikutti hölmöltä, mutta kilpalattareita oli vaihtelun vuoksi kiva käydä tanssimassa vähän rennommalla otteella. Vetäjä oli innostava ja sai porukan hyvin mukaan.

Koreografioissa oli joitain osioita suoraan kilpatanssista, mutta tyyli oli vapaa. Ohjaajalla on kilpatanssitausta, ja muita tanssijoita katsellessa näki, että tekniikkaa on jossain määrin käyty läpi. Tekniikka ei kuitenkaan ole pääosassa.

Joissain lajeissa oli pitkiäkin koreografioita, ja näin loppukaudesta mukaan hypänneenä oli pieniä muistamisvaikeuksia. Tiedättekö tunteen, kun menee ryhmäliikuntatunnilla eri suuntaan kuin muut? Alkukaudesta tahti on paljon rauhallisempi ja lajeja/koregrafioita käydään hitaasti läpi. Koreografioiden muistaminen on minun heikko alueeni, joten bailatinossa tulee hyvää harjoitusta siihen.

Vaatetukseksi käy ihan perus urheiluvaatteet. Enemmistöllä oli jonkinlaiset tanssilenkkarit tai -tossut, mutta minä suosin korollisia harjoituskenkiä, kun kerran lattareita tanssitaan. Pieni naamapyyhe ei ole tunnilla pahitteeksi, vaikka salin nurkassa onkin iso tuuletin.

Ajattelin jatkaa bailatinossa käymistä edes parina kertana kuussa ihan kuntoilun vuoksi. Samalla pystyy tietysti treenaamaan kilpatanssitekniikkaa. Muu kuntoliikunta ei edelleenkään nappaa, joten tällainen tanssillinen tunti on ainut keino saada itsensä liikkeelle kilpatanssiharjoitusten ohella. Myös "oma" seurani Ulmala tarjoaa bailatino-tunteja, joita meinasin käydä kokeilemassa jossain vaiheessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti