Takapainoiset koukkupolvet

Yleensä tanssitauot ovat tehneet hyvää. Marraskuussa harjoituksiin tuli reilun viikon tauko, mikä sai yllättäen pahaa jälkeä aikaiseksi. Tauon jälkeen sambassa polveni eivät suoristuneet missään kohtaa, samoin cha chata tanssin koukkupolvilla. Koukkupolvi-cha chasta pelästyneenä tanssini muuttui sitten pingviinimäiseksi, kun yritin pitää polvia liiankin suorassa.
Rumba oli tönkköä ja vastikään löytämäni jalalle asettuminen hävisi kokonaan. Että tällainen kausi. Tauon jälkeen tilanne toki parantui, mutta vähän jäi epävarma olo, kun jo opitut asiat vain hävisivät noin lyhyessä ajassa. Nythän tässä on taas ollut parin viikon harjoitustauko, joten saa nähdä, miten tämän illan harkoissa käy!
tanssitauko

Ennen kilpatanssia olen luultavasti tanssinut cha chata vuorotellen koukkupolvena ja pingviininä, koska en ole tiennyt, missä kohtaa polvien pitäisi käydä suorana. Hyvin todennäköisesti nämä tyylit on kruunannut takapainoinen tanssiasento.

Polvien suoristamisen ohella yksi tämän syksyn avainsanoista on ollut etupainoisuus, sekä vakioissa että lattareissa. Pienikin herpaantuminen, niin etupaino on mennyttä ja joku tanssissa alkaa tökkiä. Oikea tanssiasento ei todellakaan automatisoidu hetkessä, vaan sitä saa olla joka tunti useaan kertaan korjaamassa. Eikä olla vielä päästy lähellekään ns. lopullisia tanssiasentoja – esim. vakioissa en kaarra selkää taakse melkein ollenkaan.

Jive kuulemma parantuu koko ajan, mutta minusta se menee aina vain samalla tavalla. Lopussa kunto loppuu kesken ja polvien nosto hiipuu. Seuraava tavoite on saada ylävartaloa mukaan eli  mm. yksityistunneilla paljon harjoiteltuja kylkien venytyksiä.

Yksityistunneilla on siis pysytty enimmäkseen perustekniikan parissa. Cha chata harjoitellessa oli jännä huomata, että enää reilu lantion kierto ei tuntunut siltä, että selkä katkeaa. Kuuluisassa keskivartalossa ja etupainoisuudessa voisi olla tapahtunut parannusta. Ehkä tämän syksyn ykkösjuttu oli, että sain ensimmäistä kertaa lattareissa oikeanlaista liikettä myös ylävartaloon. Kropassa on niin monta eri pistettä, joista joku painuu sisään, joku venyy ulos, joku venyy sivulle… Näiden hallinta yhtä aikaa vaatii tiukkaa keskittymistä.

Työkuorma töissä laannutti loppusyksystä innostusta lähteä enää yksin salille harjoittelemaan, ja bloginkin päivitys hiipui. Näköpiirissä on helpotusta tilanteeseen, ja kevätkaudella on kyllä tavoitteena treenata perustekniikkaa ihan yksinäänkin. Eihän liikkeiden automatisointi vaadi kuin (oikeanlaisia) toistoja. 

Hyvää ja tanssillista uutta vuotta!

Koukkupolvisambaa

Mitä kuuluu kilpatanssille? Vakiotanssit tuntuvat junnaavan paikallaan.  Edistyminen on hidasta, ja usein turhauttaa. Pelkkä tanssiasento – saatikka sen kannattelu – on megalomaanisen vaikea verrattuna lattareihin. Käsivarret romahtavat, lantio kääntyy väärään suuntaan, tangon terävyys on hukassa…

Lattareita pystyy tanssimaan ihan eri tavalla, vaikka tekemistä niissäkin riittää. Seuraavassa tiivistettynä viime viikkojen havaintoja ja ohjeita:

Samba

– Pahimmillaan jalat eivät suoristu muuta kuin huiskuissa, jolloin tulee humppasambavaikutelma. Tämä on ehkä tämän hetken ykkösjuttu, joka tulisi korjata.

– Muuten samban kanssa mennään kuten ennenkin: sambamaisuutta löytyy, baunssi löytyy yleensä, mutta yleisilme on kyllä aika jäykän näköistä. Jos miettii E-luokkaa, siihen nähden samba on minusta ihan ok.
– Travelling volta häiritsee, koska keskittymisen herpaantuessa se on enemmän laukkaamista kuin tanssimista. Huonosti tehty travelling volta on karmean näköistä, mutta jos parempaa ei lähde, niin ei voi mitään. Täytyy vain katsoa peilistä pois päin…

Cha cha

– Jalalle asettuminen puuttuu, jolloin seuraava askel lähtee liian hätäisesti. Rumbassa vastaavaa vikaa.
– Takalukoissa saatan lähteä kaatumaan taaksepäin, vaikka jalan pitäisi mennä edeltä. Tuttu ongelma muista tanssilajeista.

-Hip twististä puuttuu hip twist… Olen lähtenyt oikomaan ja ensimmäinen askel on ok, mutta sen jälkeen ei ole hip twististä tietoakaan. Oho!
– Yleisesti ottaen cha cha ei minun mielestäni näytä peilistä ollenkaan pahalta!

Jive

– Pääni nuokkuu liian edessä, en ymmärrä mikä tässä mättää jatkuvasti
– Rock-askeleella pitäisi olla todella reilu vartalon kierto – nyt ei kierry lähes ollenkaan
– Kädet pitää saada rauhoitettua, nyt liikaa ylimääräistä liikettä
– Kun miettii, miten monia eri jive-tyylejä E-luokassa näkee, siihen nähden olen jopa tyytyväinen omaan jiveeni

Rumba

– Rumbassa on hyvin samantyylisiä ongelmia kuin cha chassa, kuten jalalle asettuminen
– Lantion kasia ei ole vielä ollenkaan, jolloin tanssi ei voi näyttää kovin erikoiselta
– Rumban vaikeus tulee ehkä siitä, että sitä on harjoiteltu D-luokan lattareista selkeästi vähiten. Viime sunnuntaina käytettiin kokonainen yksityistunti pelkkään rumban perusaskeleeseen, mutta tästä lisää seuraavassa postauksessa.

Harjoitellut tanssilajit ovat jo aivan eri näköisiä kuin ennen kilpatanssitunteja. Paljon informaatiota on tarttunut matkaan, ja huomaan, että osa siitä on jo automatisoitunut. Keskivartalon toiminta lattareissa hahmottuu koko ajan paremmin, eikä tanssiasennon etsimisessä ole enää yhtä suuria vaikeuksia. Jopa ensimmäisillä kilpatanssitunneillani ihmettelemä lause “sormenpäiden jäntevyys lähtee selästä” tuntuu yhtäkkiä ihan luonnolliselta.

Tasapaksua rumbaa ja humalaisen tangoa

Pikkujoulutanssit? Ei, vaan edelleen ollaan kilpatanssin parissa! Negatiivissävytteisestä otsikosta huolimatta kuluneeseen harjoitusviikkoon sisältyi paljon edistystä – jos ei vielä tanssissa niin ymmärryksessä. Viimeaikaiset harjoitukset ovat tuntuneet tavallista tönkömmiltä, mutta nyt alkaa taas usko tanssiin palautua.

 

Yksityistuntien vetäjä on reilun vuoden yrittänyt tahkota, kuinka kylkien tulee venyä lattareissa ja miten rintakehä liikkuu suhteessa lantioon. Nyt tajusin tämän käytännössä! Asia on sisänsä looginen, mutta laittoi alkeissambaajan aivot solmuun. Kylkeni eivät paljon veny normaalissa tanssissa, mutta idea tuli selväksi. Siitäpä sitä voi alkaa lähteä työstämään.

Yksityistunnilla jatkettiin edelleen tangon parissa. Nyt keskityttiin tanssiasennon pitämiseen ja askeleelle ponnistamiseen sekä tangomaisen terävään askellukseen. Etuaskeleet sujuivat viime viikkoa paremmin, mutta taka-askeleet ovat selkeästi vaikeampia. Yksi suurimmista ongelma on tasapainon hallinta.

Kun yritän keskittyä kaikkeen mahdolliseen yhtä aikaa, lähden helposti kaatumaan taakse selkä edellä, jolloin näyttää aivan humalaiselta, joka on menettämässä tasapainonsa. Tällöin tanssi on kaikkea muuta kuin tangon näköistä! Toinen yleinen virhe kaikissa vakioissa on lähteä taka-askeleella takapuoli edellä, mikä on myös ruman näköistä.

Lopuksi harjoittelimme vasenta käännöstä, ja nyt ymmärsin, miksi Vikkarien ohjaaja käski naista viemään kuvion keskivaiheilla. Yksityistunnilla asiaa lähestyttiin hieman eri tavalla, mutta pyrkimys on  ilmeisestikin samaan lopputulokseen eli jatkuvaan liikkeeseen ja pieneen viivytykseen.

Tanssiasentojen hakeminen on selkeästi nopeutunut vuoden takaisesta. Enää ei tarvitse vääntyillä ja ihmetellä kymmentä minuuttia, ennen kuin tarkka tanssiasento on kasassa.

Vikkarien harjoitukset

Rumbassa tuli ihan uutta tietoa. Nyt se on tasapaksua, koska etu- ja taka-askeleet ovat yhtä pitkiä. Etuaskeleen pitäisi ollakin tosi lyhyt ja taka-askeleen reilu. En ole osannut ajatella tätä aiemmin.

 

Cha chassa seuraava suurin ongelma on askeltekniikka, sillä ponnistus askeleelle puuttuu. Nyt se on laiskan näköistä. Ohjaaja kehui taka-askeltani hyväksi, mutta etuaskeleella polvi jää koukkuun. En ole millään tavalla keskittynyt taka-askeleisiin, joten en osaa sanoa, mistä muutos parempaan on peräisin. Ohjaaja epäili miehen viennin parantumista.

 

Fan + hockey stick -yhdistelmästä löytyy jatkuvasti korjattavaa. Joissain kohdin on olevinaan kiire, minkä vuoksi lähden oikomaan enkä esim. vie painoa riittävästi takajalalle. Oikeasti tuo oikominen onkin kiireen aiheuttaja. Sama tuntuu pätevän sambassa.

Sambassa ikuisuusongelma on traveling volta. Joka kerta on itsellekin yllätys, mitä siitä tulee. Eipähän ainakaan ole tasapaksua!